24. Olen valmis

Ainakin vielä tämän yhden, valmiiksikirjoitetun osan saatte ennen joulua. Katsotaan ehdinkö viikolla kirjoitella enempää. Todennäköisesti en, sillä valmistelut alkavat pikkuhiljaa painaa päälle.

**********

Aimosta oli tullut säännöllinen vieras sen jälkeen, kun poika oli vihdoin ensimmäisen kerran saanut astuttua isoäitinsä kynnyksen yli. Poika kehui vuolaasti Biyun ruokia ja kertoi, että kotona ei saanut lainkaan näin hyvää.

Biyu myhäili tyytyväisenä ja erityisen iloinen hän oli siitä, että Aimo osasi syödä puikoilla. Ben, eikä tämän tytärkään, käyttäneet puikkoja.

Claran ja Carlin välit olivat läheiset. Tyttö piti poikaa elävänä nukkena ja tykkäsi leikkiä tämän kanssa ja oli aina valmis viemään tuttipullon jos sinne päin jotain vain vihjaistiinkaan.

Nean syntymäpäivät tulivat yllättäen kesken työmatkan. Hän oli ollut peitetehtävässä alueella, jossa naisilta vaadittiin pitkää ja vanhanaikaista mekkoa. Nea ei ollut asiasta järin tyytyväinen, sillä päästyään pois Egyptistä ja isänsä vallan alta, hän oli vihdoin voinut pukeutua kuten tahtoi.

-Kuule Carl. Mummi alkaa olla aika vanha,
Biyu sanoi pojalle.
-Vanha?

-Sinun ei tarvitse vielä tietää mitä se tarkoittaa kultaseni,
Biyu totesi lempeästi ja syleili Carlia pitkään. Hän haisteli tämän suloista pienen taaperon tuoksua, katsoi pojan kirkkaansinisiin silmiin. Lapsen katse oli niin luottavainen, niin suora.
Biyu tunsi koko iän painon harteillaan. Hänen oli pakko laskea Carl maahan ja hän hipaisi vielä hellästi tämän hiuksia.

Poika siirtyi leikkimään ja Biyu istahti sohvalle kevyesti huohottaen. Kun hengitys tasaantui, hän katsoi pitkään ainoaa poikaansa. Tässä oli paljon isäänsä, vaikka kasvojen muodon poika valitettavasti oli perinyt äidiltään. Biyu kaipasi Aleksin voimakkaita kasvoja. Hän oli aikanaan rakastunut mieheen ensi silmäyksellä, mutta oli tarkoin varonut sitä kertomasta tai näyttämästä, sillä Aleksi oli pitkään taistellut heidän suhdettaan vastaan. Aleksi oli ollut komea ja tulinen. Ajan mittaan tulisuus oli säilynyt, mutta luonteeseen oli tullut mukaan vakautta.

Biyu vajosi muistoihin, katsoi televisota ohjelmaa näkemättä. Benjamin huomasi tämän.

Häntä pelotti. Häntä pelotti niin kauheasti menettää äiti. Biyu oli ollut Benin kallio ja vaikka Nea oli järkevä ja hyvä vaimo, ei tämä korvaisi koskaan miehen äitiä.
-Minä näen pian Aleksin,
äiti sanoi yllättäen.
-Mitä sinä hourit,
Ben kysyi tiukasti, tuntien niskavillojensa nousevan pystyyn.
-En minä mitään houri Benjamin. Minä olen jo vanha. Olen väsynyt. Sydämeni käy eri tahdissa kuin ennen. Minä tunnen sen,
Biyu vastasi väsyneesti.
-Et sinä vielä isää näe. Ei vielä ole aika,
Ben intti vastaan. Biyu huokaisi.
-Mennään soittamaan,
hän pyysi.

Ja niin, kesken musisoinnin, tuli Biyun aika.

Benjamin ratkesi rankkoihin nyyhkytyksiin.
-Ei! Älä mene äiti,
hän itki ja parkui.
-Benjamin, poikani, nyt on aika,
Biyun ääni kuului heikkona enää.

-Biyu Wuorenheimo, minä olen tullut sinua noutamaan,
sanoi Kuolema vääjäämättömällä äänellä.
-Ja minä toivotan sinut tervetulleeksi. Olen elämästäni kylläksi saanut. Odottaako Aleksi jo?
-Kyllä, hän on ihan heti tuossa oven takana,
Kuolema vastasi.
-Kiitos,
Biyu sanoi ja ojensi kätensä.
-Sinä todellakin olet valmis,
Kuolema totesi hämmästyneenä.
-Voi, minä olin valmis jo kauan sitten,
Biyun nauru helähti viimeisen kerran ja sitten nainen oli poissa.

Clara tuli juuri koulusta samaan aikaan ja pelästyneenä tyttö jäi ovelle itkemään. Ben työnsi omaa suruaan syrjään ja kiiruhti tyttärensä luokse. Carl ei onneksi vielä tajunnut asiaa, mies pohti vilkaistessaan leikkivää poikaansa.

-I-si,
tyttö parkaisi katkonaisesti ja heittäytyi isänsä syliin. Benin kuumat kyyneleet valuivat Claran hiuksiin ja he seisoivat siinä, juuttuneena halaukseen monen monta minuuttia.

Biyun kuoleman vuoksi Claran syntymäpäivät pidettiin ihan perheen keskeen. Kukaan ei ollut oikein juhlatuulella.

Vanhemmat yrittivät tyttärensä vuoksi saada normaalia meteliä aikaiseksi, mutta paras terä juhlinnasta oli poissa.

He söivät kakkua täydessä hiljaisuudessa. Kenenkään ei tehnyt mieli puhua mitään.

Seuraavana viikonloppuna Clara kävi ensin stylistilla ja sen jälkeen isä lupasi antaa hänelle ajotunteja.

-Ihan varovasti painat sitä kaasua,
isä ohjeisti.
-Ei tää ole niin vaikeaa,
mutisi Clara ja parin nykäisyn jälkeen auto lähtikin rullaamaan ihan kohtalaisesti eteenpäin.

Ajo-opetuksen jälkeen Ben ja Clara lähtivät kevätriehaan. Benillä oli siellä ihan omat juttunsa ja sillä aikaa Clara metsästi munia.

( Mun oli tarkoitus pitää tässä kaupungissa vain kesä, mutta vahingossa vuodenaikoihin jäi myös kevät, joten siksi näissä on kesää ja kevättä peräkkäin =D  )

Aika näppärästi Clara löysikin munia ja kori alkoi pikkuhiljaa täyttyä.

Samoihin aikoihin oli myös Carlin syntymäpäivät eikä näillekään juhlille haluttu pyytää perheen ulkopuolisia.

Nea alkoi olla jo toipunut Biyun kuolemasta. Hänellehän se ei ollut ihan niin rankka menetys kuin Benille ja Claralle, vaikka Nea oli naista rakastanutkin.

-Voinko mä yrittää leipoa samanlaisen kakun,
Carl kysyi äidiltään.
-Jos aloitat vaikka muffineista. Annan sinulle reseptin ihan kohta,
Nea vastasi hymähtäen. Vai että kakku ensimmäiseksi!

Niinpä Carl innoissaan luki reseptin läpi ja alkoi kokeilemaan. Ensimmäinen muffini onnistui ihan hienosti.

Toisen kohdalla uunista tuprahteli huomattavan mustaa savua ja poika köhi ja huiski.
-Jos saat palohälyttimen huutamaan, niin sinä sitten avaat ikkunat ja tuuletat,
Nea huomautti kuivasti. Tämä sai Carlin leivontainnon laantumaan melkein heti.

Hän siirtyi katsomaan äitinsä ja sisarensa kanssa jotakin rakkauselokuvaa, joka oli lasten silmillekin ihan sovelias ja jonkin aikaa katsottuaan poikaa alkoi askarruttaa. Hän katsoi tutkivasti siskoaan ja kysyi:
-Menetkö säkin naimisiin?

Nea pidätti nauruaan ja puri kieltään veren maku suussa.
-No jos mä nyt kuitenkin ensin käyn mun koulun loppuun ennen kuin alan suunnitella sellaisia,
Clara vastasi napakasti.
-Ai miksi?
-No koska koulu on aika tärkeä juttu. Ilman koulua susta ei tule yhtään mitään.

-Ai?
Poika oli jonkin aikaa hiljaa ja sen jälkeen kysymys toisensa jälkeen seurasi. Clara katsoi veljeään uupuneena ja Nea hekotteli hiljaa itsekseen.
-Se on ihan loppumaton suo jos alat vastailla joka kysymykseen,
hän huomautti hiljaa tyttärelleen.
-Mä huomaan,
tämä sihahti hampaidensa välistä, huuliaan liikuttamatta. Tämä sai Nean puremaan kieltään vähän lisää.

**********

Ja niin lähti sitten myös Biyu. Nainen kuoli samana päivänä, kun Clara täytti vuosia, joten siihen väliin ei oikein saanut mahdutettua mitään.

Huomaan tehneeni pienoisen virheen valitessani lasten nimet, sillä sormet ovat olleet jo monesti solmussa Claran ja Carlin kanssa, lähinnä jälkimmäisen, joten jos tekstissä lukee jossain vaiheessa Clar tai Clark, se on kuitenkin Carl =D