45. Lasten kasvatusta

Pahoittelen, että osat tosiaan ilmestyvät jatkossa hieman säännöllisen epäsäännöllisesti. Pyrin pitämään viikkotahdista kiinni, mutta se vaan ei aina onnistu =)

**********

Carlin työ oli toisinaan kasvatuksellista. Osa lapsista otti varovaisia askeleita rikoksen poluille ja jäi useimmiten kiinni. Tällöin riitti pelkkä puhuttelu. Lapset olivat yleensä varsin noloja kun askelet näpistyksen hallitsemiseen eivät olleetkaan helppoja kuten elokuvissa ja sarjoissa.

Työpäivien jälkeen mies unohtui toisinaan aterian äärelle omiin ajatuksiinsa. Häntä huoletti omat pojat. Miten heidät saisi kasvatettua tasapainoisiksi aikuisiksi? Pysyisivätkö lapset kaidalla tiellä? Hannasta toki oli suunnattomasti apua, mutta hän ei silti ollut poikien äiti. Vaivaisiko se lapsia jotenkin? Tekisikö se heihin haavoja ja arpia, joiden hedelmiä korjattaisiin vuosikausia myöhemmin?

Toistaiseksi pojat olivat poikia. Heillä oli erilaiset mielenkiinnon kohteet. Dante oli tieteellisesti lahjakas ja isä oli siksi ostanut pojalle kemian perusvälineet.

Daniel taas viihtyi terävöittäen älyn säkenöivää miekkaa. Läksyt eivät tuottaneet pojalle ongelmia, toisin kuin Dantelle ja Daniel olikin pojista se tunnollisempi, teki asiat ennen kuin niitä edes ehdittiin pyytää tai toivoa.

Dante oli myös haaveilija. Hän unohtui useina iltoina kirjojen maailmaan ja Hannan piti patistaa poika iltapesulle ja nukkumaan. Toisinaan oli vaikea saada pojan huomio kirjoista irti ja silloin se vaati lempeitä, mutta päättäväisiä toimia. Tällöin Hanna otti kirjan Danten käsistä ja ilmoitti rauhallisesti, että jatkuu huomenna. Poika nurisi, mutta alistui.

Koska Hanna oli katsomassa poikien perään, saattoi Carl ottaa sisarensa kutsun vastaan tulla viettämään iltaa ystävien parissa.

Hän ei vain ollut lainkaan varautunut ex-vaimonsa näkemiseen. Oli pienoinen shokki törmätä Shannoniin Claran ja Eddyn luona. Niskavillat hieman koholla Carl pohti, oliko sisarella jotain taka-ajatuksia entisen avioparin yhteensaattamisesta.

Carl ei kuitenkaan ehtinyt keskustella sisarensa kanssa kyseisestä asiasta, sillä Maj-Lis piti yllä illan draamasaldoa. Tyttö oli harvinaisen äkkipikainen eikä arastellut huutaa äidilleen, vaikka talo oli täynnä vieraita. Eddy näytti vain vilkaisevan tilannetta ja poistuvan paikalta vähin äänin, vetäen joukon vieraita ulos mukanaan.

Carl ei voinut tehdä tätä sisarelleen, joten hän jäi juttelemaan lasten kanssa ja Claran kanssa. Maj-Lis rauhoittui myös hetken kuluttua.

-Muistat vain seurata joukkueen valmentajan sääntöjä tosi tarkasti. Sormet voivat olla kovilla, jos koripallo napsahtaa niihin väärässä kulmassa,

Carl selitti ja Maria kuunteli kohteliaasti enoaan.

-Ei se oikeastaan ole minulle mikään ongelma, mutta Mirkolla on ollut vaikeuksia. Hän ei jaksa juosta treenilenkkejä ja valmentaja on jo alkanut uhkailla tätä potkuilla joukkueesta,

Maria vastasi. Carl vilkaisi Mirkoa ja näki pojan surkean ilmeen.

-Mirko, jos vaan haluat, niin minä voin valmentaa sinun juoksuasi vapaa-ajalla? Eikä se ole maailmanloppu, jos koripalloura ei aukeakaan. Sinä olet lahjakas nuori poika, joten kyllä sinulle löytyy muutakin tekemistä,

Carl lohdutti.

-Mutta kun mä niin haluaisin,

poika vastasi mumisten epäselvästi.

-Sitten meidän vain täytyy ryhtyä toimeen, eikö vaan?

-Niin kai sitten.

-Nähdäänkö huomenaamulla viiden aikaa tuossa talon ulkopuolella, juoksukamat päällä?

-No joo, nähdään vaan.

Lapset poistuivat iltapesulle ja Carl jäi juttelemaan sisarensa kanssa.

-Se oli tosi hienosti tehty Carl. Kiitos.

-Eipä mitään. Hienoa, jos vaihteeksi voin auttaa. Sinä olet auttanut minua ihan suunnattomasti, kun keksit Hannan avukseni. Auttamisesta puheenollen: miksi Shannon on täällä? Ei kai sinulla ole jotain taka-ajatuksia?

-Ei, ei ole ja olen todella pahoillani. Hän tuli toisen vieraan mukana, kutsumatta. Olisin voinut kuvitella, että hänellä itsellään olisi ollut säällisyyttä pysyä poissa, mutta.. Shannon on Shannon, 

Clara vastasi pahoitellen.

-Ei se mitään Clara. Pääasia ettet sinä yritä fiksailla meitä takaisin yhteen,

Carl vastasi helpottuneena.

-En todellakaan. Kyllähän se jo nähtiin miten hyvin se toimii...

Carl onnistui tekemään lähtöä samaan aikaan Shannonin kanssa. Hän pohti hetken pitäisikö napata naista hihasta ja pyytää keskustelemaan. Shannon ei ollut tavannut kertaakaan poikiaan lähtönsä jälkeen.

Naisen kyyti kuitenkin tuli ja tilaisuus meni Carlin jäätyä arpomaan hetkeksi liian pitkään. No, ehkä hän yrittäisi soittaa naiselle. Joku päivä.

Ajaessaan kotiin Carl oli yhtäkkiä todella iloinen. Hän mietti poikiaan. Kuinka nämä nukkuivat turvallisesti vuoteissaan ja Hanna... Hanna piti huolta heistä kaikista.

Aikaisin aamulla mainittu henkilö avasi silmänsä. Ensimmäisenä katse osui ylävuoteessa vielä selällään nukkuvaan Danieliin. Pojan punainen pörrötukka näytti sojottavan entistä pystymmässä ja näky nosti pienen hymyn Hannan huulille.

Lattia oli kylmä, ainaisesta kesästä huolimatta. Yöt olivat Laguna Coastilla viileitä talvikaudella ja vaikka talo oli remontoitu viimeisen päälle ja ikkunatkin uusittu, aina jostain päin veti. Hanna päätti heti ensimmäiseksi sytyttää tulet takkaan. Poikien olisi mukavampi nousta ylös kun huoneessa olisi edes hieman lämpimämpää.

Kaikessa rauhassa nainen suoritti aamupesut ja vaihtoi vaatteet. Darren oli juuri herännyt Hannan astuessa pojan huoneeseen.

-Huomenta aurinkoinen,

Hanna supatti iloisesti ja pehmeästi pojalle. Darren oli totinen ja poika katsoi naista yhtä tutkivasti kuin aina ennenkin.

Lähtiessään alakertaan Hanna kävi koputtamassa poikien huoneen ovelle.

-Pojat, nouskaahan aamupesulle,

hän komensi.

Daniel noudatti käskyä heti.

-Dante, ylös,

poika komensi veljeään, joka oli kääntynyt selälleen raukeana.-

-Ymhh,

poika ynähti ja Daniel kävi tönäisemässä Dantea.

-Aamupesulle nyt. Siellä on kohta aamupala tarjolla.

-Tänään on vapaapäivä,

Dante nurisi, mutta Daniel oli jo poistumassa huoneesta ja Dante puhui tyhjille korville.

Tällävälin Hanna hoiti Darrenin aamupalaa kuntoon. Poika istui tutkailevana syöttötuolissaan ja katseli kun veljet alkoivat yksitellen valua portaita alas.

-Kas tässä Darren, ole hyvä.

Pojalla oli selvästi nälkä, sillä hän tarttui lusikkaansa saman tien. Suurin osa tavarasta meni jopa suuhun asti.

-Voidaanko me mennä tuohon lähipuistoon tänään,

Dante kysyi ja katsoi anovasti Hannaa.

-Oletteko jo käyneet aamupesulla,

nainen varmisteli. Hän tiesi kyllä, että Daniel taatusti oli, mutta Dante... no, Dantesta ei aina voinut olla ihan varma.

-Ollaan. Pesin korvien taustatkin,

Dante myönteli.

-Mutta hampaita et kyllä pessyt! Sun henki haisee kilometrin päähän,

Daniel soimasi ja Dante punastui hieman.

-No mutta Dante käy sitten aamupalan jälkeen pesemässä hampaat ja sitten voitte mennä.

-Kiitos Hanna,

Daniel sanoi ja Dante mutisi jotain, joka todennäköisesti oli myös kiitos.

Daniel tykkäsi olla ulkona. Hän kävi vuokraamassa itselleen ongen ja alkoi narrata kaloja kohtalaisella menestyksellä puiston pienestä lammikosta. Ongen vuokraaja ei hennonut kertoa, että lampeen oli ihan tarkoituksella istutettu kaloja ongittavaksi. Poika oli niin riemastunut saaliinsa määrästä.

Dante taas uppoutui kirjan pariin. Hän olisi varmasti lukenut koko kirjan loppuun ellei Daniel olisi jossain vaiheessa tullut kiskomaan häntä leikkien pariin.

Dantella tuli helposti huono oli kaikissa hetkuvissa laitteissa, joten hän valitsi keinumisen. Daniel taas tykkäsi vauhdista ja vaarallisista tilanteista, joten hän leikki olevansa cowboy ja ratsastavansa karjavarkaita kiinni.

Hanna soitti yllättäen Dantelle ja pyysi, että poika kävisi hakemassa pari maitoa kaupasta. Dante tarttui tarjoukseen innoissaan, sillä se tarkoitti sitä, että hän sai itsenäisesti tehdä jotain ja käyttää sitä varten uutta pyöräänsä. Daniel jäi leikkimään puistoon. Hän asettui leikkitorniin ja vaivihkaa tähysteli äitinsä talolle, joka sijaitsi puiston toisella puolella. Danielin rinnassa tuntui ontto tunne kun poika ajatteli äitiään. Hän muisti tämän kyllä, jotenkin. Muisti, että äiti tuoksui aina hyvälle ja hymyili hänelle. Hän muisti äidin hymyn. Miksi hän ei koskaan nähnyt äitiään?

Kaupan ulkopuolella Danten sydän löi yhden ylimääräisen lyönnin. Hänen edessään seisoi kaunein tyttö, jonka poika oli eläissään nähnyt. Tyttö lähestyi häntä ja ojensi kätensä.

-Hei, olen Eva Eriksson.

-He-hei, olen Dante. Wuorenheimo,

poika änkytti hieman. Tytön kasvoille kohosi kevyt hymy.

-Oletteko muuttaneet tänne vai vierailulla jonkun luona,

Dante kysyi ja sisällä ääni huusi ja pyysi, että anna tytön vastata heidän asuvan täällä. Dante ei tiennyt miksi, mutta hän vain tiesi. Tässä oli Hän. Dante oli rakastunut ensimmäisellä silmäyksellä.

-Me muutettiin tänne eilen. Asutaan siinä sen toimintapuiston vieressä.

-Oikeasti? Me asutaan sen puiston toisella puolella!

-Ai siinä kauhean isossa talossa?

-Joo, just siinä.

-Ehkä me voitais leikkiä joku päivä,

tyttö kysyi arasti.

-Tottakai, koska tahansa,

Dante lupasi hövelisti ja tiesi myös pitävänsä kyseisen lupauksen.

Illalla Carl teki kalakeittoa Danielin kalastamista kaloista. Se oli yksiselitteisen loistavaa.

-Mä voisin alkaa kalastajaksi ja sitten meillä olisi aina kalaa tarjolla,

Dante haaveili.

-Että meillä ei olisi enää koskaan mitään muuta kuin kalaa? Ei kiitos,

Dante älähti. Carl välissä naureskeli itsekseen poikien kinastelulle. Se oli ihan tervettä, hän päätteli, ja jos se saisi liian isot mittasuhteet, hän puuttuisi siihen kyllä.

**********

No niin. Siinä tuli nyt vähän pojista itsestään ja heidän luonteidensa eroista. Darrenin luonteesta saadaan lisätietoa sitten kun poika kasvaa taaperoiästä ulos.

Hauska yhteensattuma on, että muutin tosiaan Shannonin ihan lähituntumaan asumaan ja rakensin viereiselle tontille toisen talon. Sinne on muuttanut perhe, jossa asuu kolme tytärtä... En tiedä vielä onko perheessä äitiä, sillä häntä en ole kertaakaan nähnyt. Nämä tyttäret tulevat kuitenkin pyörimään mukana ja heidän stailauksensa hoitaa tietenkin Hanna =)

Mitäs tuumaatte tästä ensivilkaisusta poikien luonteisiin?