31.5.2019

56. Ravistettava ennen käyttöä



Tahtoisin olla se, joka olin silloin,
kun kuollakseni halusin.
Tulla sellaiseksi kuin nyt olen
noin tuhat vuotta taaksepäin.


**********





Pehmeä lumivaippa peitti talon kukkulalla, vaimensi äänet, sulki syliinsä suuren surun.




Denver yritti. Hän todella yritti. Kävi koulussa, peseytyi, teki ruokaa. Silti, kun kukaan ei ollut katsomassa, hän monesti puhkesi kyyneliin kesken kaiken.




"Aamupala. Kokoo nyt ittes", hän komensi itseään, pyyhki nopeasti poskille valuneet kyyneleet ja jatkoi kokkaamista.




Caterina valui alakertaan, toivotti hiljaa hyvät huomenet ja otti itselleen annoksen. Denver söi, koska oli pakko. Hän ei jaksanut muiden hössötystä oman syömisen tai syömättömyyden vuoksi. Siksi hän istui alas ja lappoi kaiken suuhunsa, mitään maistamatta.




Connor katseli nuoria hetken. Nämä olisivat aivan juuri aikuisia ja kuka tiesi mihin suuntaan näiden elämä lähtisi. Hän oli hyvin huolissaan sisarenpojastaan. Caterina vaikutti olevan aidosti ja syvästi rakastunut tähän, joten ehkä oli kuitenkin toivoa paremmasta joskus tulevaisuudessa, hän arveli.




-Teistä tulee ihan kohta täysi-ikäisiä,
Connor puki ajatuksensa sanoiksi istuutuessaan pöytään.
-Olen ajatellut, että sen jälkeen voitaisiin vähän remontoida tätä talon sisustusta. Nythän sen väritys on aika raskas,
mies jatkoi sitkeästi hiljaisuudesta huolimatta.




-Ihan sama,
Denver vastasi tunteettomasti.




Suru viilsi syvältä Caterinaa pojan puolesta.
-Se on hyvä idea,
hän vastasi kuitenkin Connorille ja Denverin poistuttua he keskustelivat miten talo olisi syytä päivittää ja voisiko huoneiden valostuminen auttaa Denveriä astumaan surustaan ulos.


**********





Syntymäpäivien jälkeen talo sai sisältä uuden ilmeen. Raskaat, keltaiset seinät poistettiin ja tilalle nakuteltiin vaalea, merihenkinen laudoitus. Pöytä ja tuolit hiottiin ja lakattiin vaalealla sävyllä.




-Täällä näyttää nykyään oikein mukavalta,
Connor tuumi Caterinalle ja jälkimmäinen nuuhki tuoreen puun, maalin ja lakan tuoksuja.
-Oon samaa mieltä.
-Mille alalle ajattelit lähteä nyt kun valmistuit koulusta?
Caterina tuumi hetken.




Hän katseli taulujaan vaalealla seinällä ja pohti, että hänellä oli taiteilijan sielu. Toistaiseksi hän ei kuitenkaan halunnut tehdä yhtään mitään. Hänen päähuolenaiheensa oli Denver. Heidän suhteensa oli ottanut hieman takapakkia Cian kuoleman jälkeen, tai ennemminkin asettunut jäihin. Denver ei ollut vieläkään toipunut äitinsä kuolemasta.




Connor näki, miten Caterinan kasvot valahtivat surullisiksi. Hän melkein kuuli ne sanomattomat sanat, joita nainen ei päästänyt huuliensa takaa.




Cat huokaisi syvään.
-En ole vielä päättänyt,
hän sitten lopulta sanoi ja Connor nyökkäsi tähän äänettömästi.




Myöhemmin Denver löysi Caterinan istumassa hänen vanhempiensa entisen makuuhuoneen sängyltä ja selaamassa puhelintaan. Mies istui alas tyttöystävänsä viereen.
-Cat. Mä oon tosi pahoillani näistä viime ajoista,
hän sanoi pehmeästi ja surullisesti.




Caterina laski puhelimen välittömästi kädestään ja sukelsi Denverin kainaloon.
-Mulla on ollut ikävä sua,
hän sanoi ja tunsi rakkauden ravistelevan koko kehoaan.




-Niin mullakin sua,
Denver vastasi ja suuteli varovasti.




Huulten kosketus sytytti äkkiä silmittömän liekin heidän sisimmässään ja Denver veti Catin jaloilleen ja itseään vasten, yrittäen lähes imeytyä toiseen kiinni, tästä läpi.




Kaikenlaiset suojaukset unohtaen pariskunta repi hätäisesti vaatteet yltään ja sukelsi peiton alle. Denver unohti oman surunsa ensimmäisen kerran täydellisesti. Oli vain iho ihoa vasten, kuuma hengitys kaulalla, vaikerrus ja lopulta niin raju täyttymys, että molemmat huusivat ääneen. Sen jälkeen oli hetken hiljaista, yksi katse ja nuoripari alkoi hihittää yhdessä, nauraen lopulta täysin hallitsemattomasti.




Elämä alkoi asettua jonkinlaisiin uomiin tämän jälkeen ja pitkästä aikaa Caterina tarttui pensseliin.




Saatuaan maalauksen valmiiksi hän jäi miettimään, mitä oikeastaan halusi elämässään tehdä. Denver oli lähtenyt tavoittelemaan unelmaansa täysipäiväisestä kirjailijasta, mutta Cat ei vieläkään tiennyt mitä hän tahtoi tehdä. Aika näyttää, hän päätti ja lähti hoitamaan puutarhaa Denverin huikatessa hyvästinsä lähtiessään töihin.



**********



Valo näyttää vihdoin pilkahtelevan nuorten elämään. Osan alkusanat ( nämäkin siis Apulannan kappaleesta ) kuvaavat Denverin ja Caterinan halua palata entiseen. Onko se mahdollista? Pystyvätkö he jatkamaan siitä mihin jäivät?







2 kommenttia:

  1. Hyvä, että Denver alkaa vihdoinkin päästä jaloilleen ja tulevaisuudessa alkaa näkyä valoa. Kirjailijan ammatti sopii varmasti hyvin Denverin kaltaiselle luovalle miehelle, ja ehkä kirjoittaminen voi myös auttaa häntä käsittelemään suruaan. Caterinalla ei ole mikään kiire päättää tulevaisuudestaan, mutta arvelisin, että luovalle alalle päätyy hänkin. Ehkä taidemaalari tai valokuvaaja?

    Mitä tulee pariskunnan suhteeseen, niin uskon, että paluu entisenkaltaiseen tilanteeseen on mahdollista. Ei se ehkä helppoa ole, mutta mahdollista kuitenkin, sillä molemmat haluavat sitä ja selkeästi rakastavat toisiaan. Toisaalta tuon suojaamattoman yhteisen hetken seuraukset vähän mietityttävät. Ehkä heillä on kohta siellä huolehdittavana toistensa lisäksi myös joku kolmas... No, kyllä he siitäkin selviäisivät, uskoisin niin. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Denverin tie tulee olemaan pitkä eikä ongelmiltakaan vältytä. Onneksi hänellä kuitenkin on Caterina, joka tasapainottaa hänen eloaan.
      Ihan vielä pikkuista ei ole tulossa, mutta eiköhän raskaudenkin aika ole edessä ;-)

      Poista