8. Tapaamisia ja neuvotteluja

Julkaisupäivä vaihtuu todennäköisesti tähän lauantaihin, tai ylipäätään viikonloppuun, sillä harjoittelen arkielämään ( työn kanssa ) uutta rytmiä ja aamut on tästä johtuen varsin lyhyitä ennen bussille suoriutumista. Samoin iltapäivät/illat on rytmitetty tekemisten osalta uusiksi.

Tein kymmenen vuotta epäsäännöllistä vuorotyötä ja menetin kyvyn nukkua tuossa pari vuotta sitten. Siinä vaiheessa kun piti ryömiä lääkärille hakemaan unilääkkeitä ymmärsin, että asiaan on tultava muutos. En voi elää näin. Nyt olen tehnyt yli vuoden pelkkää päivävuoroa eikä ne unet korjautuneet silloinkaan hetkessä. Vasta tuoreimman kesäloman aikana aloin nukkua kymmenen tunnin yöunia, kyllä, kymmenen tunnin, ja sain univelat nollattua kutakuinkin. Sen vuoksi opettelen nyt arkeen uudenlaisia rytmityksiä, jotta tuleva vanhuus, joka kolkuttelee nurkan takana, ei olisi ihan niin vaikea. Kiloja kertyi nimittäin sen kahden viimeisen yövuorovuoden aikana yli 20 ja ne kaikki on puhtaasti ylimääräisiä, eikä niiden pois saaminen ole enää tässä iässä maailman helpointa hidastuneella aineenvaihdunnalla.

Osia on tällä erää varastossa kuvattuna 22 + ne, joita en ole vielä ehtinyt kansioihin järjestellä. Joten vaikka en ehtisi tämän arjen keskellä tällä hetkellä pelailemaan, osien saanti on kohtalaisen taattu =D Kunhan vain ehdin kirjoittamaan.... ja muokkaamaan ja siirtämään loput kuvat bloggeriin =D

Aurinkoista viikonloppua kaikille ja nyt tästä lähdetään Ikeaan ostamaan tulevalle lapsenlapselle vähän varusteita!

**********

Biyu seisoi hämmentyneenä kehdon äärellä ja kuunteli Birgitan jokeltelua. Hän ei ymmärtänyt. Hän oli ollut niin varma, että tulokas on poika. Biyun intuitio oli yleensä virheetön. Paitsi tällä kertaa. Hän oli sisustanut koko lastenhuoneenkin poikaa silmälläpitäen. Kiinalaisen kasvatuksen saaneena tyttö oli hänelle toisarvoinen. Toisaalta lapsi oli kasvanut hänen sisällään, se oli hänen lihaansa ja vertansa. Kyllä Biyu tottakai rakastaisi lastaan. Joku päivä. Kun ensin selviytyisi tästä shokista.
Birgitan jokeltelu oli jo hetki sitten muuttunut ärtyneeksi itkuksi ja lopulta Biyu havahtui siihen.

-Ei mitään hätään pikkuinen. Ei mitään hätää,
Biyu mutisi lapselle hiljaa ja taputteli Birgittaa hajamielisesti selkään. Se sai vauvan hiljenemään ja tuhisemaan tyytyväisenä.
-Taidat olla vähään tyytyväinen,
nainen hymähti ja lauloi sen jälkeen hyvin hiljaa kiinalaisen tuutulaulun.

Birgitan nukahdettua uudestaan Biyu sanoi Aleksille menevänsä kuntosalille harjoittelemaan. Oli melkein hauskaa katsoa, kuinka mies panikoitui tajutessaan jäävänsä vauvan kanssa kahden. Aleksi oli yrittänyt änkyttää jotain siitä, ettei osaa hoitaa pientä vauvaa, mutta Biyu oli hymyillyt lempeästi ja todennut rauhalliseen tapaansa, että nytpä sitten opettelet. Ei se vauva siihen kuole. Aleksin mielestä saattoi kuulemma vaikka kuollakin.

Kuntosalille oli sisustettu ihan erikseen huone, jossa saattoi harjoittaa muun muassa taistelulajia. Koko sali oli muutenkin kokenut melkoisen kasvojenkohotuksen, sillä seinät ja lattiat oli remontoitu. Jostain oli tullut joku suurempi lahjoitus, kukaan ei tiennyt sen tarkemmin asiasta. Biyulla oli kuitenkin olemassa lahjoittajasta omat epäilyksensä.

Harjoittelu sujui rutiininomaisesti. Aivan liiankin, sillä Biyun ajatukset harhailivat jossain ihan muualla. Pian hänellä olisi monta rautaa tulessa. Olisi ehdittävä hoitaa työ, vauva, koti, aviomies sekä extratyö, kuten Biyu kutsui Triadin vaatimuksia. Hän ei tiennyt lainkaan miten tämän kaiken sovittaisi yhteen.

Ei, tästä ei tullut tänään mitään. Olisi parempi mennä nyt suihkuun ja käydä vaikka pitkällä kävelyllä. Ulkoilma saattaisi selkiyttää ajatuksia paremmin.

Tällä välin Birgitta oli herännyt ja itkenyt varsin pontevasti. Kädet täristen Aleksi lämmitti maidon, kokeili sitä varovasti kämmenselälle, ei polttanut. Hyvä. Ehkä se oli riittävän lämmintä? Yläkerrassa tuli kuitenkin uusi paniikki, sillä pullo piti laskea ensin jonnekin, sitten Birgitta oli nostettava varovasti syliin. Onneksi vauvalla oli kapalo, niin niska ei pääsisi retkahtamaan. Kun vauva vihdoin oli, ehkä, riittävän tukevasti toisella käsivarrella, Aleksi uskalsi ottaa pullon käteensä ja asetteli sen pikkuisen huulille. Birgitta nappasi ahnaasti kiinni ja itku katkesi saman tien. Kuului vain kiivasta hengitystä ja tasaista imemistä.
-Hyvinhän tämä meiltä menee,
Aleksi naurahti hermostuneesti.

Sen jälkeen röyhtäytys olkapäällä, ihan kuten hän oli nähnyt Biyun tekevän ja kuten vauvaoppaissa oli neuvottu. Hmm.. Tämä oli itseasiassa aika miellyttävää, Aleksi pohti. Samassa vauva ähisi ja pinnisteli. Sen jälkeen levisi mitä hurjin haju Aleksin nenään. Voi ei! Vaippa piti vaihtaa.
-Mitä... mitä ihmettä minä nyt teen,
Aleksi hätääntyi. Biyu ei ollut paikalla ja Birgitta päästi ensimmäiset ärtyneet äännähdyksensä likaisen vaipan johdosta.
Koska mikään muukaan ei auttanut, Aleksi laski veden kylpyaltaaseen, riisui kapalot, riisui vaipan ja pesi Birgitan. Tähän asti oli vielä helppoa, mutta entäs se uudelleen pukeminen? Aleksi huokaisi syvään ja tarttui toimeen.

Jonkin ajan kuluttua Aleksi oli jo täysin oppinut vauvanhoitaja. Hän torkkui yönsä sohvalla, odottaen Birgitan seuraavaa äännähdystä, valmiina palvelemaan pientä prinsessaansa.

Eräänä aamuna Biyu luki tuoreinta lehteä, kun hän jähmettyi. Sima Zhi oli kuollut. Uutinen oli hyvin pieni ulkomaanuutisten osastolla, mutta se osui kuitenkin Biyun harjaantuneisiin silmiin. Miksi hänelle ei oltu ilmoitettu? Kylmät väreet juoksivat pitkin naisen selkäpiitä.

Nopeasti Biyu nappasi puhelimen käteensä ja soitti kontaktihenkilölleen.
-Minä luin juuri uutisen.... niin... aivan... aivan....
Kovin paljon Biyu ei ehtinyt sanoa, kun kuunteli lähinnä puhetta langan toisesta päästä. Hän kuuli, että kontaktin ääni oli jännittynyt, kireä.

-Voinko tehdä jotakin,
Biyu kysyi varovasti. Kontaktihenkilö käski odottaa hetken, peitti luurin kädellään ja Biyu kuuli pelkkää muminaa hetken aikaa. Kaksi ääntä. Neuvottelua.
-Pääsisitkö tulemaan tänne mahdollisimman pian,
kontakti palasi yllättäen linjalle ja nainen melkein pudotti kännykän käsistään.
-Hmm....
Biyu mietti pari sekuntia ja karisti sitten kurkkuaan.

-Kyllä, tietenkin. Minä kerron vain miehelleni ja etsin sitten ensimmäisen lennon sinne,
hän vastasi. Muuta vastausta ei oikeastaan olisi voinutkaan antaa.

Biyu saapui Kiinaan ja sai paikanpäällä tietää, että Triadin uusi johtaja oli hänen hyvä ystävänsä Adaeze Min. Se oli helpotus ja Biyu ryntäsikin halaamaan ystäväänsä heti.
-Miten ihanaa nähdä sinua,
hän sanoi hellästi.
-Sinä näytät väsyneeltä,
Ada sanoi suoraan tapaansa vetäytyessään viimein halauksesta.

-Toki. Vähän. Birgitta valvottaa aina välillä, vaikka Aleksi auttaakin vauvan hoidossa paljon.
-Niin. Vauva. Se on tyttö.
Ada ei sanonut muuta, mutta kaikki se, mitä hän jätti sanomatta, kaikui huoneessa selvästi.

-Minä saan vielä pojan. Saat nähdä. Ja hoidan työni. Olen aina hoitanut.

-Sinä olet väsynyt Biyu.

-Minä jaksan kyllä.

-Hyvä on,

Ada sanoi hiljaa.

-Muista kuitenkin, että sinä voit aina vetäytyä tästä työstä hetkeksi.

-Muistan.

Lopun lomansa Biyu käytti hyödykseen leväten ja harjoitellen. Hän tarvitsisi kaikki voimansa palatessaan takaisin kotiin, voidakseen täyttää lupauksensa.

Kotona olikin vastassa jälleen vaativa vauvanhoitoarki. Ei aikaakaan kun Biyu oli ihan yhtä väsynyt kuin lähtiessään Kiinaan.

Aleksi auttoi minkä ehti, mutta jonkun oli käytävä töissä, jotta talon ylläpito saatiin maksettua ja kerättyä kenties jotain vähän säästöönkin.

-Rakas, sinä näytät hurjan väsyneeltä,
Aleksi sanoi hellästi.
-Kiitos. Se on toki juuri se asia, jonka nainen haluaa kuullakin,
Biyu vastasi hieman happamasti.

Aleksi veti vaimonsa syleilyyn ja suuteli häntä hyvän tovin ja halasi vielä pidempään.
-Mene nukkumaan kulta. Minä käyn vain suihkussa ja päivystän Birgitan seuraavan syötön.
Biyu ei jaksanut edes sanoa vastaan. Hän katsoi vain uupuneesti Aleksia silmiin, nyökkäsi ja meni lähes vapisten väsymyksestä peiton alle. Uni tuli heti.

Seuraavana päivänä Biyu nukkui vieläkin, kun Aleksi sattui vahingossa huomaamaan oven takana Wu Xion, heidän uusimman kontaktihenkilönsä. Nopeasti mies kiirehti pihalle ennen kuin Wu ehti soittaa ovikelloa ja herättää sillä Biyun.

-Hyvää päivää neiti Xio. Saanko kysyä heti suoraan miksi olette täällä?
Aleksi ei osannut kaikkia kiinalaisia käytössääntöjä ja tiesi loukkaavansa taatusti monellakin tasolla vierasta, mutta hänkin oli tässä vaiheessa jo hieman väsynyt eikä jaksanut enää siitä niin perustaa.

Wu Xio mutristi suutaan ja oli selkeästi nuivan oloinen.
-Olen pahoillani. Biyu nukkuu, vauva nukkuu, olen väsynyt. Mennään suoraan asiaan,
Aleksi sanoi.
-Hyvä on,
vastasi Wu.

-Muutama Biyun työ laahaa pahasti perässä. Triadi vaatii tuloksia. Me emme voi odottaa enää kovin pitkään. Jos tuloksia ei tule...
Neiti Xio ei sanonut lausetta loppuun. Hänen ei tarvinnut. Aleksin sisällä kuohahti.

-Biyu on väsynyt. Hänellä on hoidettavana noin miljoona asiaa yhtä aikaa. Teille on tärkeintä, että hän integroituu länteen mahdollisimman hyvin. Se tapahtuu lasten kautta parhaiten. Eikö? Niinpä te voisitte katsoa tilannetta nyt hieman uudelleen ja antaa Biyun hoitaa tämän puolen omalla painollaan.
Aleksin teki mieli sanoa aika paljon muutakin, mutta hän tiesi, että uhkailuun oli parempi olla lähtemättä mukaan. Siitäkin huolimatta, että kylmä hiki valui pitkin selkärankaa parhaillaan.

-Jos ja kun teillä on tehtäviä, pakollisia tehtäviä, hoitakaa ne toistaiseksi minun kauttani. Minä olen tämän perheen pää.
Neiti Xion ilme muuttui mietteliääksi ja hän hymähti arvostavasti.
-Olette oikeassa herra Wuorenheimo. Minä välitän viestinne ja arvostan kovasti sitä, että olette valmis ottamaan paikkanne perheenne johtajana.
Tämän sanottuaan Wu Xio hyvästeli Aleksin kohteliaasti ja poistui. Hetken aikaa Aleksi seisoi vain paikallaan hengitellen syvään. Oliko asia todella hoidettu näin helposti?

Birgitan syntymäpäivänä järjestettiin oikein kunnon juhlat. Aleksi ja Biyu olivat kovasti yrittäneet saada toista lasta alulle, sillä Kiinan päässähän odotettiin poikaa suvun jatkajaksi, mutta toistaiseksi ilman menestystä.

Synttäreillä riitti esiintyjiä, musiikki soi ja laulu raikasi. Aleksi tunsi ensimmäistä kertaa olevansa todella osa tätä kaupunkia ja yhteisöä. Biyu oli ollut ihan oikeassa vaatiessaan jo aikoinaan, että heidän oli järjestettävä juhlia. Ei Aleksi vieläkään myöntänyt rakastavansa pientä vaimoaan, mutta... tämä oli ehdottomasti viisain nainen, jonka hän oli koskaan tuntenut.

Ja pieni Birgitta. Hän oli Wuorenheimojen perheen ilo ja onni.

**********

Kyllähän Aleksista on kuin onkin kuoriutumassa hyvä isä =D Mies alkaa myös pikkuhiljaa kasvaa aikuiseksi ja ottaa ihan todellista vastuuta perheestään.

Toiveissa on siis lisää lapsia ja poika. Saavatko Wuorenheimot toteutettua kyseisen toiveensa ja Kiinan puolelta vaatimuksen? Saapa nähdä...