42. Epäilyksiä

En ole päässyt julkaisemaan osia ihan siihen tahtiin kuin olisin halunnut =D Joskus elämä yllättää ja tulee kaikenlaista eteen =) Tiedän jo valmiiksi, että ensi viikonloppuna ei ole toivoakaan ehtiä julkaista osaa, sillä vauva tulee hoitoon tänne jo lauantaina aamusesta.

Nyt kuitenkin tässä teillä pienen tauon jälkeen uusi osa =)

**********

Shannon asettui niihin raameihin, joita häneltä odotettiin.

Tietyllä tapaa oli vähän pakkokin, sillä pahoinvointi oli kokopäiväistä. Hänen hieno ideansa suhteen pelastamisesta, humalassa syntynyt, oli johtanut arvaamattomiin tuloksiin.

Tai no, olisihan niiden pitänyt olla tiedossa, mutta humalatilansa vuoksi Shannon ei ollut osannut ajatella aivan loppuun asti. Hän otti tukea lattian viileistä kaakeleista ja pohti hetken aikaa, joko vatsa olisi tasoittunut.

Pikainen hampaiden pesu, vaikka harjan työntäminen suuhun aiheuttikin helposti seuraavan yökkäysrefleksin. Maku suussa oli kuitenkin sietämätön, joten vaihtoehtoja ei ollut.

Ruokakin oli alkanut maistua ihan eri tavalla, ihan kuten edellisessäkin raskaudessa. Shannon ei kestänyt syödä sisällä ja hän huomasi välttelevänsä Carlia viimeiseen asti. Mies loi häneen huolestuneita katseita, mutta Shannon vain pudisti päätään ja käveli ohitse. Hän yritti pysyä kasassa kaiken tämän keskellä.

Kaksosiin keskittyminen yllättäen auttoi. Shannon koki olevansa oikeassa paikassa opettaessaan pojille taitoja tulevaa lapsuutta varten.

Dante oli perinyt mustat hiukset isältään ja silmät äitinsä puolelta.

Danielilla geenit jakautuivat juuri päinvastoin.

Pojat tekivät käytännössä kaiken yhdessä ja juttelivat keskenään kaksosille ominaisella omalla kielellään. He lipsahtivat siihen varsin usein, vaikka osasivat jo melkoisen paljon sanoja ihan oikeallakin puhekielellä.

Daniel yleensä nukahti samoin tein päästyään kehtoon. Dante taas puuhaili omiaan jonkin aikaa. Hänellä tuntui olevan kaksosmaailman lisäksi vielä ihan oma maailmansa, sillä kaikessa rauhassa poika rupatteli itsekseen aina siihen asti kunnes lopulta väsähti ja nukahti.

Vasta aivan raskauden loppupuolella Shannon joutui vaihtamaan vaatetuksensa vähän mukavampiin. Ultraäänen mukaan tällä kertaa olikin tulossa vain yksi lapsi ja Katen aviomies Alec oli kertonut, että tämäkin tulokas olisi poika. Shannon ei tiennyt mitä ajatella siitä.

Carl oli ollut niin onnellinen kuullessaan tulokkaan sukupuolen, Shannon pohti peratessaan rikkaruohoja. Häntä itseään asia ei ollut koskettanut millään tavalla. Koko raskaus oli ollut vain yksi lukko lisää tämän vankilan oveen ja nainen yritti olla ajattelematta sitä. Eihän näin pitänyt tuntea? Lapsien tuli olla siunaus, eikö? Heistä piti olla onnellinen? Olivathan kaksoset äärimmäisen suloisia, mutta Shannon ei tuntunut saavan heihin minkäänlaista tunneyhteyttä.

Synnytys käynnistyi keskellä yötä. Shannon tunsi repivän tuskan ja tällä kertaa Carl oli paikalla.

Mies oli kuitenkin enemmän paniikissa kuin Shannon.
-Mi-mitä me teemme nyt,
Carl kysyi kimeällä ja vapisevalla äänellä. Hän oli rohkea toimen mies, mutta synnytys... Shannon näytti olevan niin hurjissa tuskissa ja Carlista tuli äkkiä täysin aloitekyvytön. Ajattelukyvytön.

Ei ole todellista, Shannon mietti itsekseen ja tunsi seuraavan supistuksen olevan tulossa.
-Tilaa taksi,
hän kähähti juuri ennen kuin supistus iski voimalla päälle.
-Tilaa taksi. Tilaa taksi,
Carl toisti hätäisesti, etsi puhelintaan ja sai kuin saikin vapisevin käsin vihdoin soitettua puhelun.

-No niin, reippaasti nyt, tietenkin omaan tahtiisi, että vauva ei synnyt tähän sairaalan pihalle,
Carl hoputti paniikissa. Shannon loi mieheen tympeän katseen.

Niin syntyi Darren, Wuorenheimojen kolmas poika. Hän oli varsin äkäinen vauva. Vaativa ja itki äänekkäästi. Shannon pakeni jälleen, käytännössä heti synnytyksestä toivuttuaan, ystäviensä pariin ja jätti lastenhoidon Carlin ja palkattujen hoitajien harteille.

**********

Carl oli alkanut epäillä, että Shannonilla saattoi hyvinkin olla joku toinen. Hän tiesi, että hänen pitäisi laittaa nainen selkä seinää vasten, kysyä, mutta hän ei halunnut. Shannon ei kuitenkaan tunnustaisi. Ei ilman todisteita. Niinpä Carl teki sen ainoan asian, jonka hän osasi: etsi todisteita.

Tämä ei ollut hyvän poliisitavan mukaista, ei missään nimessä, ja jos Carl jäisi tästä kiinni, pomo pitäisi siitä puhuttelun ja asialla olisi taatusti enemmänkin seurauksia. Carlin oli kuitenkin saatava tietää. Todisteet eivät aivan suoraan osoittaneet hänen olevan oikeassa, mutta jättivät epäilykselle sijaa.

Carl ajoi sisarensa luokse, mutta tämä ei ollut kotona, joten hän päätti puhua Eddyn kanssa. Hänen oli aivan pakko saada puhua.
-Hei Eddy.
-Hei Carl. Mikä sinut tänne lennätti?
-Mennäänkö sisään?
-To-toki, mennään vaan. Olet kauhean levottoman oloinen. Onko jotain sattunut? Ei kai Clara...
-Ei, ei mitään sellaista.

-Eddy, minä luulen, että Shannonilla on joku toinen,
Carl täräytti suoraan ja kaunistelematta sisarensa miehelle.

Eddy tyrmistyi aivan täysin. Mies ei saanut sanaa suustaan.
-Minä olen käynyt etsimässä todisteita, mutta en löytänyt vielä täysin pitäviä. Ne jättävät kysymyksiä ihan yhtä paljon auki kuin ennen niiden löytymistäkin.

-Carl, mitä sinä teit,
Eddy kuiskasi kauhistuneena.
-Tiedäthän sinä, että et voi tehdä tuollaista vapaa-aikanasi? Entä jos jäät kiinni,
mies jatkoi kauhuissaan.

-Minä tiedän Eddy. Onneksi kukaan ei nähnyt, pidin siitä tarkasti huolen. Eikä kukaan tiedä tästä vielä, ei muuta kuin sinä nyt.

-Tiedän, että tämä on väärin, mutta tulen hulluksi! Shannon ei ole koskaan kotona! Lapset eivät kiinnosta häntä lainkaan. Minä teen käytännössä kaiken. Minä ja lastenhoitajat. Alan olla aivan lopussa tähän tilanteeseen Eddy. En tiedä mitä tehdä?
-Otapa töistä pari vapaapäivää, hengittele rauhassa ja pohdi mitä haluat ja mitä sinun täytyy tehdä. Toivon, että saatte Shannonin kanssa asiat selvitettyä. En usko, että hänellä on kuitenkaan toista miestä, mutta... ongelmia hänellä on. Ehkä voisitte mennä terapiaan?
Carl huokaisi ja tunsi taakkansa kevenneen hieman. Vain muutama sana Eddyn kanssa ja hän tunsi jo oman toimintatarmonsa palaavan.
-Kiitos Eddy. Sinä olet järkevä kaveri ja olen todella tyytyväinen, että siskoni aikanaan löysi juuri sinut.
-Koska tahansa Carl, koska tahansa. Jäätkö joksikin aikaa? Lapset tulevat kohta koulusta ja teemme päivällistä? Siitä riittää kyllä sinullekin.
-Kiitos kutsusta. Jään oikein mielelläni.

Hetken päästä talon alakerta olikin täynnä lasten lörpöttelyä ja hyvän ruuan tuoksua. Clarakin tuli töistä kotiin. Carl oli jo ehtinyt rauhoittua ja oli oma tyyni itsensä. Sisar ei esittänyt kiusallisia kysymyksiä ja Carl oli siitä kiitollinen. Oli kuitenkin hyvä, että se oli ollut Eddy jonka kanssa hän oli keskustellut.

Claran ja Eddyn nuoremmatkin kaksoset olivat kasvaneet. Mirko oli perinyt suvun mustat hiukset.

Maj-Lis sen sijaan oli blondi kulmakarvoja myöten. Kukaan ei tiennyt mistä hänen värinsä periytyivät ja jos hän ei olisi ollut Mirkon kaksonen, isyydestä kenties olisi voinut nousta kysymysmerkkejä. Maj-Lisin luonne ei myöskään ollut paras mahdollinen. Tyttö vaikutti olevan hieman ilkeähkö ja äkkipikainen. Carl arveli, että se saattoi olla osin kasvatuksen tulostakin. Vanhemmilla ei ollut töidensä vuoksi ihan kauheasti aikaa nuoremmille lapsilleen, joten he olivat käytännössä teini-ikäisten lastenhoitajien kasvatteja. Carl päätti, että sitä ei tapahtuisi hänen lapsilleen. Ei, vaikka mitä tahansa tulisi eteen tulevaisuudessa.

**********

Kas niin. Perheeseen syntyi vielä yksi poika lisää. Alunperin ajattelin, että pitäydyn puhtaasti suomalaisissa nimissä ja skippaan muutamia aakkosia sen vuoksi, mutta vaihdoin mieltäni. Pyrin pitäytymään aakkosjärjestyksessä, mitä tulee nimien antamiseen =)

Shannonin ongelmat siis edelleen jatkuvat ja nyt on herännyt jo epäilyksiä pettämisestäkin. Tulevaisuudessa on edessä hieman pomppuista kyytiä, mutta mihin se johtaa...? Sen näette sitten =)