19.8.2016

5. Viivytystaistelua








Biyu ja Aleksi tekivät tiukasti töitä.




Aleksi kulki usein työmatkat nykyisin taksilla.



Hän oli ns. "undercover" -hommissa ja sai ohjeet suoraan korvanappiinsa.



Tilanne oli jatkunut tällaisena jo jonkin aikaa, kun Biyu vihdoin sai puhelun Kiinasta.
-Onnellinen olkoon elämänne,
Biyu tervehti kunnioittavasti vanhinta ystäväänsä Adaeze Minia. Ada oli Biyun lailla Triadin palkkalistoilla. Voisi melkein kysyä, että kuka ei Shan Simlassa sillä listalla ollut...



-Onko ongelmia,
Ada kysyi yksiselitteisesti.
-No tuota...
Biyu vilkaisi takanaan suihkuavaa lähdettä ja lattiaa, jolle kertyi enenevässä määrin vettä.
-On, tietynlaisia.



-Näin olemme arvelleetkin,
Ada vastasi.
-No en minä ihan sitä...



-Käske Aleksin suoriutua tänne ensimmäisellä lennolla. Johtajalla on hänelle käskyjä.
Biyu unohtui hetkeksi nyökyttelemään, mutta tajusi sitten, että ei Ada voinut nähdä sitä.
-Minä kerron hänelle,
Biyu sanoi nöyrästi. Tämän Aleksi kuuli jo. Se roisto, mies ajatteli. No, itsepä hän oli kuoppansa kaivanut.



Koska Aleksi ei muuta voinut, lensi hän sillä ensimmäisellä lennolla Kiinaan. Sitä ennen mies toki informoi oman pomonsa asiasta.
Kiinassa ensimmäinen yhteyshenkilö oli järjettömän pahalta haiseva sim. Hän piti hyvän tovin haastattelua ennen kuin antoi Aleksille nimen.



Seuraava mies oli Siman uusin käsikassara. Hänen kanssaan Aleksi sopi seuraavat kuljetukset, mutta suoraan hänen ja Biyun suhteen tilaan ei missään vaiheessa puututtu. Ehkä tämä riitti Triadille, mietti Aleksi. Se, että hän antoi heidän kätyrilleen kodin ja suojaverhon. Ei kai tässä tarvinnut ihan loppuun asti mennä. Eihän?



Pikkuhiljaa varat kasvoivat kahden simin työskentelyllä, Aleksin ahkeralla varastelulla sekä Triadin spesiaalitehtävillä sen verran, että talo oli vihdoin mahdollista rakentaa. Se toteutettiin pitkälti kierrätystavaroilla ja suurin osa huoneista oli armotta tyhjillään, sillä ihan kaikken varat eivät riittäneet. Aleksille olisi kelvannut vähän pienempikin talo, mutta Biyu jyräsi tässä miehen kuusi-nolla. Helppoa se olikin, sillä eihän Aleksi ollut käytännössä koskaan kotona kun päätöksiä tehtiin.



Aleksin huoleksi ja murheeksi jäi tulisijojen muuttaminen paloturvallisiksi.



Leokin sai paikan uudessa kodissa. Sisällä oli ainakin lämmintä ja hyvä niin, sillä talvi oli jo iskenyt päälle lähes täydellä voimalla.



Kesken seesteisen illan Biyu sai jälleen puhelun.



-Niinkö? Nytkö? Hyvä on.
Ne olivat ainoat sanat, jotka Biyu ehti puhelun aikana sanoa ennen kuin luuri lyötiin käytännössä korvaan toisessa päässä.



Naiselle ei jäänyt muuta vaihtoehtoa kuin hypätä autoon ja suunnata lentokentälle. Toivottavasti hän saisi lennon mahdollisimman nopeasti.



Biyu pysähtyi hetkeksi vanhan kotitalonsa terassille. Tuntui siltä, että hän oli asunut täällä ikuisuus ja toinen vuodenaika sitten.



Nainen suoristi selkänsä ja asteli soittamaan ovikelloa. Toki hänellä oli vielä avain, mutta sitä vain ei ollut soveliasta käyttää.



Ada astui ulos ja naiset tervehtivät toisiaan jäykän perinteisesti.



Sisällä, piilossa katseilta, oli vihdoin mahdollisuus halata.
-Minulla on ollut sinua niin ikävä,
sanoi Ada sydäntä särkevästi.
-Niin minullakin sinua,
vastasi Biyu, vaikka totta puhuen hän ei ollut ehtinyt miettiä elämäänsä Kiinassa lainkaan sen hetken jälkeen kun oli ottanut tämän tehtävän vastaan.



-Minä tiedän mitä sinä aiot sanoa. Sima ei ole tyytyväinen.



-Minä olen yrittänyt. Olen todella yrittänyt,
sanoi Biyu ääni särkyen.



-Kultaseni, sinun on yritettävä vielä enemmän. Epäonnistuminen ei ole vaihtoehto,
Ada sanoi itsestäänselvyyden.



-Mikäli et onnistu...
Ada ei sanonut mitään, levitti vain kätensä paljon puhuvasti. Biyu nyökkäsi.



Lopun aikansa hän kulutti harjoittaen taistelutaitojaan. Siinä ei tarvinnut miettiä mitään. Oli vain harjoitusnukke ja sim.



Biyun ollessa Kiinassa Aleksin aika kävi yllättäen pitkäksi.



Hän rakensi itsekseen iglun, yhtenä päivänä, ja tunsi olonsa jotenkin... orvoksi. Sellaista tunnetta Aleksi ei ollut tuntenut sitten sen jälkeen, kun oli aikanaan joutunut poikakotiin.



Iltaisin hän vain seisoi tuijotellen tulta. Aleksi olisi voinut melkein jopa myöntää ikävöivänsä kiinalaista morsiantaan.



Biyu tuli takaisin varhain aamuyöllä, Aleksin vielä nukkuessa. Hän alkoi valmistaa oikein hyvää aamupalaa.



Samalla oli aikaa miettiä. Jotenkin asiat oli vain järjesteltävä. Biyu mietti kuumeisesti.



Koska Aleksi nukkui edelleen, Biyu siivosi Leon terraarion. Vihdoin kuului tutut askelet portaikossa.



-Hei, joko sinä olet täällä,
Aleksi sanoi yllättyneenä.
-En yhtään kuullut sinun tuloasi. Miten matka meni?



-En tiedä. Ei hyvin. Meillä on ongelma,
aloitti Biyu, mutta samassa Aleksin puhelin soi.



Naista harmitti. Mikään ei olisi tämän tärkeämpää! Aleksi voisi sulkea puhelimensa ja keskittyä edes hetken ajan tähän!



-Arvoisa rouva Zhi,
Aleksi sanoi yllättyneenä. Jaa. Biyu perui puheensa. Jokin oli sittenkin oikeasti tärkeämpää kuin tämä hetki.



-Rouva Zhi soitti. Hän haluaa, että langanpäät solmitaan yhteen mahdollisimman pian,
Aleksi sanoi yks'kantaan Biyulle. Nainen ei vastannut. Hän tiesi.




Sinä yönä Aleksi nukkui sohvalla. Hänellä oli paljon mietittävää.


**********


EXTRA




Biyun treenitaidot ovat legendaariset =D Tässä rouva aloitettaessa.



Tässä muutamaa tuntia myöhemmin =D



Mulla on ennenkin ollut pelissä roistoja, mutta vielä koskaan ketään muuta ei ole pidätetty kuin kerran. Joko Aleksi on poikkeuksellisen epäonninen ( ei kuulu luonteenpiirteisiin ) tai sitten se johtuu siitä, että mies vääntää koko ajan sivuhommia varsinaisen työnsä ohessa tienatakseen isommat taalat =D




3 kommenttia:

  1. Mä oon edelleen ihan varma että noiden kahden välille kehittyy vielä tunteita! Aleksin puolelta niitä onkin ehkä jo hieman muodostunut... Toivottavasti he saavat Biyun kanssa tilanteen hoidettua parhain päin niin ettei kummallekaan käy mitään.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Saatat hyvinkin olla oikeassa ;-) Avioliittoa kohden ollaan joka tapauksessa vahvasti suuntaamassa Triadin painostuksesta =D Saapa nähdä miten tässä vielä käy....

      Poista
  2. Olen erittäin iloinen voidessani jakaa kokemukseni täällä, nimeni on Brenda ja olin onnellisesti naimisissa. Vasta kun aviomieheni sanoi pettävän häntä, niin meistä molemmista tuli nagging parit, hän ei voinut uskoa, eikä hän myöskään luottanut sanoihini, joten jätimme avioeron, myöhemmin erotimme ja lupasimme koskaan asettamatta. Yritin pitkään siirtyä eteenpäin, mutta en voinut pysyä ilman häntä, joten aloin pyrkiä palaamaan mieheni, sitten minut ohjautui Dr.IZOYAan. Upea mies, jonka tapasin, hän rakasti loitsun ja sai mieheni palaamaan 24 tunnin sisällä. Tämän vuoksi olen täällä jakamassa tohtori IZOYAn kontaktia, tavoittamassa häntä drizayaomosolution@gmail.com kautta. Hän on todella voimakas ja erikoistunut seuraaviin asioihin ...
    (1) Kaikenlaiset rakkausloitsut. (2) Lopeta avioero. (3) Lopeta rauha. (4) Tarvitaan henkistä apua.

    VastaaPoista