33. Opintomatka

Sitten hypätään vaihteeksi ja viimein perijämme kannoille ja osat on kiritty kohta nätisti kiinni. Sen verran vauhdikas viikonloppu edessä, että en ehdi pelata mitenkään. Nuorin tytär tulee hiustenvärjäykseen ja vanhin tyttärensä kanssa yökylään <3 Huonekalujen järjestystäkin pitäisi vaihtaa, koska miksi ei? =D

Tämän viikonlopun jälkeen julkaisutahti taas normalisoituu. Menkäähän lukemaan ja kommentoidakin saa =)

**********

Nea oli äärimmäisen hermostunut, joten molemmat nuoret soittivat hänen seurakseen musiikkia. Carl oli saanut koulusta ilmaisen matkan Ranskaan ja hänen tehtävänään oli oppia kieltä paremmin, käydä museossa tutustumassa, haastatella muutama paikallinen ja kirjoittaa tästä kaikesta jonkinlainen esitelmä.

-Miksen minä saanut lähteä sinne mukaan,
Nea tuskaili ruokapöydässä.
-Ei noille reissuille vanhempia taideta ottaa,
Eddy lohdutti. Vaimo tosin potkaisi häntä nilkkaan, joten lause ei ilmeisesti ollut järin lohduttava.

-Pärjääköhän Carl siellä,
nainen kyseli apaattisena eikä odottanut vastausta vaan jatkoi:
-Kunpa hän tulisi ehjänä takaisin.
Eddy ja Clara katsoivat toisiaan pikaisesti silmiin.

-Äiti, tule kokeilemaan. Lapsi liikkuu,
Clara hihkaisi ja Nea riensi paikalle, laski kätensä innoissaan tyttärensä vatsan päälle ja odotti hyvän tovin.

-Oho! Olipa se voimakas potkaisu! Tuntui aika... erikoiselta.
-Eikö vaan, vaikka kyllähän sinä toki tiedät miltä se tuntuu sisältä päin. Välillä minulla on sellainen tunne, että lapsi on joka puolella yhtä aikaa. Uh,
Clara älähti kun vauva polkaisi jälleen.
-Siitä tulee jalkapalloilija,
Nea sanoi.
-Vähintäänkin. Voisi kyllä aloittaa vasta vatsan ulkopuolella. Voisitko kertoa minulle vauvanhoidosta jotain? En ole sitten niin millään jaksanut lukea niitä opuksia, joita neuvolasta laitettiin mukaan.
Eddy nyökkäsi Nean takaa hyväksyvästi ja juoni toimi. Nainen unohti edes hetkeksi huolen Carlista.

**********

Ranska

Champs le Simsin museo. Carl olisi tiennyt kyllä monta muutakin paikkaa, jossa olisi mieluummin käynyt, mutta koska matka oli maksettu ja hän oli täällä luvannut käydä ja kirjoitettavaakin aiheesta pitäisi löytyä, niin täällä hän nyt oli.

Oikeastaan oli aika hassua, että tällainen kohde oli laitettu hänen listalleen, Carl pohti, sillä museohan sisälti kaikkea muuta paitsi ranskalaista taidetta. Tämä osasto oli kiinalainen.

Lohikäärmepatsaat olivat kyllä vaikuttavia ja ne saivat kylmät väreet kiirimään pitkin Carlin selkäpiitä.

Sen sijaan kiinalaiset huonekalut... Ihan oikeasti, miksi niitä piti katsella? Carl tuhahti. Ihan turhaa touhua.

Museon puistossa hän kertasi kielioppia ja sanastoa, vaikka arvelikin pärjäävänsä varsin hienosti omalla ranskallaan.

Paikallisessa kaupassa Carl sitten tapasi Noelle SantJamesin. Nainen oli toinen sovituista haastateltavista ja antoi Carlille perinteisen ranskalaisen tervehdyksen poskipusujen kera. Carl häkeltyi hieman, sillä Noelle oli varsin kaunis nuori nainen.

-Oli sovittu, että tapaan teidät täällä ja teemme haastattelun. Sopiiko näissä tiloissa vai haluaisitteko kenties mennä kahvilaan istumaan,
Carl tiedusteli kohteliaasti.
( Siis katsokaa noita Carlin käsivarsia!!!! )

-Mikä ihhana nuori herrasmies! Olen aivan otettu käytöstavoistanne monsieur!
-Noin viehättävä nainen voi aina kutsua minua etunimellä. Olen Carl.

Nainen katsoi Carlia silmät sädehtien ja lempeä hymy huulillaan.
-Oletteko varma Carl, että te ette ole ranskalainen?
Poika naurahti kuin maailmanmies ainakin ja ajatteli, että ranskalainen kaunis nainen teki kenestä tahansa nulikastakin herrasmiehen ja flirttailijan.

Haastattelun jälkeen Carl istui puistossa ja vain tuijotti eteensä. Noelle oli niin kaunis! Hän oli aivan hurmaantunut naisesta! Miten sydäntäsärkevää, että Carl oli teini ja nainen jo... no, nainen.

Puhelin antoi aikamerkin ja Carl havahtui. Oli aika keskittyä jälleen lukemiseen.

Aika kului ja joku istahti Carlin viereen.

Mies tuijotti häntä tiiviisti ja Carlista alkoi tuntua jo epämiellyttävältä.
-Sinä taidat olla niitä koulujen lähettämiä stipendiopiskelijoita,
mies äkkiä virkkoi ja Carl ihan hätkähti.
-Kyllähän minä olen,
hän vastasi mahdollisimman rauhallisesti.
-Arvatenkin sinut on laitettu juoksemaan läpi museot ja sen sellaiset, eikö vaan?
-Pitää paikkansa.
-Minä tiedän jotain paljon parempaa. Jotain, josta koulut ei kerro.
Carl laittoi kirjansa varovasti pois.
-Mitähän se sellainen mahtaisi olla?
Mies kumartui vähän lähemmäs ja madalsi ääntään entisestään.
-Vähän kaupungin ulkopuolella on nektaritila. Meillä Ranskassa ei ole ikärajaa.
Mies katsoi Carlia pää nyökkien ja hieraisi sitten salaliiton merkiksi nenänviertään.

Sen verran uhkarohkeutta Carlissa löytyi, että hän päätti lähteä tutkimaan miehen antaman vinkin ja kuinka ollakaan: nektaritila löytyi sieltä missä sen oli kerrottu olevankin.

-Tuota... mitenhän tämä mahtaa toimia,
Carl tiedusteli hämillisenä kassan takana seisovalta mieheltä.
-Taidatte olla ensimmäistä kertaa Ranskassa monsieur?
-Kyllä, niin olen.
-Voitte käydä tuonne kellarikerrokseen. Siellä on ilmaisia maistiaisia nektareista ja sen jälkeen voitte päättää mitä mahdollisesti haluatte ostaa.

Carlin kädet hieman tärisivät hänen kaataessaan elämänsä ensimmäistä nektaripulloa laseihin. Hän ei voinut uskoa olevansa tekemässä jotain tällaista.

Tuoksu oli aika... hedelmäinen. Varovasti Carl siemaisi lasista ja makunystyrät räjähtivät! Mitään niin ihanaa hän ei ollut koskaan maistanut!

Ensimmäisen lasin jälkeen upposi toinen. Ja kolmas. Neljännen jälkeen Carl ei osannut enää laskea. Jossain vaiheessa vanhempi rouva lempeästi ohjasi hänet ulos ja istutti taksiin.

Majapaikassa Carl istui kylpyammeeseen ja kikatteli hervottomana. Ääni kaikui kaakeleista ja sai pojan nauramaan vedet silmissä.

Katastrofia ei onneksi tapahtunut eikä hän nukahtanut nektaripäissään kylpyammeeseen vaan onnistui ryömimään sänkyyn. Carl nukahti saman tien ja Ranskan levollinen, tuoksuva yö levittäytyi majapaikan ulkopuolella.

**********

Poika tuli kotiin hetkeä ennen äitiään ja kun Nea näki Carlin, hän ryntäsi saman tien halaamaan tätä.

-Ihanaa! Olet kotona! Miten matka meni?

Äidin tutkivan katseen alla käärme tuntui kiemurtelevan pitkin Carlin selkärankaa. Hän ei halunnut suin surminkaan kertoa äidilleen seikkailustaan nektaritilalle.
-Se meni ihan hienosti.

-Ihan hienosti? Olikos siellä valvoja mukana koko ajan?
-Ei, ei sentään. Tai no, suurimman osan ajasta toki, mutta sain mä sentään vessassa ja suihkussa käydä ilman valvovaa silmää.
Carl risti sormensa selän takana. Oli kauheaa valehdella äidille.

-Entäs ranskalaiset tytöt? Millaisia he olivat?

-Äiti!
Carl nauroi.
-En minä itse asiassa nähnyt yhden ainutta itseni ikäistä tyttöä. Aikuisia naisia siellä kyllä oli ja kauniitahan he ovat. Hurjan kauniita. Ja viehättäviä käytökseltään. He ovat kuitenkin aikuisia äiti.

Tyytyväisenä poikansa vastauksiin Nea poistui iltapesulle ja Carl jäi seisomaan keittiöön. Hän oli ensimmäistä kertaa elämässään valehdellut äidilleen. Jättää kertomatta oli yhtä kuin valehdella Carlin mielestä ja se vaivasi poikaa. Ensimmäisen kerran elämässä oli kuitenkin tullut sellaisia asioita, joista äidille ei enää voinut kertoa. Nektarihuuma, unet Noellesta... Carl ravistautui hereille ja tunsi poskiensa punastuvan lievästi. NIISTÄ hän ei todellakaan voisi avautua kenellekään, koskaan!