66. Naimisiin on paikka Sulanilla

Otsikko kertonee kaiken ;-)

**********

Käynti kotona synnytti Emmassa suuren halun maalata ja osoittautui, että hän oli perinyt sukunsa taiteellisen lahjakkuuden. Emma ei mainostanut tauluja myydessään sukulaisuussuhdetta Piperin kanssa, mutta paikallisen taidegallerian omistaja oli asioista tilanteen tasalla ja halusi aivan ehdottomasti olla tuomassa Piperin jälkipolvea kuuluisaksi. Emmaa punastutti tulla verratuksi esiäitiinsä, sillä hän tiesi, että hänen omat lahjansa olivat vain murrososa tämän kiistämättömästä lahjakkuudesta. Piperin tauluista maksettiin nyt käsittämättömiä summia ja Emmaa harmitti, että Denverin juomisen vuoksi Cat oli joutunut myymään kaikki Piperin taulut velkojen maksamiseksi.

Taulujen myynti, ahkera työnteko sekä omien hartiavoimien käyttäminen oli kuitenkin saanut aikaan sen, että talossa oli viimein toinen kerros. Suurin osa ikkunoista puuttui vielä, lattioissa eikä seinissä ollut pintoja ja oviakaan ei vielä ollut, mutta portaikko sentään jo johti yläkertaan ja kattokin oli saatu vihdoin harjakorkeuteen ja rakennetuksi. Emma oli suunnitellut, että taakse alas tulisi lasitettu, iso tila, mutta ainakin toistaiseksi sen rakentaminen jäi haaveeksi.

Edestäpäin talo näytti vaatimattomammalta, mutta Emma oli varma, että kunhan ikkunat saataisiin jonain päivänä asennettua paikalleen, ulkonäkö kohentuisi huomattavasti. Hän pohti usein ikkunanpokien maalaamista valkoisiksi, mutta sitten ne näyttäisivät entistä vanhemmilta, hän tuumi. Nyt puunväri sai ne näyttämään melkein uusilta.

-Ihanaa nähdä sua vihdoin,
Enya huudahti ja vetäisi siskonsa tiukaan syleilyyn.
-No on pitänyt aika kiirettä viime aikoina,
Emma mutisi häveten.
-Hei, häpeä pois, ymmärrän kyllä. Sama kiire se on ollut täälläkin. Sillä meidän kiireellä on vain kaksi äärimmäisen vikkelää jalkaa.
Samassa kyseisten jalkojen omistaja saapuikin jo paikalle ja tämä näytti olevan varsin helposti lämpeävää sorttia.
-Tahtoo tätin syliin,
Hilda esitti vaativasti, ilman ujouden häivääkään.

-Siis kato mikä keli kotona on,
Enya kauhisteli.
-Ihan täysi talvi,
Emma huokaisi.

-Kaipaatko sä toisinaan talvea,
Enya kysyi yllättyneenä.
-No, hetkittäin joo,
Emma myönsi.
-Mä en sitten niin yhtään.
-No se tuli täydestä sydämestä!
-Niin kuule tulikin,
Enya vastasi ja nauroi heleästi päälle.

-Onko teillä suunnitelmissa lisää lapsia,
Hal kysyi Marcusilta ja mies hymähti:
-Enpä usko. Hildassa on ihan täysi työ, sano mun sanoneen. Ei sillä, mä rakastan tuota pientä haisulia ihan täysillä, mutta on siinä kuule oma työmaansa.
-Sä et kuitenkaan vaihtaisi sitä lapsettomaan elämään?
-Ootteko te suunnittelemassa lisääntymistä? Onko Emma raskaana?
Hal alkoi nauraa holtittomasti.
-Ei, ei sentään, mutta ehkä joku päivä,
hän sanoi tuumivasti ja Marcusin kasvoille nousi tietävä hymy. Tämä kaksikko oli täysin rakastunut toisiinsa. Hän ymmärsi sen kyllä. Parkerin naiset olivat luonnonvoima. Kukaan ei ollut ennen Enyaa saanut miestä ajattelemaankaan vakiintumista. Yksi ainoa treeni kuntosalilla ja hän oli täysin myyty naiselle. Marcus ei ollut kyennyt muuta ajattelemaankaan kuin sitä, miten saisi mahdollisimman nopeasti jonkinasteisen omistussuhteen varmistettua Enyaan. Vähänpä hän oli tiennyt. Nainen oli käytännössä kosinut häntä!

Pariskunnan lähtiessä laittamaan Enyaa iltapesulle ja nukkumaan Hal istahti Emman viereen.
-Aika soma tyttö tuo Hilda.
-Onhan se.
-Sulla on jonkinlainen maaginen ote noihin pikkutyttöihin. Hilda ihastui suhun parissa sekunnissa ja Fanny on täysin myyty. Haluaisitko sä oman tuollaisen?
-Ehei, mister, ei. Ei me olla edes naimisissa vielä,
Emma totesi hyvin napakasti.

-Sitä ollaan vanhanaikaisia tyttöjä siis. No, ehkä meidän sitten pitäisi mennä naimisiin.
-Oliko toi kosinta?
-Ei ollut. Vielä.
-No hyvä. En olis paljon surkeampaa kosintaa koskaan tiennyt olevankaan.
Hal hymyili leveästi ja Emma rakasti miestä sillä hetkellä enemmän kuin koskaan. Miten mies ymmärsikin hänen sarkastista ja välillä piikittelevääkin huumoriaan niin täydellisesti?

Kun seuraavat, yhteiset vapaat koittivat, Hal valmisti huolellisen aamupalan.

Hän tarjoili annokset pöytään ja huhuili jo hurjan nälkäisen tyttöystävänsä syömään.

-Emma, sydänkäpyseni, elämäni valo. Mitä sä tuumaat, nyt kun vatsa ei kurni enää niin kovaa, että sä kuuletkin jo jotain sen ulkopuolelta, ja mäkin kuulen jotain muuta kuin sen kurinan, haluaisitko sä viettää tän elämän tällaisen komean, herkän ja vaatimattoman miehen kanssa?

-Aika täydellistä,
Emma sanoi ja katsoi miestä hehkuen.
-Sano kyllä.
-Kyllä. Sitten pistelepä loput safkat napaasi ja me lähdetään.
-Minne?
-No sinne naimisiin.
-Onko se joku paikka?
-Nyt on.

Hal johdatti Emman sen kauniin hääkaaren luokse ja paikallinen maistraatin henkilö vihki heidät virallisesti ja astui sitten paikalta pois, jättäen kyyhkyläiset vannomaan valat kaikessa hiljaisuudessa ja rauhassa.
-Mä rakastan sua Emma, enemmän kuin mä olisin voinut uskoa koskaan rakastavani ketään. Mä tiedän etten mä ole täydellinen, mutta aion tehdä kaikkeni, että sä olisit jokaisena elämäs päivänä onnellinen.
-Hal, mies, jonka oikeaa nimeä en osaa lausua, koska se on niin hemmetin mahdoton.
Tässä kohtaa Hal hymyili täydellä, ja täydellisellä, hammaskalustollaan.
-Mä oikeasti ajattelin, että mun elämään ei koskaan tulis ketään. Mä en ikinä löytänyt ketään Windenburgista enkä myöhemminkään, muuton jälkeen. Mä ajattelin, että mä olisin tuleva hullu kissanainen.
-Voidaan me ostaa kissakin. Tai kissoja. Ihan jos sä vaan haluat. Olla kissanainen. Hullu.
-Hiljaa. Tai ei, älä ole. Älä koskaan oo hiljaa. Ole aina Hal. Sä oot just täydellinen mulle.

-Emma,
Hal sanoi ja unohti hetkeksi huumorin täysin. Hän veti naisen tiukasti itseään vasten ja tunsi hetken päästä, että sillä oli omat seurauksensa.
-Jaha. Mä taidankin tästä lähteä uimaan,
Emma sanoi virne naamallaan.
-Et helvetissä muuten lähde!
Tämä sai naisen nauramaan hersyvästi ja lopulta molemmat juoksivat kilpaa putoukselle.

-Hal.
-Emma. Sulla on aika vinkeä ilme.
-Ootko sä koskaan kokeillut rakastella putouksen alla?
-Ei, en ole.

-Ehkä nyt sitten olis aika.
-Emma, joku voi tulla,
Hal yritti, mutta Emma siirtyi hänen eteensä, otti napakan otteen miehen vyötäröltä ja Hal tiesi sillä sekunnilla, että peli oli menetetty. Ote sai hänet kuumenemaan sekunnin sadasosissa ja suudelma muuttui hetkessä polttavaksi ja ahnaaksi.

He sukelsivat ensin veteen suutelemaan ja sen jälkeen he rakastelivat kiihkeästi putouksen sumuverhon takana. Kohina peitti täyttymyksen äänet, vaikka tosiasiassa kumpikaan heistä ei ajatellut asiaa enää siinä vaiheessa.

-Nää pari päivää täällä on olleet aika rentouttavia,
Hal tuumi ummistettujen silmien takaa.
-Puhu vaan itestäs. Mä saan levittää tätä aurinkovoidetta ihan jatkuvasti etten pala.

-Ota rennosti. Nojaudu taaksepäin. Unohda hetkeksi se palaminen.
Vähän aikaa oli hiljaista. Sitten:
-Hal.
-Emma.
-Ootko sä koskaan kokeillut rakastella uima-altaassa?
-Jumalauta nainen! Sä viet multa hengen.
-En. En vielä. Ehkä joku päivä, mutta en vielä.

Emma ja Hal palasivat lyhyeltä häämatkaltaan täydellisen rentoutuneina ja ruskettuneina. Yllättäen Emma kuuli ulko-ovelta napakan koputuksen. Kuka ihme siellä mahtoi olla?

-Äiti!
-Emmalyn!

-Miten ihmeessä sä oot täällä? Miksi sä et ilmoittanut mitään etukäteen? Missä isä on?

-Mä tulin tuomaan teidän häälahjan ihan henkilökohtaisesti. Emmalyn.
-Niin?
Emman äänensävy muuttui äkkiä varovaiseksi.
-Denver on sairaalassa. Hän on ihan kunnossa, mutta... vanhuus. Hänen aikansa on rajallinen.
-Me tullaan heti seuraavilla vapailla käymään,
Emma hätääntyi hieman ja Caterina halasi tytärtään rauhoittavasti.
-Emmalyn, ole ihan rauhassa. Ei hän ole kuolemassa juuri nyt.
-Mun täytyy äiti lähteä töihin, mutta Hal tulee ihan kohta. Istu alas odottamaan, niin hän tekee sulle ruokaa. Oletko sä täällä pitkään?
-Ymmärrät varmaan, että en voi olla. Mun on mentävä Denverin luokse heti ensitilassa. Halusin nähdä kuitenkin teidät ja onnitella henkilökohtaisesti.
-Äiti, mä rakastan sua. Ja isää.
-Mekin rakastetaan sua Emmalyn.
Caterinan äänessä oli selittämätöntä surua ja Emma epäröi hetken. Hänen oli kuitenkin lähdettävä töihin, joten hän halasi äitiään vielä kerran ennen lähtöä.

Tyttären poistuttua ovesta ulos ei Caterina osannut olla tekemättä mitään. Vaikka koti olikin lähes täydellisen siisti ja järjestyksessä, löysi Cat joitakin likaisia astioita ja ikkunatkin näyttivät kaipaavan puhdistamista. Caterinan sisällä oli suuri levottomuus ja hänen oli pakko tehdä jotakin. Samassa ovi kävi ja Hal huikkasi tervehdyksensä.

-Mä teen pikaisesti spagettia, niin ehdit syödä ennen kuin lähdet takaisin lentokentälle.
-Sä taidat olla varsin kätevä kaveri Hal.
-Jotain sinne päin.
-Mä olen todella onnellinen, että Emmalyn on löytänyt itselleen sellaisen miehen kuin sinä.
-Se on erittäin paljon sanottu ja olen todella otettu,
Hal vastasi vakavasti, näki naisen katseessa jotakin ja kurottui äkkiä halaamaan tätä pikaisesti.
-Rouva Parker..
-Cat.
-Cat. Mä pidän Emmasta huolta.
-Kiitos Hal. Haulani.
Hal alkoi nauraa rehevästi.
-Ihan käsittämätöntä! Emma ei osaa vieläkään lausua mun nimeä oikein, mutta sinulta se tulee täydellisesti!
-Hal, minä olen täydellinen.
Emman katse oli veikeän leikillinen ja Hal nyökkäsi hymyillen.
-Niin olet. Ja niin on Emmakin.

Saatettuaan Caterinan taksiin Hal siirtyi ulkoterassille rakentelemaan. Hänellä oli jonkinlainen tunne sisällään, jotain, josta hän ei oikein osannut ottaa vielä kiinni, ja se teki hänen olonsa levottomaksi. Käsillä tekeminen auttoi, joten Hal rakenteli yhden huonekalun taloon lisää.

**********

Tässä osassa vietettiin Emman ja Halin häitä. Heidät on nyt onnellisesti saatettu avioliiton satamaan. Voin kertoa sen verran jo tässä vaiheessa, että pariskunnan avioliitto on erittäin onnellinen ja samanlaisia vastoinkäymisiä heille ei ole tulossa kuin edellisessä sukupolvessa. Draamaa kuitenkin riittää eikä elämä ole heilläkään pelkkää ruusuilla tanssimista, vaikka he poikkeuksellisen menestyvä pariskunta ovatkin. En halua vielä kiirehtiä liikaa tulevaisuuteen, joten pysytään hetki nyt tässä ja nautitaan nuorenparin rakkaudesta =)