Tuli hetki, tuli aika. Elämä lähti virtaamaan ulos eikä Cia saanut sitä enää pysäytettyä.
Kumeat kellot jymähtelivät pienen huoneen seinissä itse Kuoleman astuessa sinne ja se herätti koko talon unestaan.
-Ä-äiti,
Denver änkytti kauhuissaan. Ei. Ei äiti voinut vielä kuolla. Ei voinut.
-Olen pahoillani Denver, mutta sinun äitisi aika on nyt,
syvä ääni virkkoi lähes lempeästi hänen viereltään. Denver haistoi nenässään mullan, lehdet, vastaleikatun ruohon.
-Ei,
hän parkaisi ja peitti kasvot käsillään alkaen itkeä.
-Ei,
kuului jostain sivusta ja sitten tuli paljon puhinaa ja puuskutusta.
-Isac, multa meni lapsivedet,
Isabelle puuskutti kauhuissaan katsoen surun kourissa olevaa miestään.
-Se tulee ihan liian aikaisin,
Isac parahti.
-Mä tiedän,
Isabelle itki kauhuissaan. Hän itki varaäitinsä kuolemaa, hän itki pelkoaan syntymättömän lapsen puolesta.
Cia ei enää kuullut mitään tästä. Hän oli poissa.
**********
Pieni Ryder syntyi viereisessä makuuhuoneessa. Paikalle saapunut lääkäri totesi hänet terveeksi pikkutytöksi, mutta painotti vanhempia käymään säännöllisesti neuvolassa, jotta tytön painon kehitystä ja mahdollisia muita merkkejä pystyttäisiin seuraamaan tarkasti. Pian tämän jälkeen Isac ja Isabella muuttivat lähistölle omaan kotiinsa.
-Denver, kulta, yritä syödä vähän, jooko?
Poika istui haarukka kädessä, koskematon lautanen edessään. Catin sanat havahduttivat hänet ja konemaisesti Denver alkoi laittaa lettuja suuhunsa. Sitten ulko-ovi kävi.
-Eno,
Denver parahti ja nousi pystyyn horjuvin jaloin. Connor oli jo siinä, kahdella harppauksella, otti yllättävän vahvoin käsivarsin sisarenpoikansa vastaan ja halasi tiukasti.
-Näytät tosi väsyneeltä ja riutuneelta. Istu alas ja syö aamupala loppuun. Olen nyt täällä enkä ole lähdössä mihinkään,
Connor sanoi ja tunsi omat sanansa tyhjiksi. Hänellä oli elämässään asioita, joita hän ei ollut ehtinyt kertoa sisarelleen eikä niiden kertomisen aika ollut nyt. Ei vielä.
Cat ja Denver söivät hiljaisuuden vallitessa ja Connor jutteli matalalla äänellä niitä näitä.
-Sori eno, mut mun täytyy mennä,
Connor sanoi yhtäkkiä, katsoen Connoria maailman surullisimmalla katseella ja miehen sydän käpertyi kokoon. Poika lähti ulos talosta ja hetken aikaa kaikki oli hiljaista.
-Meidän täytyy keksiä jotain, jolla Denver saadaan nostettua takaisin jaloilleen. Hän näyttää siltä, että... hän on reunalla.
-Mitä sä tarkoitat,
Cat kysyi kauhun alkaessa hiipiä ylös selkärankaa.
-Juuri sitä, kultaseni. Juuri sitä.
**********
Lähdettyään ulos talosta oli Denver laittanut Dallasille viestin ja pyysi tyttöä tapaamaan hänet paikallisessa juhlapaikassa. Se oli ainoa tila, joka oli yleensä tyhjillään ellei siellä ollut järjestettyjä juhlia, kuten esimerkiksi hänen vanhempiensa häät olivat olleet aikaa sitten.
-Denver,
Dallas sanoi ja mahdutti sanaan niin paljon tunnetta ja rakkautta, että pojasta se oli lähes vastenmielistä hänen nykyisessä mielentilassaan. Hän nosti vaistomaisesti kätensä torjuvaan asentoon.
-Mä oon tosi pahoillani sun äidin vuoksi,
Dallas sanoi ja tunsi pelon ja pettymyksen valahtavan jäseniinsä. Denver torjui hänet, kuten oli torjunut jo pitkän aikaa. Dallas ei ollut typerys. Hän oli aavistellut jo pitkään, että poika ei halunnutkaan seurustella hänen kanssaan, ei olla hänen lähellään, mutta hän ei ollut kyennyt kysymään asiaa suoraan. Vastaus oli liian pelottava. Hän ei halunnut kuulla sitä.
-Kiitos,
Denver vastasi lyhyesti.
-Mut en mä sua tänne sen takia pyytänyt,
poika jatkoi ja Dallas nielaisi kipeästi.
-Mun olis pitänyt sanoo tää jo pitkän aikaa sitten, mutta... mä en oo halunnut satuttaa sua.
-Sä haluut katkasta meidän suhteen,
Dallas totesi silmät suurina ja Denver kykeni vain nyökkäämään.
Dallas oli ajatellut, että ei itkisi koskaan pojan nähden. Kipu oli kuitenkin liian suuri pidettäväksi sisällä ja tyttö puhkesi hiljaiseen itkuun.
-Ei, älä katso,
hän sanoi itkuisesti käsiensä takaa.
Hetken aikaa hänellä meni koota itsensä, saada kyyneleet salvattua takaisin.
-Istutaanko juttelemaan,
Denver kysyi neuvottomana. Koko maailma hänen ympärillään tuntui olevan surusta mustana eikä hänellä ollut työkaluja käsitellä asiaa.
-Mun mielestä olis ollut reilua, että sä olisit kertonut tän jo ajat sitten,
Dallas sanoi syyttävästi.
-Mä oon tosi pahoillani,
Denver pyysi anteeksi ja tunsi surun kouristavan sydäntään yhä pahemmin.
-Mä en ihan hetkeen halua nähdä sua enkä todellakaan halua keskustella sun kanssa just nyt,
Dallas sanoi päättäväisesti, sillä hän tunsi itsehallintansa olevan liian heikoissa kantimissa juuri nyt. Tyttö nousi ylös ja jätti Denverin katsomaan jälkeensä. Poika nousi ylös ja käveli paikalliseen baariin. Hän veti elämänsä ensimmäisen humalan sinä iltana.
**********
Puristuksissa jokseenkin elävänä
ei paljoo mitä odottaa.
Astinlautoina ei montaa tyhjää oksaa
joissa elämä virtaa.
Ei oo montaa, ne mahtuu yhteen kouraan
joista varmasti tietää
et ne näkee kun ne katsoo
ja sen kaiken ymmärtää.
Mitä tahdot?
Mitä siitä?
Mikään ei kuitenkaan riitä.
Mitä teitkään sinä itse?
Muista se kun tuomitset.
Kyydissä tuomiopäivän vaunussa
yksin usvassa niin väärällä raiteella
syöksykierteessä eikä oikaistuksi saa
ennen kuin koskee maan pintaa.
Paremmasta saatiin varmat merkit
joihin päätettiin luottaa.
Tähän johti, harhaan asti päästiin
ja miten tästä voi jatkaa.
Älä katso, älä kuule,
pidä vaan kiinni sun huulet.
Vähän arvaa, älä tiedä,
riittää kunhan sä siedät.
Niin kuollakseen elossa,
enimmäkseen jo kuollut.
Muistelin tässä, että silloin aikanaan sanoit että perijää valikoidessa sä arvoit Cian ja Cloen välillä. Mä taisin olla ehkä vähän enemmän Cloen puolella, mutta ei Cian valitseminenkaan mikään pettymys ollut. Taisit sanoa myös joskus, että arvelit, että Ciasta saisi aikaan hyvin mielenkiintoisen tarinan, ja siinä sä kyllä olit oikeassa! Mä olen tykännyt tästä tarinasta ihan alusta asti, mutta kyllä tämä Cian aikakausi on ainakin yksi mun suosikeista, ellei jopa suosikki.
VastaaPoistaCian kuolema otti selkeästi koville, ymmärrettävästi etenkin Denverille, kun poika on nyt täysin orpo. :( Onneksi hänellä on kuitenkin rakkaita ihmisiä, jotka tukevat häntä. Poika on nyt ymmärrettävästi kuilun partaalla, toivottavasti hän ei kumminkaan vajoa ihan pohjalle asti. Myös Connor piti lupauksensa Cialle, ja huolehtii nyt Denveristä. Mitähän lienee ovat nuo asiat, joita hän ei ehtinyt kertoa Cialle? Ehkä hän on vihdoin löytänyt itselleen puolison? Niin, ja onneksi Isacin ja Isabellan vauva oli kunnossa hieman ennenaikaisesta syntymästä huolimatta!
Hyvä, että Denver sai vihdoinkin puhuttua Dallasille. Toki se tapahtui aivan liian myöhään, mutta pääasia, että tapahtui ylipäätään. Dallas otti asian ymmärrettävästi hyvin raskaasti, mutta mulle jäi jotenkin sellainen mielikuva, että tyttö suhtautui asiaan yllättävän hyvin. Ehkä hän oli jo omalta osaltaan valmistellut itseään, kun olihan hän jo aavistellut tämän tapahtuvan. No, oli miten oli, niin tytön suhtautuminen kuitenkin kielii siitä, että vaikka nyt hän onkin vihainen Denverille, niin hän pystyy ajan kanssa antamaan anteeksi ja he voisivat olla taas ystäviä.
Kiitos <3 Cian tarina on mullekin tähän astisista suosikki ja vaikka vielä jonkin aikaa hänen valitsemisensa jälkeen asiaa pohdinkin, olin lopultakin hyvin tyytyväinen. Cia oli ihan omanlaisensa persoona, kasvoi kurittomasta villivarsasta lopulta viisaaksi aikuiseksi ja vanhukseksi. Denveristäkin varmaan syntyy kohtalaisen mielenkiintoinen tarina omalla tavallaan, mutta... no, enpä kerro ihan vielä näitä suunnitelmia pidemmälle. Tässä osassa alustettiin jo tulevaa vahvasti.
PoistaSulla on ihan hyviä arvauksia asioiden tilasta ja lähitulevaisuudessa päästään näkemään mikä se Connorin salaisuus onkaan ja antaako Dallas lopulta anteeksi.