31. Onnekas Clara-neiti

Tässä osassa on tavallista vähemmän kuvia, joten jos osa tuntuu lyhyeltä, niin se todellakin on sitä. Se oli ainoa vaihtoehto, jotta osa katkeaisi loogisesti.

**********

Se päivä alkoi kuten kaikki muutkin, paitsi että värit tuntuivat tavallista voimakkaammilta, tuoksut erottuivat vahvemmin ja ilma tuntui suorastaan hyväilevän ihoa.

Sinä päivänä Clara rakastui auttamattomasti, peruuttamattomasti. Shannon Arkers, bileet ja... Eddy.

-Minä tuota... en juurikaan käy bilettämässä,
Clara sai sanottua, vaikka suu oli juuri kuivunut Saharan autiomaaksi.
-Olen huomannut,
Eddy vastasi pehmeällä äänellä.

-Oletko,
Clara henkäisi hämmentyneenä.
-Ei sinua koskaan näy niissä,
Eddy vastasi.
-Niin...

-Clara, anteeksi, mutta minun on pakko sanoa jotain.
-Sano.
-Olet kaunein nainen, jonka olen koskaan nähnyt.
Clara ei kyennyt enää edes nielemään.

-Ihan hullua, mutta minusta tuntuu että rakastuin sinuun heti ensisilmäyksellä,
Eddy sanoi hiljaa. Kyynel vierähti Claran poskelle ja valui alaspäin. Eddy pysäytti sen sormellaan ja se pieni kosketus sai sähkön värisemään heidän välillään niin että ritisi.
-Niin minäkin sinuun,
Clara sai vihdoin sanottua. Eddy tuijotti häntä kauan, sanomatta sanaakaan, syvälle silmiin, ja sen katseen aikana vaihdettiin kaikki ne ajatukset ja tunteet, jotka olivat olemassa juuri nyt. Mies tarttui häntä kädestä ja johdatti ulos, kauas muista, jossa he saivat jutella rauhassa ja vaihtaa vihdoin sen ensimmäisen suudelmankin.

Kun Clara seuraavana aamuna heräsi, hänen huulillaan väreili hymy. Koko maailma oli muuttunut eilen. Kaikki oli toisin.

Liikkeet tuntuivat erilaisilta. Niissä oli pehmeyttä, raukeutta, ne olivat kevyemmät. Varovasti Clara nosteli jalkansa lattialle.

Eddy. Miltä tämän huulet olivatkaan tuntuneet  hänen huuliaan vasten... Clara ei ollut tiennyt, että sim voi tuntea sellaisia tunteita, joita hän oli illan aikana käynyt läpi. Se polte veressä, kaipuu toisen iholle... Niin pitkälle ei vielä oltu menty, ei sentään, mutta nuoret olivat jo sopineet avioliitosta. He vain tiesivät että toinen oli se oikea.

Mikä ihana keveys olikaan astella luennolle! Clara melkein nauroi opiskelukaverinsa nyreälle ilmeelle. Mikä hapannaama! Kokeilepa rakastumista joskus, hän ilkamoi onnensa huumassa.
( Kyseisen opiskelijan ajatuskuplassa oli Claran kuva =D  )

Luento lensi kuin siivillä. Clara pystyi keskittymään täydellisesti ja koko ajan hänen sisällään kupli jotakin. Se oli onni.

Loppukoepäivä tuli ja meni. Se oli raastavan tiukka ja vaikka Clara oli saanutkin opettajiltaan hyvää palautetta, häntä hirvitti. Mitä jos vastauksissa jokin olikin mennyt täydellisesti mönkään?

Varovasti hän kurkisti todistuspaperia.

Oliko tämä...?

Mitä tarkoitti...?

Hän oli läpäissyt! Clara oli valmistunut täysillä pisteillä!

Valmistujaisiin hän kutsui vain äitinsä ja veljensä.
( Väentungos oli niin valtava, että en saanut kuvattua heitä järkevästi. )

Sinä iltana, ennen lähtöä, Clara istui asuntolan puutarhassa jännittynein mielin. Eddy. Elämä oli tässä ja nyt. Hänellä oli koulutus, pian työpaikka ja Eddy. Takaa kuului rasahdus.

-Se olen vain minä rakkaani,
Eddyn ääni sanoi.
-Oletko valmis,
tämä sitten kysyi ja nauraen Clara nousi.
-Ai olenko valmis? Minä synnyin valmiiksi!
Nuoret poistuivat kaikessa hiljaisuudessa jonnekin.

Lähdön hetkellä asuntolan asukkaat tulivat hyvästelemään Claran.

Tämä elämänvaihe oli ohitse ja nyt vasta kaikki oikeastaan alkaisi. Clara oli vielä niin nuori, että häntä ei hirvittänyt tulevaisuus, ei vastuu. Hän ei ymmärtänyt eikä tiennyt siitä vielä mitään. Aina kotona asuneena ja vain opiskelleena hän oli vielä kaukana todellisuudesta ja kuka tietäisi, ehkä se olisi juuri sellainen mitä hän halusikin sen olevan?

Kotona oli vastassa äiti. Claran silmät kyyneltyivät. Viimeiset askelet, jotka erottivat hänet äidistä, hän harppoi.

-Clara! Rakas tytär! Olet kotona.
Olet turvassa. Olet turvassa. Olet turvassa. Nean sydän sykki melkein kovemmin kuin nainen saattoi kestää. Turva oli vain väliaikainen käsite, sillä ammatti, johon tytär halusi, toisi kaikkea muuta kuin turvaa. Se toisi kysymyksiä, se toisi vastauksia, se toisi totuuden.

**********

No niin. Nyt on Claran yliopisto käyty loppuun ja hän on elämänsä alussa. Vielä jonkin aikaa Clara kulkee tarinassa mukana lähituntumassa, joten hänelle ei ihan heti tarvitse sanoa hyvästi.
Claran rakastuminenhan oli ihan yltiöromanttinen ja ainakin toistaiseksi tykkään tuoda tätä puolta tämän suvun kohdalla tarinaan. Katsotaan sitten kun suku etenee ja uudenlaisia simejä tulee perijöiksi ja heidän sisaruksikseen, että millä tavoin johdattelen heitä =)