22.4.2019

51. Vanha, vanhempi, vanhus









Denver oli hyvin tyypillinen poika. Autot kiinnostivat häntä kovasti, vaikka heidän perheensä liikkuikin pääsääntöisesti taksilla. Tai ehkä juuri siksi.




Hän oli myös varsin liikkuvainen tenava ja toisinaan Ciasta tuntui, että kun hän selkänsä käänsi, poika oli jo jossain ylösalaisin tai kiivennyt tontin korkeimpaan puuhun.




-Isi, en mä oo enää mikään pikkulapsi,
Denver vastusteli kun Mark veti hänet tiukkaan syleilyyn.




-Ei, et olekaan, mutta minäkään en ole enää mikään nuorimies, joten istu hetki isin kyljessä.
Denveristä se kuulosti oudolta ja herätti vähän levottomuutta. Mitä ihmettä isi oikein tarkoitti? Siis tiesihän hän, että isällä oli harmaat hiukset ja hän oli vanhempi kuin Dallasin isä, mutta... mitä isi tarkoitti? Denver ei uskaltanut kysyä.




Cia oli huomannut miehensä vanhenevan ja heikentyvän silmissä. Hänen katseensa seurasi lähes herkeämättä aviomiestä joka hetki, tarkkaili mahdollisia sairauden enteitä. Cia kuitenkin pelkäsi kaikkein eniten sitä, että kyseessä ei ollut sairaus vaan yksinkertaisesti Markin ikä.




-Mitä luulet, mentäisiinkö päiväunille tämän jälkeen,
Cia kysyi mieheltään ja tämä katsoi häntä kummastellen.
-Vastahan me hetki sitten herättiin.




-Mä voisin tarvita hetken sun kyljessä,
Cia sanoi ja heitti mahdollisimman vihjailevan katseen.




Markin silmiin syttyi ymmärtävä katse ja Cian sydäntä särki. Hän toki halusi miestään, edelleenkin, mutta pelkäsi tappavansa tämän. Hän saisi kyllä miehen tyytymään pelkkään halimiseen, Cia totesi itsekseen päättäväisesti.




Edelleenkin joka aamu heillä alkoi joogaamalla ja se toi virtaa sekä notkeutta. Mark vaikutti aina sen jälkeen energisemmältä. Nykyään Cian oli pakko joogata selkä mieheensä päin, sillä muuten hänen koko huomionsa meni aviomiehen tarkkailuun. Cia suorastaan tunsi huolenryppyjen syntyvän hänen otsaansa ja jäävän sinne.




Tämän kaiken keskellä koitti viimein päivä, jota Denver oli odottanut. Syntymäpäivä!




Cia leipoi hienon kakun pojalleen ja he juhlivat tällä kertaa ihan perhepiirissä. Mark alkoi olla sen verran hauras, että Cia ei halunnut miehelleen yhtään mitään ylimääräistä työpäivien jälkeen. Työstään Mark ei luopunut, ei sitten niin millään, ei vaikka Cia miten yritti.




Denveristä kasvoi hyvin pitkälti isoisänsä näköinen nuorukainen.




Oli hänessä toki erojakin, mutta Cian sydän hypähti joka kerran hänen katsoessaan poikaansa. Denverin mieltymystä tatuointeihin äiti ei ymmärtänyt, mutta antoi periksi pojan vaatiessa niitä itselleen.




Ikääntymisen myötä Denverin liikunnallisuus ei kadonnut minnekään ja kuka olikaan uskollisempi salikumppani kuin pitkäaikainen ystävä Dallas.
-Jaksaa, jaksaa,
tyttö kannusti nähdessään Denverin olevan voimiensa äärirajoilla.
-Ei taida jaksaa,
poika myönsi kitkerästi, mutta otti vielä juoksuaskelia siitä huolimatta.
-Älä ole mamero,
Dallas komensi.
-Mä sulle mamerot näytän,
Denver kihahti.




Ennen kuin hän ehti edes ajatella, oli poika hypähtänyt juoksumatolta alas, tarttunut Dallasia kädestä ja painoi suukon tämän huulille. Teko yllätti heidät molemmat.
-Et sä taida sittenkään olla ihan täysin mamero,
Dallas sanoi hieman ääni väristen.
-No, nytpähän tiedät,
Denver vastasi vähän uhitellen. Hän oli itsekin täysin ällikällä lyöty omasta liikkeestään.
-Mennäänkö.. tota... kahville,
Dallas kysyi epäröiden.




-Tuota... seurustellaanko me nyt, vai...
Denver oli hetken hiljaa, hetken ehkä liian pitkään.
-Siis ei,
Dallas vastasi sydän sykertyen.




-No, mä sanoisin, että... me tapaillaan? Ehkä? Jotenkin tää on hieman... en mä tiiä. Outoa.
-Siinä sä oot kyllä ihan oikeessa,
Dallas myönsi.




-Sä oot aina ollut mun ystävä ja sä oot mun paras ystävä,
Denver sanoi painokkaasti.
-Ehkä mä voisin olla jotain muutakin? Enemmän? Mä tiiän, että meidän vanhemmat ainakin toivoo sitä,
Dallas huokaisi ja jätti sanomatta, että niin toivoi hän itsekin.





-Sovitaanko niin, että katsellaan tätä uutta juttua rauhassa, jooko? Mä en halua menettää sun ystävyyttä jos tää ei  vaikka toimiskaan,
Denver totesi varovasti, kieli keskellä suuta. Hän ei tosiasiassa oikein tiennyt mitä tunsi Dallasia kohtaan. Tyttö oli aina ollut siinä, lähellä, ja hän tiesi voivansa luottaa Dallasiin kuin kallioon. Riittikö se?
-Sovitaan vaan. Ja mä en oo vielä päättänyt, että ootko sä sittenkin mammanpoika vai et,
Dallas sanoi virnuillen.
-Voi helvetti sun kanssa,
Denver voihkaisi ja tunsi uudelleen tarvetta sulkea tytön suu. Suuteleminen oli tosi kiehtovaa ja se herätti kaikenlaisia jänniä tuntemuksia. Tarpeita. Hän ei vielä tiennyt yhtään miten suhtautua tähän kaikkeen, mutta haittasiko tuo jos vähän kokeili?



**********



Jälleen pidempi tauko tässä välissä, pahoittelut siitä. Olen taistellut kiireen ja väsymyksen keskellä enkä ole oikein ehtinyt tehdä yhtään mitään missään välissä. Nyt vihdoin talvilomalla ja aikaa hetki itselle ja levolle sekä tarinoinnille.

Denverin ja Dallasin suhde otti sykäyksen eteenpäin. Poika kuitenkin on hieman hämmentynyt tilanteesta, toisin kuin Dallas, joka olisi valmis hyppäämään suoraan eteenpäin ja seurustelusuhteeseen Denverin kanssa.

Sitten ihan toisiin juttuihin. Pelasin eilen pitkästä aikaa ( en tarinapeliä ) ja tässä viime aikoina kun olen pelannut muilla perheillä, on pelissä tapahtunut aivan käsittämättömiä kuolemantapauksia. Tiesittekö, että puhdas pyykki aiheuttaa simeille leikkisän mielialan? Tiesittekö, että se voi johtaa hallitsemattomaan naurutilaan ja lopulta kuolemaan? Nyt tiedätte.

Eilen taas pelissä tapahtui sellaista, että perheessä oli kaksi aika peräkkäin syntynyttä tytärtä, joista vanhempi leikki kemikaalisetillä saaden lopulta aikaan tulipalon. Tämä tapahtui yläkerrassa. Alakerrassa olleet ja shakkia pelanneet nuorempi sisar sekä tämän isä juoksivat yläkertaan jääden portaiden yläpäähän, kauas palokohdasta, syttyen tuleen molemmat. He eivät voineet juosta suihkuun sammuttamaan paloa vaan jäivät siihen ja molemmat paloivat hengiltä. Tulipalon sytyttänyt vanhempi tytär sen sijaan juoksi alakertaan ja jäi henkiin.














4 kommenttia:

  1. Voi Mark. :( Mua harmittaa jo etukäteen, että Markin aika alkaa olla lopussa. Toivottavasti hän kestäisi vielä jonkin aikaa. Ehkä Cia voisi yrittää taivutella Markin jäämään eläkkeelle tai vähentämään työtunteja, niin Markin rasitus vähenisi?

    Denveristä tuli kyllä varsin hyvännäköinen kasvettuaan! Mielestäni on ihan hyvä asia, että Dallasin etenemishaluista huolimatta Denver haluaa miettiä ja katsella tilannetta rauhassa. Toki olen edelleen sitä mieltä, että he vaikuttavat sopivilta toisilleen, mutta liian nopeasti eteneminen tuskin olisi kovin hyväksi orastavalle suhteelle.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mark on melko paljon vanhempi kuin Cia, joten hänen kuolemansa on lähellä. Pelissä monesti aika juoksee niin paljon, että unohdan monesti ottaa kuvia ja kun pelaan tätä legacy-tyyppisesti, niin suurin osa keskusteluista ja kohtaamisista tapahtuu valitettavasti ruokapöydän ääressä. Toisaalta on hirmu herttaista saada simit syömään yhtä aikaa ja ikään kuin pitää yllä vanhaa ja kaunista perinnettä, jossa kokoonnutaan edes kerran päivässä ruuan äärelle ja jutellaan kuulumiset.

      Dallas on selkeästi suhteen ihastuneempi osapuoli ja Denver on tässä ihailtavan varovainen. Toisaalta kun tilanteessa on paljon vaakalaudalla, mm. elinikäinen ystävyys, niin varovaisuus on hyväksikin. On hyvä asia toki olla ystävä seurustelusuhteessa olevan osapuolen kanssa, mutta se ei yksistään riitä ja Denver yrittää selkiyttää itselleen onko niitä muita tunteita olemassa.

      Poista
  2. Voi kuinka nopeaan aika kulkeekaan, kun Mark alkaa olla jo niin vanha. Toivotaan että haurastumisesta huolimatta hänellä olisi vielä mahdollisimman paljon hyviä hetkiä perheensä kanssa vietettävänä.

    Olen hyvin innoissani tästä Dallasin ja Denverin lähentymisestä. Toivon tosiaan, että se voisi johtaa johonkin syvempäänkin, kunhan he saavat rauhassa selviteltyä tuntemuksiaan. :)

    VastaaPoista
  3. Että nuo simsien kuolemat ovat välillä tosi outoja. Mulla on nyt pari kuollut ihan lähiaikoina sähköiskuun.

    VastaaPoista