18.10.2019

80. Äiti



**********





Kiitospäivänä teini-ikäinen Gregory oli San Myshunossa sijaitsevassa ylimmän kerroksen luxusasunnossa valmistamassa kalkkunaa.




Levi Bjergsen, Gregin vanha "taistelupari", oli samassa asunnossa. Missäs muualla.




Ja ei kahta ilman kolmatta. Myös Ronny Roberts asui täällä ja pojat olivat kovasti tohkeissaan upeasta kämpästä.




-Hyvää kiitospäivää pojat,
Levi toivotti heidän alkaessaan syömään.
-Kiitos samoin,
Ronny vastasi ja iski jo mureaa kalkkunaa suuhunsa. Greg oli vajonnut omiin murheellisiin ajatuksiinsa.




-Greg? Greggie?
-Mitä?
-Oletko sä hereillä?




-Jaa, sori, olen mä. Hyvää kiitospäivää.
-Uskomatonta! Se oikeesti kuuli,
Ronny hämmästeli lähes aidon kuuloisesti ja pojat räjähtivät nauramaan.




Ulkona satoi ihan jatkuvasti, siltä tuntui, ja se ruokki Gregin murheellista mielialaa tämän katsellessa edessään levittäytyvää kaupunkia.




Toisella puolella taloa joku katseli myös ulos ikkunasta. Henkilö oli hyvin levoton. Hän ei tiennyt miten se tapahtuisi, ja koska, mutta pian. Hyvin pian.




Pojat eivät tienneet tästä stalkkerista mitään ja suuntasivat keskenään kuntosalille, kuten oletettavaa oli. Lukio, johon he olivat tulleet, oli taide- ja liikuntapainotteinen, joten heidän oli tehtävä tosissaan töitä molempien aineiden eteen.




-Hei. Anteeksi. Näytät tosi tutulta. Kuka mahdat olla,
täysin vieras mies kysyi äkkiä Gregorylta ja poika tunsi kylmiä väristyksiä selkäpiissään. Ei hän tätä tyyppiä pelännyt millään tasolla, mutta jokin... ennakkoaavistus.
-Mä olen Gregory Parker.
-Jaha, jaha. Sulla on sitten ihan eri nimi kuin sillä naisella, jota sä kovasti muistutat.




-Naisella? Ketä mä mahdan muistuttaa?
Levi katsoi valppaasti ystäväänsä ja kuunteli kuinka tämä jatkoi keskustelua miehen kanssa, joka ei edelleenkään ollut esitellyt itseään. Mies kuitenkin antoi ylimalkaisia tuntomerkkejä sekä osoitteen. Gregory ei tarvinnut yhtään sen enempää, kun hän sinkaisi suihkuun ja osoite kourassa matkaan.




Aivan järkyttävää, että kyseinen osoite oli heidän naapuritalossaan, poika tuumi. Ensimmäinen postiluukku näytti tuntematonta nimeä. Joku Jang. Toinen sen sijaan... Roberts. Kylmä massa valahti pojan vatsanpohjalle hänen katsoessaan nimeä hämärtyvin silmin. Korvissa pauhasi hetken aikaa.




Greg kääntyi katsomaan ovea ja pohti pitkän tovin rohkeutta keräten.




Lopulta hän kuitenkin otti vaaditut askeleet ja koputti nopeasti, jotta ei ehtisi enää perääntyä.
-Sisään,
kuului vaimeasti naisen ääni.




Eteisessä oli vastassa hevospatsas. Järkytyksekseen Greg tajusi äkkiä, että tässä asunnossa asui lapsia. Jos... hän ei ehtinyt ajatella pidemmälle.




-Astu toki peremmälle Gregory,
mies sohvalta sanoi ja se karisti viimeiset epäilykset.




Äidin ilmaantuessa näkyviin Gregoryn piti vetää hetki happea polviaan pidellen. Freya katsoi vanhinta lastaan surullisena. Hän oli menettänyt niin hirvittävän paljon.
-Gregory,
hän sanoi pehmeästi.




-Sulla ei ole oikeutta puhutella mua nimellä! Sä et ole mulle yhtään mitään,
poika huusi ja Sebastian sähähti.
-Käyttäydy! Pienemmät pelästyvät!




Sebastianin ja Freyan nuorempi poika Gerry oli ottamassa syntymäpäiväkakkuaan. Häntä pelotti. Kuka oli tuo vieras poika, joka oli tullut heille hänen syntymäpäivänään? Se pilasi kaiken, Gerry ajatteli ja häntä itketti. Sitten isä oli siinä, asettui seinäksi hänen ja vieraan väliin, silitti hellästi hiuksia.




-Sä olet siis ollut täällä kaikki nää vuodet, leikkinyt perhettä uuden kanssa, kun vanha perhe ei miellyttänyt?




-Ei se niin mennyt. Gregory...




-Ei. Älä. Hal ja Emma on kuolleet. Ne kuoli tietämättä ootko sä elossa vai et. Sä olet hirviö!
Greg peitti silmänsä, sillä itku tuli väkisin eikä hän aikonut itkeä tämän naisen edessä, joka muka oli hänen äitinsä.




Freya toimi vaistomaisesti kurottautuessaan poikansa puoleen, vetäessään tämän syliinsä ja muutaman sekunnin ajan Gregory antoi sen tapahtua, kiertäen jopa omat kätensä naisen ympärille. Sitten kuitenkin katkeruus ja viha rynnivät puistatuksina hänen kehonsa läpi ja hän riistäytyi irti äidistään.




-Mä en halua olla enää missään tekemisissä sun kanssa. En koskaan enää.
-Gregory...
Poika ei kuunnellut. Hän ryntäsi ulos ja poskille valuvat kyyneleet sekoittuivat sadepisaroiden joukkoon.




Päästyään asunnolle hän katseli taloa, jossa hänen äitinsä asui. Ei. Tämä ei käynyt. Hän etsisi itselleen ensi tilassa uuden kämpän. Pojat saisivat jäädä tänne, olihan tämän vuokra heille maksettu. Hän itse tulisi toimeen miten kuten. Tänne hän ei kuitenkaan jäisi.



**********



Viimein selvisi Freyan kohtalo. Hän on siis nämä vuodet asunut Sebastianin kanssa San Myshunossa ja heillä on kaksi yhteistä poikaa: Gene ja Gerry. Gregory on ymmärrettävästi vihainen ja katkera, järkyttynytkin, eikä halua olla missään tekemisissä äitinsä kanssa. Hän ei antanut Freyalle mahdollisuutta puhua. Monta haavaa olisi kenties alkanut arpeutua ja parantua, jos Gregory ei olisi ollut niin hirvittävän vihainen. Nyt ne haavat ovat edelleen auki. Saako Freya koskaan mahdollisuutta selittää menneisyyttä vanhimmalle pojalleen? Antaako Greg ikinä anteeksi?

Tämä osa päättää toisen setin Parkereiden tarinasta ja tästä alkaa viimeisten neljän sukupolven tarina, Gregory mukaan luettuna.