1.8.2019

69. Suvun kesken

Tällä viikolla tulee kiireiden vuoksi vain yksi osa ja katsotaan millä tahdilla tulevina viikkoina osia ilmestyy ( kaksi vai yksi ).


**********




Elliot ja Cassandra olivat muuttaneet isoon taloon Sulanilla. Muutto näin kookkaaseen kotiin oli perusteltu, sillä Elijah ja Morgan asettuivat asumaan poikansa kanssa saman katon alle.




Jälkimmäinen pariskunta oli ollut pitkään lähetystyössä Afrikassa ja he olivat joutuneet kylän kera sissjoukon vangeiksi. Tämän johdosta heistä ei kuultu mitään pitkiin aikoihin eivätkä he tietenkään päässeet muistotilaisuuteen, joka järjestettiin Elijahin vanhempien poismenon kunniaksi. He eivät myöskään olleet kuulleet Enyan ja tämän miehen menehtymisestä, joten heidän kotiinpaluunsa oli ollut täynnä shokkeja toisensa perään. Sulani oli tämän vuoksi erittäin hyvä paikka heille toipua kaikesta.




-Ihanaa, että tulitte vihdoin käymään,
Elliot sanoi ja kaappasi sisarensa lämpimään syleilyyn.




-Missä Eli on,
Emma kysyi heti ja pyysi samaan hengenvetoon anteeksi ja kertoi ilahtuneensa toki myös Elliotin tapaamisesta.




-Emma, ota ihan rauhallisesti. Ymmärrän kyllä. Elijah tulee hetken päästä. He ovat joutuneet vielä pitkän tovin käymään sairaalassa jälkihoidoissa. Ja Emma?
-Niin?
-Elijah on aika riutuneen oloinen. Älä rutista häntä liian kovaa.
Pala nousi Emman kurkkuun ja hän pudisti sanattomasti päätään.




Hal ei oikein tiennyt mitä ajatella tästä kaikesta. Hän oli ymmärrettästi hieman huolissaan Freyan tuomisesta tulenarkaan tilanteeseen. Edessä saattaisi olla isoja tunteenpurkauksia ja Hal varautui siihen, että hän lähtisi kotiin tytön kanssa pikavauhtia tarpeen vaatisessa. Suojelevasti hän kiersi käsivartensa tyttärensä ympärille.




-Tulkaa nyt kuitenkin sisään istumaan. Täällä ulkona on tosi kuuma,
Elliot kehotti ja he siirtyivät kaikki olohuoneen puolelle.
-Tuletko syliin,
Hal kysyi Freyalta ja tyttö vastasi tiukasti:
-Ei.
Hal katsoi vaimoonsa huvittuneesti.
-Freya on perinyt äitinsä luonteen,
Elliot naljaili ja sai aavistuksen kireän tilanteen laukeamaan nauruun.




-Hal, olet ymmärrettävästi huolissasi tilanteesta.
Puhuttelun kohde katsoi ällistyneenä Elliotia, joka jatkoi:
-Meillä ei kuitenkaan ole tapana järjestää porubileitä, mitä nyt muistotilaisuus, unohdetaan se, joten Freya on ihan turvallisessa seurassa täällä.
-Kiitos,
Hal sanoi vakavana ja Elliot nyökkäsi yhtä vakavana takaisin.
-Mieskoodi,
Emma totesi ja puhahti.
-Kooti,
huusi Freya ja sai kaikki nauramaan hersyvästi. Sitten ovi kävi.




Emma singahti liikkeelle kuin nuoli. Hän halusi tavata Elijahin kahdestaan ensimmäistä kertaa pitkään aikaan.
-Eli,
hän sanoi hellästi ja sulki vanhimman veljensä varovaiseen syleilyyn. Eli kuitenkin päätti toisin ja veti tiukasti sisarensa itseään vasten.




-Mä en tiedä miten kysyä miten sä voit kysymättä sen enempää. Meillä on tässä virtahepo olohuoneessa,
Emma sanoi häkeltyneenä.




-Virtahepo Sulanilla ennemminkin,
Eli vastasi ja hänen äänensä kuulosti aivan vanhan miehen ääneltä. Särkyneeltä ja käheältä. Pala nousi uudestaan Emman kurkkuun hetkeksi aikaa, mutta hän sai lopultakin kerättyä itsensä ja hymyili lempeästi veljelleen.
-Pääasia, että se virtahepo on täällä.
"Eikä Afrikassa", kuului lausumattomat sanat, jotka molemmat kuulivat, mutta eivät todenneet ääneen.
-Mun on mentävä hetkeksi lepäämään, mutta me puhutaan vielä joku päivä, oikein kunnolla,
Eli sanoi ja halasi vielä kerran siskoaan. Hänen ryhtinsäkin oli kuin vanhan miehen, Emma henkäisi itsekseen ja antoi parille kyyneleelle luvan vierähtää poskille. Hän pyyhki ne nopeasti, kokosi itsensä, oikaisi ryhtinsä ja käveli loistelias hymy kasvoillaan takaisin muiden seuraan.


**********




"Miten onnellisia me olemmekaan", Emma pohti itsekseen katsellessaan tytärtään seuraavana aamuna tämän istuessa omalla, ihan oikean kokoisella tuolilla, syöttötuoli ei kelvannut enää, ja mutustaessa aamupalaansa erittäin siististi.




Hänen sydämensä oli särkyä ajatuksesta, että Toby oli joutunut olemaan ihan järkyttävissä oloissa ja ties mitä poika oli kasvaessaan nähnyt ja kokenut. Hän tunsi suunnatonta halua suojella oman lapsensa kaikesta maailman pahasta.




Halin päässä pyörivät tismalleen smaanlaiset ajatukset hänen kylvettäessään rakasta tytärtään. Tokihan Hilda oli heille myös tytär ja he suojelisivat tätä ihan samalla tavalla kuin omista kupeista syntynyttäkin, mutta Hal tajusi rakastavansa näitä kahta lasta eri tavalla.




Freyan ollessa päiväunilla ja Hildan vielä koulussa vanhemmat rentoutuivat ottamalla aurinkoa ilman rihmankiertämää ja jonkin ajan kuluttua se johdatti heidät molemmat ihan toisinlaisiin ajatuksiin ja he lähtivät toteuttamaan näitä ajatuksia yläkertaan, omaan makuuhuoneeseensa.

( Ainakin näissä kuvissa on vielä nuo mosaiikit, mutta toivon mukaan jatkossa ne eivät tule kuvaamisen tielle. Toki en olisi ehkä ihan tästä kuvakulmasta ottanut tätä kuvaa, jos mosaiikkeja ei olisi... Kylvetyskuvassa ne kuitenkin häiritsivät selkeästi enemmän. Oli ihan omaa laiskuutta, että en ollut ladannut modia niitä poistamaan. )




Freya heräili itsekseen sillä välillä, kun Emma ja Hal rakastelivat pitkään ja hartaasti. Emman tullessa lastenhuoneeseen tyttö oli uppoutuneena tabletin maailmaan ja hetken aikaa nainen vain katseli Freyaa sydän niin täynnä rakkautta, että hän ei tiennyt sellaista olevan olemassakaan.


**********




Aika kului nopeammin kuin Hal ja Emma ymmärsivätkään ja kohta Hilda olikin jo murrosikäinen, täynnä teiniangsteja ja erilaisia mielialan vaihteluita. Herkästä ja helposta tytöstä oli hetkessä tullut erittäin vaikeasti käsiteltävä. Tämä sai heidät ehdottamaan tytölle kuntosaliharrastusta ja he maksoivat ilomielin myös tämän serkkujen kuntosalikortit, kunhan vain Hilda saisi seuraa ja purettua pahan olonsa.
Fanny oli heti valmis lähtemään mukaan. Hän oli täydellisyyden tavoittelija ja halusi pitää ulkomuodostaan huolta. Toby taas ei ollut aivan vakuuttunut salilla käymisestä.




Hän oli sen sijaan terapiassa opetellut ihan erilaisia asioita tunteidensa käsittelyyn ja ne olivat vieneet hänet meditoinnin pariin.




Hilda oli enemmän kuin tyytyväinen saadessaan purkaa käsittämättömiä tunteitaan johonkin. Hän koki ainaista riittämättömyyttä ja hänestä tuntui, että hän sai tehdä koko ajan töitä ollakseen hyväksytty. Hän ei myöskään pitänyt kovasti omasta peilikuvastaan näinä päivinä.




Vaikka hänen vartalonsa olikin juuri sellainen, kuin hän sen halusi olevan, kasvot eivät olleet sitä mitä hän toivoi. Ei ainakaan kun hän vertasi itseään täydelliseen serkkuunsa. Kateus samensi mieltä ja se sai hänet lyömään nyrkkeilysäkkiä koko olemuksensa voimalla.




Lopulta Tobykin päätti yrittää kuntoilua, mutta edelleenkään hän ei kokenut sitä omaksi lajikseen.




-Hei mennään suihkuun ja syömään jotain,
Fanny hihkaisi ja Hilda venytteli jäykistyneitä niskojaan ennen kuin seurasi serkkunsa vanavedessä pesutiloihin.




-Osaatko sä itse laittaa ruokaa,
Hilda hämmästeli äimistyneenä.




-Voi toki! Meillä on taloudessa sen verran väkeä, että kaikkien on osallistuttava ruuanlaittoon, joten mä oon pienestä pitäen ollu mukana seuraamassa ja tekemässä,
Fanny nauroi.
-Meillä keittiö on ihan täysin Halin valtakuntaa,
Hilda vieläkin ihmetteli serkkunsa taitoja. Hän päätti, että keskustelisi isänsä kanssa mitä pikimmiten ja suostuttelisi tämän opettamaan  hänelle kokkauksen jaloa taitoa.


**********




Tässä osassa päästiin näkemään, miten Emman sisarukset asuvat, toistaiseksi. Myöhemmin Parker-Fyresin perhe muuttaa kyllä omalle tontilleen, mutta päätin keksiä jonkinlaisen taustatarinan sille, että Elijahia ei näkynyt tuossa spontaanissa muistotilaisuudessa, joka tapahtui Emman kotona. En tosiaan kutsunut sinne sisaruksia, he vain tulivat. Ilmeisesti heillä oli tarve jakaa suru keskenään vanhempien menetyksestä.

Hildasta kasvoi voimakaspiirteinen sim. Hän on omasta mielestäni hyvin kaunis, muistuttaa todella paljon erästä lapsuuden aikasta ystävääni piirteiltään (!!!), mutta oli kiva ottaa mukaan teinien kokemaa epävarmuutta omasta ulkonäöstään.





















4 kommenttia:

  1. Hienoa, että Elijah löytyi viimeinkin. Hienoa on myös se, että ilmeisen kovista kokemuksista huolimatta hän vaikuttaa olevan edes jokseenkin kunnossa.

    Hilda puolestaan kokee ihan ymmärrettäviä tunnekuohuja. Mitä tytön ulkonäköön tulee, niin ainakin minun mielestäni hän on oikein nätti. Pidän Hildan ulkonäössä siitä, että hän on perinyt vahvasti äitinsä puolisen suvun piirteet, muttei ole kumminkaan kenenkään kopio vaan ihan oma, ainutlaatuinen kokonaisuutensa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Elijahin perhekunta on kokenut kovia. Heillä on pitkä matka parantumiseen. Suku on onneksi ottanut heidät huomaansa ja auttaa heitä parhaansa mukaan.

      Hilda on hyvin tyypillinen teini ongelmallisine hormonikäytöksineen. Pelissä hän oli lähes jatkuvasti jonkun hermoromahduksen partaalla, sillä jostain syystä elämä tuntui olevan hänelle keskimääräistä vaikeampaa kuin yleensä mun teinisimeille =D Sen vuoksi tuntui luontevalta ottaa tarinan osaksi hänen epävarmuutensa ulkonäöstä.

      Poista
  2. Vastaukset
    1. Ilmoitan vielä tähänkin, kun unohdin. Että osa 15 on ulkona. :D Kumpaan blogiin haluaisit mieluummin ilmoitukset?

      Poista