21. Mitä jäljelle jää

Benin ja Nean rakkaus ei osoittanut minkäänlaisia laantumisen merkkejä. Treffeillä he eivät juuri ehtineet käydä enää ja kaikki salakapakkaillat ja sen sellaiset olivat mennyttä elämää, mutta ihan omalla pihallakin saattoi varastaa vaimoltaan suukon.

-Minä en tiedä miten selviäisin ilman sinua,
Benjamin sanoi hellästi vaimolleen.

-Eikä sinun tarvitsekaan tietää,
Nea vastasi ja jatkoi:
-Nyt sinä voisit viedä minut yläkertaan ja näyttää ihan täsmälleen kuinka paljon rakastat minua.
-Erittäin, erittäin hyvä idea,
mutisi Benjamin.

Sinä yönä peitot pöllysivät ensimmäisen kerran Aleksin kuoleman jälkeen ja molemmat ajattelivat, että jo oli aikakin. Kumpikaan ei ollut edes tajunnut millaisiin mittasuhteisiin tarpeet olivat kasvaneet ja Nea joutui puremaan miehensä olkapäätä ihan tosissaan ettei olisi huutanut ääneen. Biyu sentään nukkui melkein seinän takana...

Seuraavana päivänä Ben sai kaukopuhelun Kiinasta.

-Niin. Niin. Aivan. Tuota... haluaisitte minun matkustavan Kiinaan? Nyt?

-Minun isäni on kuollut, äiti on surusta sairas ja lapseni tarvitsee isäänsä! En todellakaan ole lähdössä yhtään minnekään tällä hetkellä,
Benjamin raivostui. Puhelu päättyi varsin jäätävissä merkeissä ja ensimmäisen kerran Ben alkoi miettiä mahdollisuutta jättää Triadi taakseen. Tämä ei ollut hänen elämäänsä eikä hän ollut tällaista valinnut.

Miehensä tilasta täysin tietämätön Nea hoiti lastaan.

-Ja sitten nurkan takaa ilmestyi kauhea hirmulisko,
Nea satuili Claralle.

-Se syöksähti eteenpäin ja....

-Kutitti Claran hengiltä!
Tyttö kikatti avuttomana kun äiti kutitti häntä.

Biyusta oli tullut hajamielinen. Hän kuljeskeli usein pitkiä aikoja yöpuvussa eikä se ollut lainkaan hänen tapaista. Nea piti Claran lisäksi silmällä anoppiaan. Hetkittäin se oli uuvuttavaa, hoitaa kahta lasta, joista toinen oli vanhus, mutta Nea oli oppinut rakastamaan Biyua kuin omaa äitiään.

Edelleenkin Biyu valmisti pääsääntöisesti perheen ruuat, vaikka molemmat nuoret olivatkin kohtalaisen lahjakkaita kauhan ääressä.

Perhe-elämä oli melkoisen rauhallista ja kulki tiettyjä uriaan. Aina silloin tällöin Beata ja Barbara kävivät perheineen kylässä ja toivat mukanaan lapsensa. Barbara ja Gerard olivat myös saaneet pojan ja nimenneet tämän Jyrkiksi. Lapsenlapset toivat Biyun elämään sisältöä.

Kun Biyu tuli töistä myöhään illalla ja talo oli hiljainen, hän antoi hartioidensa laskeutua.

Hän saattoi seistä vain paikallaan, tuijottaa ulos ikkunasta tyhjin silmin. Hän pakotti itsensä joka päivä ylös vuoteesta, vaati itseään toimimaan, tekemään, ja välillä hän mietti miksi. Biyu halusi luovuttaa, sillä hänen sisällään oli suunnaton haava, musta aukko, jota mikään rupi tai arpi eikä edes laastari peittäisi.
-Äiti?
-Ah, te olettekin vielä hereillä,
Biyu heräsi horroksestaan. Talossa ei nukuttukaan.

Biyu asettui syömään, koska hänen eteensä kannettiin ruoka. Ei naisella olisi oikeastaan ollut nälkä. Vastapäätä istui tuolissaan pieni Clara, katsoen tarkasti isoäitiään.

Biyu väläytti lapselle hymyn ja tämä reagoi välittömästi nauraen koko naamallaan, heilutellen jalkojaan kiivaasti ja kiljahdellen riemuissaan. Vain Clara saattoi saada Biyussa aikaan hetkellisen aidon hymyn.

Aleksin kuoleman jälkeen Biyusta oli tullut hauras ja hän tarvitsi keppiä kävellessään.

-Menen suihkuun ja sitten nukkumaan,
hän sanoi olkansa yli Nealle. Biyu tiesi, että miniä vahti häntä. Tai no, vahtiminen oli ehkä turhan voimakas sana. Piti huolta. Jos Biyu olisi jaksanut, hän olisi ollut kiitollinen.

Nuorten vuoksi hän esitti olevansa hyväntuulinen, vahva, musertumaton.

Omien seiniensä sisällä, oven sulkeuduttua, Biyu kuitenkin istahti raskaasti sängynlaidalle, kyynelten poltellessa luomien alla. Hän oli niin väsynyt. Väsynyt tähän kaikkeen. Väsynyt yrittämään, väsynyt jaksamaan.

Huokaisten hän laskeutui vuoteelle, antoi haarniskansa pudota.

Biyu sulki silmänsä. Hän saatoi tuntea yhä miehensä tuoksun tässä huoneessa. Silmät kiinni hän tunsi tämän läsnäolon, lämpimän kyljen omassa kyljessään. Muistot kirvelivät ja lohduttivat. Hän kaipasi niin paljon Aleksin vahvoja käsivarsia ympärilleen, tämän parran tuntua kasvoillaan miehen suudellessa häntä.

Avatessaan silmänsä Biyu tiesi tehneensä päätöksen. Oli jo aika.

Samana iltana Ben lähti töistä kiroillen. Hän oli niin saanut tarpeekseen Triadista ja järjestön vaatimuksista. Mies halusi vain soittaa, ei muuta.

Hänessä alkoi kasvaa kapinamieli pikkuhiljaa ja suiviintuneena Ben päätti alkaa pohtia erilaisia vaihtoehtoja päästäkseen irti ja omilleen, saadakseen elämän omiin käsiinsä.

Rahasta heidän elämänsä ei ollut kiinni. Sitä oli. Vanhemmat olivat kartuttaneet omaisuutta elämänsä aikana niin paljon, että Benin ja Nean ei olisi todellisuudessa tarvinnut työskennellä koskaan. Tästä omaisuudesta näkyvimpänä merkkinä oli iso talo hulppealla tontilla sekä kaksi varsin kallista autoa.

Maksaessaan laskuja Ben mietti, miten kertoisi äidilleen ja päätti sitten, että ei kertoisi. Ei mitään. Asia täytyisi suunnitella viimeistä piirua myöten tarkasti, sillä kyseessä ei ollut pelkästään Benjaminin elämä vaan myös Nean ja Claran.

Seuraavana aamuna Biyu söi aamupalansa, sillä sen syömättä jättäminen olisi aiheuttanut kauhean kohtauksen Nean taholta, eikä Biyu jaksanut sellaisia. Mieluummin hän siis söi kiltisti, toimi kuten nuoret tahtoivat.

Aamiaisen jälkeen Biyu hyppäsi kalliin urheiluauton rattiin ja suuntasi kaupungille.

Päättäväisesti hän käveli kohti työpaikkaansa.

Koko elämänsä Biyu oli työskennellyt. Ensin kotonaan, sitten ravintolassa Kiinassa, sen jälkeen Twinbrooksissa ja nyt täällä.

Oli tullut aika jättää ravintola nuorempien käsiin.

Joukko ravintolan työntekijöitä ja asiakkaita tuli ulos hurraamaan, kun legenda astui alas ja asettui ansaitulle eläkkeelle.

**********

No niin, tässä alamme päästä vaiheeseen, josta olen joutunut olemaan hyvinkin suu soukalla jo monen monta viikkoa. Useammin kuin kerran olen ollut jo vastaamassa johonkin kommenttiin, että odotas nyt vaan =D

Ben toki hyväksyi vanhempiensa vaatimuksen seurata jalanjälkiään, mutta ei mitenkään riemumielin. Isänsä kuoleman jälkeen hän vihdoin alkaa kapinoida tätä elämää vastaan. Edelleenkään en aio spoilata mitä jatkossa tulee tapahtumaan.

Tähän alle tuohon otsikkoon liittyen laulun sanoja. Ei, en järin kuuntele kyseistä artistia, mutta tämä on jostain jäänyt mieleen.



Kun täältä lähdetään niin mitä jäljelle jää
tahti päivärytmin lyönnin
ja yön salaisuus
jää soitto, taivaan tähdet
jää aamunkoitto, hiljaisuus
lottovoitto kylmä talvisää
kesään kun kaikki herää

Mutta jos sä lähdet
niin tänne ei jää yhtään mitään.
Jos sä lähdet
tänne ei jää yhtään mitään.

Kaija Koo: Mitä jäljelle jää