2.12.2019

94. Perheen kaipuu









Talven väistyessä Heath alkoi juosta ulkona. Kirjaimellisesti juosta.




Ilma oli täynnä happea ja tuntui hyvältä, kun askel kulki. Ulkona liikkui muitakin ja oli kiva katsella näiden touhuiluja ohimennessään.




Talon viereisellä torilla myös aukeni ruokakoju ja vaikka Heath oli hyvä kokki, hänestä oli mahtavaa tutustua uusiin makuihin ja olla toisten keskellä.




Heath oli kasvanut isossa perheessä, joten hän kaipasi ympärilleen ääniä ja elämää. Se oli kaikkein vaikeinta kestää yksinasumisessa.




Torilta löytyi myös koju, jossa myytiin päivän vihanneksia ja kasviksia hyvään hintaan. Aina tuoretta ja hyvää.




Läksytkin oli mukava tehdä ulkona. Kuka tahansa saattoi pysähtyä juttelemaan ohimennessään.




Sillä tavalla Heath tutustui naapureihinsakin. Sattumalta. Eamon Hudson pysähtyi jutustelemaan ja kyselemään pojan koulunkäynnistä ja kun selvisi, että tämä asui yksinään heidän naapurissaan, Eamon kutsui Heathin mutkattomasti käymään kotonaan. Selvisi, että Eamonilla oli kaksi lasta.




Vanhempi heistä oli tytär, Naomi, ja Heath tunsi sydämessään yllättäviä läpätyksiä katsoessaan tytön vihreisiin silmiin. Naomi näytti vielä pitävän kovasti urheilustakin, joten sen enempiä suosituksia tämä ei Heathin silmissä tarvinnutkaan.




Vierailun jälkeen Heathin oli aivan pakko käydä vielä selvittelemässä päätään lenkillä, sillä hän arveli olevansa hyvää vauhtia ihastumassa naapurin viehättävään Naomiin.




Koska Eamon piti kovasti Heathista, hän suorastaan usutti tytärtään viettämään aikaa tämän seurassa ja se sopi pojalle paremmin kuin hyvin.




Paikoitellen tuli kuitenkin erittäin kiusallisia hetkiä, sillä Heathilla oli lukematon määrä "serkkuja", jotka oikeasti eivät välttämättä olleet juuri mitään sukua hänelle. Jazminin ja Gerryn Henna -tytär toki oli ihan virallisesti serkku, tai no, serkkupuoli, mutta kuitenkin. Oli tuskastuttavaa yrittää selittää jollekin täysin ulkopuoliselle heidän sukunsa erikoisia ristiinnaimiskuvioita ja Naomi katsoikin häntä monesti arvioivaan tyyliin. Heath oli aivan varma, että tyttö kuvitteli hänen olevan pahemman luokan casanova.




-Hello stranger.
-Hello angel.




-Mitä sulle kuuluu,
Henrietta kysyi.
-Mitäs tässä. Koulua, urheilua, koulua, urheilua...
-Eikö sulla ole ketään typsyä katsottuna? Oikeasti?




-No.. Ei varsinaisesti.
-Ei varsinaisesti? Mä olen kuullut, että sun seurassa pyörii joku vihreäsilmäinen typykkä.
-Naomi on mun naapuri.
-Vai naapuri...
-Mitenkäs sun rakkauselämä kukoistaa?
-Just sitä.
-Mitä niin?
-Kukoistaa.
Heath pyöräytti silmiään ja Henri nauroi railakkaasti.




Hetken he katselivat hiljaisuuden vallitessa, miten Harley leikki Hazelin kanssa.
-Mä saatan ehkä toivoa, että Naomi olis joku päivä jotain muutakin kuin pelkkä naapuri.
-Veli on ihastunut.
-Ja onkos siinä jotain väärää?
-Ei sun tarvii mulle puolustella mitään.
-En mä puolustelekaan.
-Kylläpä sillä on nyt piikit pystyssä.




Heath tuhahti ja marssi sisään. Hän halusi nähdä vanhempansa ja isä riensikin välittömästi halaamaan poikaansa.




-Me ajateltiin pitää peli-ilta tänään? Jäätkö yöksi?




Heath katsoi hetken isäänsä. Hänen oikeastaan olisi pitänyt mennä takaisin kotiin, treenata hieman ja tehdä muutama esitelmä valmiiksi, mutta isä selvästi odotti Heathin jäävän, joten poika nyökkäsi.




He asettuivat sohvalle ja ottivat peliohjaimet käsiinsä.




Harley liittyi Henriettan kanssa joukkoon ja jonkun ajan päästä talossa raikasi jo nauru sekä kaikenlaiset huudahdukset, kun peli joko meni tai ei mennyt kuten piti. Heath oli erittäin tyytyväinen jäätyään. Hän ei ollut tiennyt tarvitsevansa juuri tätä.



**********



Heath on erittäin kiltti ja hyvinkasvatettu nuorimies. Olin myös sitä mieltä, että hän on varsin kivan näköinen sim, joten pelin menettäminen tältäkin osin tuntui vähän kurjalta. Olisi ollut kiva nähdä minkänäköisiä lapsia hän olisi saanut aikanaan.



2 kommenttia:

  1. Hei! Olen pitänyt tähän menessä Parkereiden tarinasta kovasti, vaikka en ole lukenut läheskään kaikkia osia. (Olen osassa 35 :D)Päätin kuitenkin kommentoida tähän, koska haluaisin kysellä linkitystä oman sims blogini kanssa. Katsoin profiilistasi, että sinulla on muitakin sims blogeja, joita aion kurkistaa myös ehtiessäni. Ja mikäli haluat vaihtaa linkkejä, linkitän kaikki blogisi omalle sivulleni :) https://noraswackysims.blogspot.com/

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No hei =)
      Tarinasi linkitetty ja käyn lukemassa paremmalla ajalla. Linkitän myös tällä hetkellä aktiiviseen Jaguaarin kyyneleet -tarinaan.

      Poista