7.9.2019

74. Fannyn ehdotus









Fanny oli aikuisuuden kynnyksellä ja hänen aikansa koulussa alkoi olla lopuillaan. Tytöt halusivat viimeisen kerran tehdä nelikkona jotakin, joten he suuntasivat yhdessä kuntosalille.




Josefina oli vähän kuten Fanny. Hän ei niin kauheasti välittänyt liikunnasta, joka sai kunnolla hien virtaamaan.




Teulia taas ei saanut olla rauhassa oikein missään. Hän katsoi huvittuneena valokuvaajan pään yli ystäväänsä.




-Eikö niillä ole täällä jotain turvamiehiä pitämässä paparazzit ulkopuolella,
Freya kysyi ja samassa paikalle juoksikin lihaksikas kaveri, joka kaappasi kuvaajan kainaloonsa ja kirjaimellisesti kantoi salilta ulos. Tämä sai tytöt nauramaan niin hervottomasti, että juokseminen loppui siihen paikkaan.




Koska joogatunti oli juuri alkamassa, tytöt päättivät siirtyä sinne.




-Mä en oo lainkaan notkea,
Josefina suhahti takanaan olevalle Freyalle ja tämä tyrskähti nopeasti.




Hetken päästä nauramisesta tuli kuitenkin mahdotonta, sillä heidän oli ihan oikeasti keskityttävä ohjaajan neuvoihin ja liikkeiden tekemiseen.




Viimeinen silta oli melkein liikaa ja Freya tunsi käsiensä tärisevän uupumuksesta.




-Tää on paras asento,
Freya julisti ja Josefina oli erittäin samaa mieltä.




Joogan jälkeen tytöt siirtyivät hemmoteltaviksi.




Mieshierojan hoitaessa Frejan kipeitä jalkoja Teulia otti itselleen urheiluhieronnan.




-No, miten salilla meni,
Hal kysyi ja hetkessä Freyan hyvä mieliala muuttui ärtyneeksi. Vanhemmat olivat koko ajan kyselemässä ja tenttaamassa päivän joka hetkestä ja hän olisi halunnut vain hetken rauhaa.




-Ihan hyvin,
Freya vastasi lyhyesti ja jatkoi ruuan laittamista.




"Pieni tyttö, älä kasva liian nopeasti isoksi", Hal tuumi ja katsoi aavistuksen huolta kasvoillaan ainokaista lastaan.




Freya tunsi isänsä katseen ja hartiat kurottuivat väkisinkin korvia kohti. Eikö hän saanut edes syödä rauhassa?




Tilanne sai hänet pakenemaan puutarhan hoidon pariin, vaikka se ei tosiaankaan ollut ensimmäinen asia, jota Freya halusi tehdä. Se oli kuitenkin sellainen puuha, johon vanhemmat eivät häntä seuranneet ja se oli hyvä se.




-Mä en ihan oikeasti jaksa mun porukoita,
Freja valitti Fannylle.
-Mikä niissä on vikana?
-Ne kyylää ihan koko ajan! Mulla ei oo hetken rauhaa ja ne pitää mua ihan pikkukakarana!




-Mä oon lähdössä hetken päästä pariksi kuukaudeksi majoittumaan yliopiston lähelle. Osallistun muutamalle luennolle. Siinä yhteydesäs on tosi hyvä koulu. Mitä jos sä lähtisit mun mukaan,
Fanny ehdotti.
-Mä en tiiä antaako porukat mun lähtee.
-Mä suostuttelen.
-Oot ihana!
-Hei! Mä jos kuka ymmärrän mitä sä käyt läpi! Mun porukat oli ihan ylisuojelevia ja on sitä vieläkin! Mä en oo voinu tuoda mun miesystävää näytille kotiin, sillä mä luulen, et isi ja äiti ei kestä ajatusta, että mä oon miehen kanssa jo nyt.
-Oikeesti,
Freya kysyi järkyttyneenä.
-Oikeesti!




-Mä kuulin tästä Fannyn ehdotuksesta,
Elijah sanoi Freyalle varovasti.
-Mun mielestä se oli tosi hyvä ehdotus. Mulle vois tehdä hyvää nähdä vähän muutakin maailmaa.




-Muu maailma ei aina ole hyvä,
Eli totesi hiljaa ja Freya häpesi hetken.




-Eli, ei me olla suunnittelemassa matkaa Simlandian ulkopuolelle. Me pysytään kuitenkin näiden turvallisten rajojen sisällä ja Fanny pitää musta kyllä huolen.
-Se tyttö on vasta aikuistunut.
-Mä en tiedä onko Fanny koskaan ollu lapsi,
Freyja sanoi tuumivasti ja tämä hiljensi vuorostaan Elijahin.
-Saatat olla oikeassa. Lupaa kuitenkin, että jos sun vanhemmat antaa luvan, niin oot tosi varovainen?
-Tottakai eno.


**********



Fanny ja Freya punovat juonia keskenään. Vanhempi tyttö on vasta aikuistunut ja oman vapautumisensa huumaama. Hän ei varmastikaan ole Freyalle paras mahdollinen silmälläpitäjä. Antavatko Freyan vanhemmat luvan tälle suunnitelmalle? Tässä vaiheessa itsellä oli kaksi mahdollisuutta pelissä ( kyllä ja ei -vastaukset ) ja molempiin mahdollisuuksiin oli olemassa huikeita suunnitelmia. Ainoastaan toisen pääsin käyttämään ja arvauksia otetaan vastaan =)




2 kommenttia:

  1. Hmm, mielenkiintoista. Voisin kuvitella, että jos Freyan vanhemmat eivät anna lupaa, niin Freya alkaa kapinoida vain kahta kauheammin vanhempiaan ja heidän ylisuojelevaisuuttaan vastaan. Jos he sitten antavatkin luvan, niin ei siitäkään välttämättä hyvä heilu, kun rajojaan kokeileva teini ja vapauden huumasta nauttiva nuori nainen asuisivat kaksistaan. Mielenkiintoista siitä kyllä tulee, kävi tässä miten hyvänsä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Muotoilen vain näin, että erittäin hyvin arvailtu =D Ensi osassa sitten selviää mitä tapahtuu ja kumpaan ratkaisuun päädyin, enkä uskalla kommentoida tässä vaiheessa yhtään tämän enempää, että en vahingossa onnistu "muotoilemaan" vastausta läpinäkyväksi =D

      Poista