13.11.2019

86. Kotileikki






Jokainen aamu alkoi Cherryn ja Harrisonin kylpyhetkellä. Lämpiminä päivinä he käyttivät ulkotiloihin sijoitettua ammetta ja siitä poika oli erityisen mielissään.




Harry oli oppinut käyttämään portaita ja vanhemmat uskalsivat antaa tämän nykyään kulkea niissä itsenäisesti. Poika oli varsin rauhallinen ja tuntui ikäisekseen hahmottavan yllättävän hyvin portaissa liikkumisen vaarat.




Hän kipitti alakertaan äidin perässä, sillä halusi suoriutua itse. Harry oli niin pollea saadessaan istua sohvalla ja syödä samalla. Tarkasti poika katsoi, että murustakaan ei tippunut lautaselta ohitse.




Synnytyksen laskettu aika lähestyi ja nykyään Cherry käytti kaikki mahdolliset tilaisuudet valmistaa poikaa sisaruksen saapumiseen. Mikä olikaan parempi mahdollisuus kuin kotileikki nukketalolla?




-Tällä nukella on vauva vatsassa,
Cherry kertoi ja Harrison katsoi epäröiden omaa nukkeaan.




-Tämä on tyttö. Missä poikanukke on?




-Kultaseni, muistatko miten poikanukke meni eilen rikki?
-Ei?
-Sille kävi hassu pieni vahinko. Muistatko?




-Meni rikki,
Harry totesi murheellisena. Poika oli saanut hirvittävän kohtauksen ja repinyt nuken palasiksi voimilla, joita Cherry ei tiennyt tällä olevankaan. Harrison vaikutti olevan sen verran hämmentynyt, että Cherry päätti jättää nukkeleikin sikseen ja houkutteli pojan kuvakorttien pariin.




-Mikä tämä on?
-Tuttipullo.
-Aivan oikein. Tuttipullo. Ketkä syö tuttipullosta?




-Vauvat syö.
-Haluatko auttaa äitiä syöttämään vauvaa sitten kun se syntyy?
Poika pudisti päätään sanattomana ja katsoi isoilla, ruskeilla silmillään äitiä anovasti.
-Päiväuniaika.
-Ei ole.
-Kyllä on. Äitikin menee nukkumaan.




Se vaati hieman suostuttelua, mutta lopulta Cherry sai kuin saikin pojan nukahtamaan. Harry ei ollut vieläkään vakuuttunut siitä, että äiti olisi hänen äitinsä vauvan syntymän jälkeenkin ja Cherry mietti ennen nukahtamistaan oliko muillakin perheillä yhtä isoja ongelmia totuttaa taaperot syntyvään vauvaan?




Gregoryn tullessa töistä kotiin Cherry nukkui jälleen. Raskaus oli niin loppuvaiheissa, että se imi naisen energiat kuiviin hetkessä.




Gregory asettui syömään sohvalle ja katsoi samalla uutisia. Cherry alkoi liikehtiä levottomasti ja Gregin ruokahalu kuoli äkkiä. Hän oli aivan oikeassa. Hetkeä myöhemmin vaimo havahtui hereille ja tarrasi vatsaansa ja ähkäisi.




Nopeasti Gregory soitti Ronnyn vaimon Gildan paikalle katsomaan pojan perään ja saattoi synnyttävän vaimonsa sairaalaan. Heidän palatessaan sieltä paljon, paljon myöhemmin, pariskunnan perhe oli kasvanut yhdellä tyttärellä. Hän sai nimekseen Harley.

**********




-Kulta?
-Kerro toki.
-Minä olen vähän miettinyt.




Greg huokaisi teatraalisesti ja Cherry kikatti.
-Miettiminen. Tarkemmin: vaimon miettiminen. Se on kaiken pahan alku ja juuri.
-Gregory,
Cherry nauroi ja mies kutitti vaimoaan.




-Kaupungissa asuminen ei taida olla pidemmän päälle hyvä juttu lasten kanssa, vai mitä?
Gregory vakavoitui.
-Olen pohtinut ihan samaa,
hän vastasi rypistäen kulmiaan ajatuksissaan.
-Meidän pitäisi alkaa pohtia muuttamista.
-Olen ihan samaa mieltä.




-Ja kuka tietää, ehkä meille vielä joku päivä tulee lisääkin lapsia,
Gregory kuiskasi Cherryn korvaan ja nainen punastui vahvasti.
-Kukapa tietää,
hän vastasi ja Greg katsoi häntä tuumivasti.



**********

Taloesittely







Ihastuin Windenburgien suvun tontin sijaintiin niin totaalisesti, että Parkerit muuttavat samalle paikalle. Talo on siis jälleen kerran itse rakennettu ( tätä en muistaakseni ole ainakaan vielä jakanut, mutta yritän muistaa tehdä sen jossain välissä ) ja lapsiperheen tarpeet on otettu tontilla huomioon.




Ulkorakennuksessa on perheen harrastetila, jossa pääsee toteuttamaan itseään parhaansa mukaan.




Sisääntuloaula. Siitä on suora käynti taaperoille sisustettuun huoneeseen. Vaikka taaperot varsin nopeasti pelissä oppivatkin käyttämään portaita, pyrin yleensä käytännön syistä tekemään heille nykyisin huoneen alakertaan.




Sisäänkäynnistä vasemmalla on keittiö.




Se on sisustettu sekoittaen maalaisromanttista vähän rouheampaan tyyliin.




Keittiö toisesta kulmasta. Seinän takana on portaat yläkertaan.




Sisääntuloaulan oikealla puolella on olohuone.




Olen pyrkinyt pitämään huoneen sisustuksen mahdollisimman rauhallisena. Takanurkasta löytyy oma tila tietokoneelle.




Taaperoiden huone. Talossa on käytetty jälleen Juwels64:n tekemää taidetta peliin. En tiedä miten muut onnistuvat tekemään maalauksia ja/tai kuvia ilman, että peli tulkitsee ne luomuksiksi. Itse kun maalaan mallista simin kanssa ja laitan esille taloon saan herjan, että pelissä on käytetty CC-tavaraa.




Vanhempien makuuhuone kuvattu peilin kautta.




Vanhempien varsin ylellinen kylpyhuone.




Tässä toisesta suunnasta.




Harrisonille tehty huone.




Poika on selkeästi eläinrakas... Peliin ei ole kuitenkaan tulossa lemmikkiä, sillä edellinen kerta päätyi katastrofiin ja pelaajan hermot ei kestäneet enää tilannetta, jossa vauva/taapero huutaa nälkäänsä ja kertaalleen ulos opetetun koiran/syömään opetetun koiran pissittäminen ja/tai ruokkiminen vei KAKSI PELITUNTIA!!!




Harleylle sisustettu huone.




Tyttöä varten on jo valmiiksi laitettu vähän varttuneemmallekin tarkoitettua sisustusta.



















2 kommenttia:

  1. Harrisonilla taitaa tosiaan olla hieman vaikeuksia totutella uuteen sisarukseensa, mutta Greg ja Cherry tekevät varmasti kaikkensa sen eteen, että poika tottuu isoveljen rooliinsa. Ehkä tilanne tosiaan helpottaa viimeistään sitten, kun Harley kasvaa hieman isommaksi, ja lapset voivat sitten leikkiä yhdessä.

    Tuo uusi talo on tosi hieno. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Lapsilla saattaa olla isoja vaikeuksia hyväksyä pikkusisarukset ja Harrylla näin on. Vanhemmat kuitenkin todella paneutuvat asiaan. Cherry on perhekeskeinen ja tekee kaikkensa kaikkien hyvinvoinnin eteen.

      Kiitos =) Aluksi nelosella rakentaminen oli haasteellista, mutta kun sitä sitkeästi harjoitteli, alkoi löytää tekniikoita ja tapoja saada taloista ylipäätään kivemman näköisiä. Nykyään aika usein etsin kuvan netistä ja sitä kautta alan rakentaa taloa.

      Poista