62. Ovet avataan ja suljetaan

Nyt täytyy sanoa, että olen niin väsynein silmin tätä julkaisemassa, että pahoittelen jo etukäteen mahdollisia kirjoitusvirheitä. Tiedän niitä olleen muutaman ja jotkut olen jaksanut löytää ja korjata, mutta en välttämättä kaikkia. Sen enemmittä puheitta itse osaan.

**********

Carl kävelee sisään Danten vielä opetellessa uutta kappaletta. Mikä lahjakkuus poika onkaan, mies tuumii. Väsymys huokuu hänen ylitseen, saa askelen horjahtamaan.

Sydän jättää ensin yhden lyönnin väliin, hetken päästä toisen. Carlia heikottaa ja hän tuntee kuoleman asettuvan jäseniinsä. Hänen tekisi mieli sanoa jotain vielä Dantelle, jonkin neuvo, hyvästellä Hanna, mutta enää ei ehdi. Hän rakastaa näitä lapsiaan sydämensä pohjasta, poikiaan ja tyttäriään, mutta hän on jo niin kovin väsynyt.

Ihmetellen Carl tuntee, kuinka olo muuttuu kevyemmäksi, kipu ja väsymys alkavat kaikota. Veri lakkaa pikkuhiljaa kiertämästä suonista, sydän värähtää viimeisen kerran.

Carl katsoo hämmästyneenä, kuinka hänestä tulee ilmaa keveämpi, kuinka jalat alkavat kadottaa hahmoaan. Tältäkö kuoleminen tuntuu? Onpa miellyttävää.

Carl tutkailee omaa kättään, nauraa. Hän näkee kädestään läpi. Lattia näyttää vähän hassun väriseltä. Kaukaisuudesta kuuluu hätääntynyt huuto:
-Isä!

Carl on jo sen tavoittamattomissa. Hän kuulee, kuinka Kuolema kuiskaa hänelle, kutsuu häntä nimeltä.
-Carl Wuorenheimo, nimeltä minä olen sinut kutsunut, maa tulee sinun jättää taaksesi.

-Kerro nyt edes, että siellä puolella odottaa kunnon bileet,
Carl kysyy leveästi hymyillen, Kuolema häkeltyy hetkeksi, nauraa sitten jylisevää nauruaan.
-Voi Carl, sinun äitisi, isäsi ja esivanhempasi odottavat sinua jo. Sisaresi myös. Voin luvata sinulle, että joka ilta on juhlailta minun valtakunnassani,
Kuolema kehuu.

-No sittenhän se on kättä tähän käteen,
Carl toteaa ja ojentaa kätensä Kuolemalle.

-Voi kun jokainen olisikin näin ilahtunut aikansa tullessa,
Kuolema sanoo ja Carl vakavoituu hetkeksi, hymyilee sitten jälleen.
-Rakas Hanna minua ainoastaan surettaa, mutta hän tulee pian perässä ja minä olen viemässä hänet pistämään jalalla koreasti sen jälkeen joka ikinen ilta.
Carl ja Kuolema poistuvat ja jälkimmäisen nauru jää helähtelemään hetkeksi seinissä. Dante itkee lohduttomasti.

Evan ei tekisi mieli syödä. Dante ei ehdi surra isäänsä, sillä hänen on pidettävä huolta raskaana olevasta vaimostaan. Kolmikantaneuvottelu Danielin ja Evan terapeutin kanssa johtaa siihen, että Hanna ja tytöt muuttavat toistaiseksi asumaan Darrenille ja Danielille. Koska tila loppuu kesken, päätetään tytöt siirtää Darrenin kotiin ja Hanna Danielin kotiin. Näin Daniel pääsee tarkkailemaan paremmin Hannan tilaa. Pojat pelkäävät, että Hanna itkee itsensä kuoliaaksi.

Evan mieli on vielä niin hauras, että hänelle riittää oman surunsa käsittely.  Kukaan ei halua ottaa riskiä, että lapsi menee kesken jos Eva joutuu keskelle liian stressaavaa tilannetta.

Jatkuva murhe ja itku ei ole naiselle hyväksi, näin päättää terapeutti. Evalle suositellaan pitkiä kylpyjä, rauhallisia päiviä ja paljon lepoa.

Eva viettääkin ajat maalailemalla taulujaan. Se auttaa häntä olemaan kohtaamatta omaa suruaan Carlin kuoleman johdosta.

Eva laittaa Danten lukemaan synnytysoppaita ennen lapsen tuloa. Niistä löytyy roppakaupalla sellaista tietoa, josta Dante ei ole koskaan kuullutkaan. Hän on kuvitellut, että raskaus vain "tapahtuu". Ja vauva vain "tulee" ulos. Dante voi melkein pahoin kaiken yksityiskohtaisen tiedon määrästä.

Darrenista sukeutuu loistava vara-isä sisarpuolilleen omien lastensa lisäksi. Hän on aina näille läsnä ja vie lapset milloin minnekin touhuamaan.

Ohto sylissään hän katselee kuinka lapset kirmaavat pitkin nurmikoita. Hän nauttii näiden naurusta, siitä, että lapset ovat niin välittömästi tässä hetkessä läsnä. Kipu isän kuolemasta on aina olemassa, mutta lasten nauru keventää sitä. Ada lupasi tulla kohta Kristerin kanssa perästä. Heitä alkaa olla jo niin iso joukko, että he eivät mahdu yhteen autoon.

Daniel on soittanut Dantelle ja pyytänyt, että tämä tulisi juttelemaan Hannan kanssa. Naisella on aivan hurjan vaikeaa, suru on käsittämättömissä mittasuhteissa ja sen lisäksi tämä menetti tutun kotinsakin samassa yhteydessä. Dante tuntee piston sydämessään näiden asioiden vuoksi, mutta he kaikki tietävät miksi tämä oli pakko tehdä, Hannakin.
-Äiti-kulta, sinä näytät lopen uupuneelta,
Dante katsoo huolissaan naista.

-Minä en pysty nukkumaan. Enkä oikein syömäänkään,
Hanna tunnustaa surkeana. Carl oli hänen elämänsä rakkaus ja miehen kuoleman aiheuttama kipu on sietämätönstä. Jos tyttöjä ei olisi, Hanna olisi käynyt hukuttautumassa jo moneen kertaan, hän tietää.

-Äiti, sinun täytyy jaksaa, Daisyn ja Davinan vuoksi. Ei isäkään olisi halunnut sinun vielä luovuttavan.
Hanna nyyhkäisee.

-Minä kuulin kuinka hän lupasi viimeisiksi sanoikseen Kuolemalle viedä sinut joka ilta tanssimaan kun sinä aikanaan seuraat häntä.
Danten ääni hiipuu yhtäkkiä pois, kyyneleet polttavat tietään vääjäämättä ulos ja leuka alkaa vapista.

Yhtäkkiä Daniel murtuu. Hän ei kestä enää. Mies itkee ja Hanna sulkee käsivarret hänen ympärilleen. Itku on lohdutonta, syvää, raastavaa.

-Anteeksi, minä olen niin pahoillani,
Dante saa sanottua katkonaisesti nyyhkytystensä keskeltä. Hanna katsoo häntä pitkään.
-Sinä et taida saada surra kotona?

-Ei minulla ole aikaa eikä oikein tilaakaan. Eva...
-Niin, Eva.
Hannan äänessä ei ole katkeruutta. Hän ymmärtää. Daniel katsoo veljeään säälivästi. Hän toivoisi voivansa auttaa enemmän, mutta ei pysty.

Jälkeenpäin kun Hanna poistuu nukkumaan jäävät Daniel ja Iida keskustelemaan tulevista kuvioista ja miten pitkään tilannetta on syytä jatkaa tällaisena.
-Minä olen vahvasti sitä mieltä, että Evan psyyke ei tule vielä hyvään toviin kestämään. Hänellä täytyy olla aikaa ja tilaa käsitellä asioita omassa tahdissaan. On oikeastaan ihan hyvä, että te olette kahdestaan nyt tässä vaiheessa.

-Minä kyllä vähän luulen, että me tarvitsisimme apua siinä vaiheessa kun vauva syntyy,
Dante sanoo ja juuri sillä hetkellä ulko-ovi lentää auki ja Eva vyöryy kaikkine raskausvatsoineen siitä sisälle.

-Se syntyy,
Eva ähkii ja pitää vatsaansa. Daniel hermostuu totaalisesti.

-Sinun pitää mennä sairaalaan, heti,
hän panikoi ja Eva katsoo häntä silmät suurina.

-Sinähän olet lääkäri,
Eva hämmästelee kipujensa keskeltä.
-Minä olen kirurgi, en synnytyslääkäri. Meillä kaikilla on oma pestimme,
Daniel kähisee. Dante pyöräyttää silmiään kärsimättömästi.
-No niin, mennään sitten,
hän ohjaa Evaa ulko-ovea kohden ja tilaa varmuuden vuoksi taksin.

Sairaalan ovilla Eva jää hetkeksi katsomaan miestään. Tämä on niin tyyni ja rauhallinen. Hän ei ole uskoa miten erilainen tämä Dante on kuin se, joka oli joskus kauan sitten.

-Oletko sinä nyt varmasti valmis,
Eva kysyy mieheltään.

-Tämän valmiimpi ei enää voi olla. Mennäänpä nyt sisälle ettei se lapsi synny tähän sairaalan oville,
Dante paimentaa vaimonsa kohti synnytysosastoa.

Silmät suurina ja ihmetystä täynnä Eva kulkee seuraavan kerran ovista kantaen heidän poikaansa.

Emil Wuorenheimo, nero ja sikeäuninen.

-Lääkäri sanoi, että hän jää ainokaiseksemme. Olen hurjan pahoillani Daniel, mutta sinusta jää vain yhden lapsen isä,
Eva sanoo tyynesti, pahoitellen.

Daniel nieleskelee. Tuntuu hirvittävän pahalta. Irja. Hän ei voi koskaan kertoa hauraalle Evalle, että hänellä on jo tytär. Maj-Lisin ja hänen lapsi. Danielin on oltava vahva kallio, jolle Eva levittää juurensa, jonka pieniin rakosiin hän tunkee syvälle kiinni, jotta pysyy pystyssä. Syyllisyys painaa Danielia niin hirvittävän paljon, että hänen on vaikea hengittää.

Astuessaan talonsa ovesta sisään, avatessaan sen Evalle ja Emilille, Daniel sulkee lopullisesti lapsuuden takanaan. Hän jättää ikuisesti hyvästit hulivilille veijarille. Se on vaikein teko, jonka hän tekee, jopa vaikeampi kuin isän kantaminen hautaan. Äiti ei kyennyt siihen, joten Daniel teki sen hänen puolestaan. Uurnan lasku maan poveen melkein mursi hänet, mutta tämä uhkaa suistaa miehen hetkeksi täysin radaltaan. Kaikki muuttuu. Ovi sulkeutuu Evan takana. Siinä on lopullisuuden henkäys.

**********

Ja näin meillä on seuraava sukupolvi syntynyt!