11. Valoa ja varjoa

Pidemmittä puheitta seuraavaan osaan =)

**********

 Julienne Näpsä oli Biyun hyvä ystävä töistä. Hänen kanssaan nainen saattoi keskustella asioista, joista ei välttämättä olisi jutellut kenellekään muulle perheen ulkopuoliselle. Kuten Birgitasta.
-Minä en tiedä mitä tehdä,
Biyu huokaisi syvään.

-Birgitta kyllä tekee kaikki läksynsä ihan hienosti, käy koulussa ja saa hyviä arvosanoja. Hän on itse asiassa täyden kympin oppilas. Hän on opetellut myös vastuullisesti hoitamaan Lizzy-liskoa ja hän tarpeen vaatiessa lämmittää jopa Benjaminin maidon ja ruokkii pojan, jos minä en ehdi, sekä tyhjentää potat.

-Eikö sitä sanotakin, että nerouden ja hulluuden raja on kapea.
-Mistä sitten on kyse?
-No... Pikkuisena Birgitalla oli isovanhemmiltani saatu nukke, jonka nimeksi hän antoi Paul kun oppi puhumaan. Nyt nukkea ei enää löydy mistään, mutta tyttö juttelee Paulin kanssa kyllä edelleen. Päivittäin.

-Jutteleeko hän teille kuitenkin normaalisti?
-Juttelee. Minä myönnän kyllä, että meillä on ollut varsin kiireistä viimeiset ajat eikä tämä nykyinen raskaus ole suinkaan helpottanut asioita. Päinvastoin. Niinpä meillä ei ole ehkä jäänyt ihan niin paljon aikaa Birgitalle. Minulla ainakaan. Benjamin on kovin minun perääni.
-Onko Birgitalla ystäviä,
Julienne kysyi varovasti.

-Siinäpä se. Ei ilmeisesti ole! Tai jos on, niin ei hän heitä ainakaan kotiin tuo. Minä en tiedä enää mitä tehdä,
Biyu toisti uupuneena.
-Kuule... Minä luulen, että tuo on lopultakin ohimenevä vaihe. Kun Birgitta kasvaa isommaksi ja alkaa kiinnostua pojista, niin asia korjaantuu itsestään.
-Luuletko?
-Kyllä minä niin vähän luulen.

Mitä vanhemmat eivät tienneet eivätkä ymmärtäneet oli se, että Birgitalle Paul oli todellinen ja näkyvä sim. Kotona ollessa Paul seurasi Birgittaa kaikkialle. Joskus jopa kylpyhuoneeseen. Se oli kyllä erittäin noloa ja Birgitta joutuikin hätistelemään ystävänsä tuolloin pois.

Birgitta oli opiskellut logiikkaa sitkeästi ja lukenut kirjastosta löytämäänsä erittäin vanhaa kirjaa, jossa annettiin ymmärtää, että oli mahdollista valmistaa todellistamisjuoma, jolla pystyi tekemään eläväksi ja näkyväksi asioita, jotka muuten eivät niitä muille olleet. Sen vuoksi hän olikin pyytänyt vanhempiaan hankkimaan itselleen kemistin tarpeet perheen kellariin ja nämä olivat ilomielin suostuneet. Varsinkin äiti. Tämä taisi nähdä jo silmissään Birgitan tiedealalla.

Biyun raskaus eteni loppuun ja eräänä yönä nainen heräsi tuttuihin supisteluihin. Oli aika.

Tyynesti hän petasi vuoteen, mutta kumartelu ei tehnyt hyvää, sillä seuraava supistus iski harvinaisen rajuna. Aleksi oli töissä, kuinkas muutenkaan, ja Biyu ymmärsi tuntemustensa perusteella, että synnytys eteni tällä kertaa hyvin vauhdikkaasti. Hän ei missään nimessä ehtisi sairaalaan. Nopeasti hän soitti kätilölleen ja tämä ajoi lähes naapurista melkein heti paikalle.

Tulokas oli tytär ja sai nimekseen Beata. ( kylmyyden ystävä, ulkoilmasim )

Biyu oli melko heikkona nopean synnytyksen jäljiltä, joten Benjaminin syntymäpäivät järjestettiin tällä kertaa kotona.

Pojan kasvettua hän päätti ryhtyä kasvissyöjäksi, sillä Lizzy oli eläin ja vaikka liskoja ei Benjaminin tietojen mukaan syöty, niin hän ei halunnut syödä mitään muitakaan eläimiä.

Biyu toipui kohtalaisen nopeasti ja hyvä niin, sillä hän sai soiton Kiinasta. Ada oli sairastunut ja oli viimeiset hetket käsillä jos hänet aikoi vielä nähdä. Näin ollen Biyu matkusti Kiinaan saman tien. Aleksi vakuutti kyllä pärjäävänsä lasten kanssa.

-Ada, rakas rakas ystävä,
Biyu sanoi ja tunsi kyynelten olevan aivan tuloillaan. Ne polttelivat luomien alla, mutta Biyu pakotti ne pois. Hän ei halunnut olla heikko Adan edessä. Itkun aika olisi myöhemmin.
-Miten sinä voit,
hän kysyi Adalta.

-Minä kuolen,
vastasi Ada kuivasti ja Biyu vetäisi henkeä kiivaasti.
-No, tottahan se on. En minä olisi muuten kotona, mutta saan morfiinia suoneen niin paljon kuin ikinä tarvitsen. Tässä kohtaa ei tarvitse enää pelätä jäävänsä riippuvaiseksi,
Ada jatkoi ja nauroi kuivaa, käheää naurua.
-Voi Ada...
-Ei, älä aloita. Älä itke minua nyt. Älä sure minun puolestani. Elämä on ollut pitkä ja täysi. Minä olen valmis lähtemään. Ole minun seuranani. Rakas ystävä, ole minun seuranani.
-Kyllä Ada. Minä olen.

Niin naiset juttelivat, juorusivat ja Biyu kokkasi Adalle täydellisiä aterioita toinen toisensa perään. Eihän Ada kauheasti kyennyt syömään, mutta ainakin ne suupalat, jotka nainen sai alas, maistuivat suussa hyviltä.
Biyu myös soitti Adalle vanhoja, kiinalaisia sävelmiä, lauloi pehmeästi jo unohdettuja kaikuja menneistä ajoista.

Öisinkään naiset eivät eronneet toistensa seurasta. He saattoivat herätä keskellä yötä, jutella tovin jos toisenkin ja nukahtaa uudestaan.

Biyu tiesi, että kyse oli enää hetkistä, joten hän pitkitti lomaansa. Toisissa olosuhteissa hän olisi nauttinut suunnattomasti näistä päivistä, tutusta, tuoksuvasta ilmasta, mutta nyt hänen sydämensä oli raskas.

Väsyneenä, hitain askelin Ada käveli pöydän ääreen ja istuutui alas.
-Nämä krepit tuoksuvat niin hyvältä. Ranskalaisenko sanoit näiden reseptin olevan,
hän tiedusteli hieman huohottaen. Biyu katsoi Adaa huolestuneena.
-Kyllä, resepti on ranskalainen.
-Minä niin olisin aina halunnut käydä Ranskassa. Koskaan ei vain ollut aikaa. Ei mahdollisuutta. Se on ainoa asia, mikä minua harmittaa.
-Ehkä me voisimme tästä lentää Ranskaan suoraan?
Ada oli hetken hiljaa.
-Ehkä.

Aamiaisen jälkeen Adaeze Min istui sohvalleen ja kuunteli kuinka Biyu touhusi selän takana, siivosi pöytää, tiskasi.
-Minä luulen, että en taida päästä Ranskaan,
Ada huokaisi, huokaisi sitten syvempään, painui vasten selkänojaa eikä hengittänyt enää. Biyun vanhin ystävä oli poissa.

Kotona oli onneksi perhe. Oli Birgitta, Benjamin ja Beata. Vauva oli vaativa, aina itkemässä ja vaatimassa, joten surra ei ehtinyt.

Aleksi tiesi kuinka raskasta vaimolla oli, joten hän hoiti kaiken muun, jotta Biyu sai keskittyä pitämään huolta vauvasta ja itsestään. Haravointi oli sitäpaitsi oikein mukavaakin. Raitis syysilma oli parasta, mitä Aleksi tiesi.

-Bibi, leiki minun kanssani, jooko,
Paul tuli Birgitan viereen kun tyttö jälleen tutki, tällä kertaa netistä tabletilla, vinkkejä todellistamisjuoman valmistamiseksi.

-Paul, minulla ei ole nyt aikaa leikkiä. Löysin juuri jotain, jota haluan kokeilla. Heti.

Paul seurasi onnettomana Birgittaa kellariin, tunsi itsensä hylätyksi, kun tyttö veti suojalasit ja -takin ylleen ja keskittyi kemistisettinsä ääressä. Paul tiesi, että silloin oli ihan turha yrittää puhua Birgitalle yhtään mitään.
Molemmat pelästyivät, sillä yhtäkkiä tapahtui yllättävä kemikaalinen reaktio ja kuului kova ääni, syntyi paljon savua.

Birgitta poltti itsensä, mutta ei onneksi pahasti.
-Bibi, sinun täytyy lopettaa tämä. Satutat itseäsi,
Paul kiirehti ystävänsä luokse.

-En minä voi.
-Mikset voi?
-En vain voi, minun täytyy... ei mitään.

-Mikset sinä kerro minulle? Emmekö me ole ystäviä,
Paul kysyi hämmentyneenä.
-Olemme.
-Ystäville kerrotaan.
-Minä kerron sitten joskus. Nyt minä menen suihkuun. Menetkö edeltä katsomaan, että äiti ja isä ovat poissa tieltä? Ja pysykin poissa sitten kylpyhuoneesta.
-Miksi?
-Paul!
-Minä en ymmärrä...

Birgitta pääsi salaa kylpyhuoneeseen ja meni nukkumaan. Biyu sai sekä Benjaminin että Beatan unten maille, joten hänkin suuntasi raikkaaseen syysilmaan polttamaan lehtikasoja. Näin, pysähdyksissä, suru vihdoin pääsi muurien läpi ja Biyu huomasi kyynelten kastelevan poskensa. Sen huomasi myös Aleksi.

-Voi rakas, itke vaan, itke vaan,
Aleksi veti vaimonsa käsivarsilleen ja taputti hellästi selkään.

-Tämä vain on ihan kauheaa,
Biyu nyyhkytti ja vetäytyi kauemmas Aleksista.
-Tietenkin se on, tietenkin.
-Ei, et sinä tiedä.
-Ihan totta ettei minulta ole kuollut ketään läheistä...
-Ei, ei se!
-No mikä sitten?

-No kun.... no kun... Minä olen taas raskaana!
Aleksi jähmettyi hetkeksi.

-Niin no... tuota... Tuleehan se tietenkin aika pian...
-Ai tulee vai? Aika pian? Älä ole typerä!
Biyu puuskahti itkuisesti viimeiset sanat.

Aleksi veti hänet tiukkaan halaukseen.
-Kultaseni, me selviämme kyllä. Me selviämme kyllä, älä huolehdi.
-Miten?
-Päivä kerrallaan.

**********

Näin tosiaan osaan mahtui yksi synnytys, yksi kuolema ja yksi raskaus. Aika vauhdilla menee elämä tällä erää Wuorenheimojen perheellä.
Nämä on niitä vaiheita pelissä, kun pitäisi itse yrittää ehtiä rauhoittua hetkeen ja keskittyä ottamaan kuvia. Aika paljon kuitenkin pelistä on pelkkää vauvan/taaperon hoitamista ja opettamista, ja kun simit vielä käyvät töissä tämän lisäksi, ei yhteistä kuvattavaa kauheasti ehdi ajatella eikä toteuttaa. Ehkä pitäisi vain pelissä heittää piut paut läksyjen tekemiselle ja taitojen opettamiselle, mutta kun en oikein osaa =D Yritän pyhästi parantaa tapani suvun edetessä, mutta ihan hetkessä se ei tapahdu.