20. Aika syntyä, aika kuolla

Julkaisen tällä kertaa kaksi osaa tänä viikonloppuna ja tässä niistä nyt se toinen. Tämän jälkeen kuvallisesti valmiita osia on enää viisi kappaletta, joten piakkoin pitäisi päästä siihen tilanteeseen, ettei niitä ole kolmeakymmentä valmiina etukäteen...

**********

Raskauden viimeisinä päivinä Nea vietti aikaansa kevättanssiaisissa. Hän todellakin halusi saada vauvan jo ulos! Tuntui siltä, että syödä ei voinut kuin pieniä paloja kerrallaan ja nekin polttivat heti jo kurkussa. Vatsalaukku oli puristunut vauvan vuoksi hyvin pieneksi.

Vanhukset taas huvittivat itseään käyttämällä lemmenkonetta.

Heitä nauratti hereästi kun kone heilahti hyvin kuumiin lukemiin.
-Se taitaa näyttää kaikille saman,
Aleksi sanoi naurunsa keskeltä.
-Oi, sinä epäuskoinen,
Biyu huudahti ja nauroi vatsa kippurassa.

Nea sai tanssilattialle seuraa ja naista huvitti, että kyseinen mies niin innokkaasti halusi tanssia raskaana olevan rouvan kanssa. Biyu taas törmäsi Birgitan ja Paulin lapseen, Susannaan. Perhe matkusteli varsin paljon Birgitan pelien perässä ympäri maailmaa, joten heitä ei juuri koskaan näkynyt missään.

-Ovatko sinun vanhempasi jossain lähimain,
Biyu kyseli Susannalta ja tyttö nyökkäsi.
-Äidin pitäisi tulla tänne ihan kohta.

Samassa Birgitta jo hihkaisikin tervehdyksensä äidilleen. Onnellisena Biyu käveli tervehtimään tytärtään. Samalla hetkellä Nean kohtu kouristi ensimmäisen kerran. Nainen tarrasi vatsaansa kaksi käsin.

Supistus tiukentui loppua kohden ja Nealta pääsi tuskallinen parkaisu. Ihmiset ympärillä alkoivat panikoida.

Kun supistus hellitti, Nea kaivoi tyynesti puhelimen taskustaan, soitti pikaisesti Benille ja käveli hakemaan taksin sairaalalle.
-Onnea synnytykseen,
Biyu ehti hihkaista perään. Samassa Birgitan kädet kietoutuivat hänen ympärilleen.
-Onnea isomummille,
tytär toivotti lämpimästi.

-Miten sinun pelisi ovat sujuneet kultaseni,
Biyu kysyi Birgitalta. Hän vierasti vieläkin ajatusta Paulista. Siitäkin huolimatta, että mies oli hänen lapsenlapsensa isä. Siksi Biyu ei koskaan kysynyt Birgitan perhe-elämästä yhtään mitään.

Birgitta huokaisi sisäänpäin ja alkoi keskustella äitinsä kanssa. Häntä tietyllä tapaa suretti vanhempiensa asenne, mutta toisaalta hän ymmärsi heitä.

Vielä samana iltana Nea saapui sairaalasta kantaen pariskunnan tytärtä käsivarsillaan. Tyttö sai nimekseen Clara.

Koska Nea nukkui lapsen rytmissä, hän teki kaiken muunkin aivan eri tahdissa muun maailman kanssa. Öisinhän oli hyvä aika hoitaa puutarhaa, eikö?

Siitä suunta oli yleensä kuntosalille ja aamu alkoi sarastaa Nean asettuessa juoksumatolle.

Kuntosalille suuntasivat aamuisin myös Beata ja Zhan. Nykyisin heillä oli mukana poikansa Aimo.

Aika kului järkyttävän nopeasti ja ennen kuin kukaan tajusikaan, oli Clara siirtymässä vauvavaiheesta taaperon kenkiin.
-Isin pikku kulta. Tänään on paljon tulossa vieraita katsomaan sinua. Kaikki rakastaa sinua,
höpötti Ben rakastuneesti tyttärelleen ja tämä kihersi isälleen vastaukseksi.

Vieraiden alkaessa valua paikalle Nea ja Ben huolehtivat jo musiikkipuolesta. Birgitta jutteli Zhanin kanssa sujuvasti kiinaksi ja koska Gerard Morel, Barbaran aviomies, ei ymmärtänyt kyseisestä kielestä sanaakaan, keskittyi hän kuuntelemaan musiikkia.

Vihdoin kaikkien saavuttua paikalle hyppäsi Biyu flyygelin ääreen ja Nea haki uniltaan heränneen Claran alakertaan.

Vieraat taputtivat innoissaan ja Benjaminkin jätti kitaran käsistään h-hetken ajaksi.

Birgitta oli tuonut rummut mukanaan ja soitti dramaattista rumpusooloa veljentyttärensä vanhenemiselle.

Ja sievä tyttö Clarasta tulikin. Hän katsoi hieman ujon puoleisena ympärilleen ja nosti sitten pyytävän katseen äitiinsä.

-Voi kulta, ei ole mitään pelättävää,
Nea sanoi lempeästi ja syleili tytärtään tämän tarttuessa äitiinsä kuin hukkuva oljenkorteen.

Suurin osa vieraista oli jo lähtenyt ja syntymäpäivät juhlittu kun Aleksi alkoi yhtäkkiä haipua. Hänen äärirajansa katosivat, hän muuttui värittömäksi. Biyun kirkaisu leikkasi ilmaa. Mikään ääni ei ollut koskaan ollut niin murheellinen, niin täynnä paniikkia.
-Ei!

Kauhuissaan perhe kerääntyi kuolevan Aleksin ympärille. Mies ojensi kättään vaimoaan kohden ja Biyu nyyhkytti niin kovasti, että muut pelkäsivät hänenkin kuolevan siihen paikkaan.

Hetken päästä miehestä ei ollut jäljellä enää kuin kullattu uurna. Jäljelle jäi vain muistot. Ja suru. Loputon, musertava suru.

Tästä kaikesta autuaan tietämätön Clara leikki yläkerrassa. Ilman Claraa kaikki olisi ollut huomattavasti kauheampaa. Nyt tuo pieni tyttö oli paljon kantaja. Hän oli se linkki, joka piti kaikki kolme aikuista kiinni elämän syrjässä, arjessa, tekemisessä, sillä lapsi oli pakko hoitaa.

Ben ohjasi päättäväisesti perheensä ulos surutalosta. Lapsi ei voinut kasvaa sellaisissa oloissa. Se ei ollut reilua. Se ei ollut oikein.

Niinpä Clara jätettiin puiston lastenhoitajalle ja aikuiset siirtyivät tanssimaan. Iloa oli saatava jostakin. Biyu ei olisi halunnut, mutta hänestä ei ollut sanomaan pojalleen ei. Niinpä hänkin yritti, väänsi kasvoilleen hymyä, vaikka koko naisen sisin oli rikki.

Lastenhoitaja oli yllättävän hyvä Claran kanssa. Tyttö hieman vierasti tuntemattomia ihmisiä, mutta mies sai kuin saikin tytön hymyilemään ja viihtymään.

Kotiinlähdön koittaessa Biyu kävi hakemassa Claran. Hän nosti murheellisena tytön syliinsä. Niin pieni. Niin viaton.

Biyu halasi Claraa tiukasti. Tyttö ei ymmärtänyt miksi isoäiti oli niin onneton. Hän kietoi pienet käsivartensa Biyun kaulan ympäri ja hengitti silmät kiinni tämän tuoksua.

-Kultaseni, mennään kotiin,
Biyu sanoi ääni värähtäen, saaden kasvoilleen aikaiseksi jotakin hymyn tapaista.
-Ooo,
mongersi Clara vastaan.

**********

Näin siis vihdoin lähti Aleksi. Suvun ensimmäisestä on aina vaikeinta luopua, pelaajankin. Hän aloittaa pelin, määrittää suunnan ja hänen kanssaan monesti ehtii saada eniten aikaiseksi. Niin tälläkin kertaa.

Sukuun syntyi vihdoin seuraava vauva: Clara. Hän on tarkkasilmäinen ja eksentrinen. Tyttäressä on hyvin paljon äitinsä ulkonäköä =)