29. Keltanokka

Sen enemmittä höpinöittä:
Uusi osa, olkaa hyvä =)

**********

Jo pelkkä matka yliopistolle oli ollut jännittävä, mutta perille saapuminen... Silmät suurina Clara katseli yliopistokaupunkia, rakennuksia, ihmisiä. Taksi pudotti Claran hänen asuntolansa eteen ja sinne oli saapunut aika monta muutakin opiskelijaa samoihin aikoihin.
Ensimmäiseksi Clara etsi huoneen, jossa oli hänen nimensä ja purki pienen matkalaukkunsa. Sen jälkeen hän lähti tutustumaan paikkoihin.

Oppilasvirtaa seuraten Clara löysi opiskelijatalolle, jossa osa luennoistakin tultaisiin järjestämään. Uteliaana hän katseli ympärilleen.

-Sä olet keltanokkia,
nainen sanoi yhtäkkiä Claran viereltä ja tämä kääntyi hämmentyneenä katsomaan.
-Anteeksi?
-Keltanokka. Ihan kuten mä sanoin,
nainen totesi hymähtäen. Clara ei tiennyt oliko se hyvä vai huono asia, että hän oli luokiteltu keltanokaksi.

Yliopiston maskotti lähestyi häntä.
-Mitä ikinä apuja tarvitsetkaan keltanokka, niin kysy ihmeessä,
tämä tokaisi katsoen Claraa syvälle silmiin. Taas se sana. Oliko se todella niin ilmiselvää, että Clara oli vasta saapunut?

Tutkiessaan luentokalenteria ja tiedotetta professoreista sun muista joku nuorukainen käveli ohitse ja tituleerasi häntä jälleen keltanokaksi. Se sai melkein jo Claran kuohahtamaan sisäisesti.

Onneksi sentään viestintäalan professori ei kutsunut keltanokaksi, Clara pohti itsekseen jutellessaan Madelaine Noetalin kanssa tulevasta koulutuksesta. Professori Noetal rohkaisi Claraa tulemaan juttusilleen aina jos tästä vaan tuntuisi siltä, että hän tarvitsisi apuja.

Campuksen lähistöllä oli kahvila, jonne Clara suuntasi selvittyään ilmoittautumisoperaatiosta. Kaakao ja donitsi tuntuivat aivan jumalaisilta tähän karmivaan nälkään!

Jopa täällä kahvilassa oli varsin kattavat kirjahyllyt ja nainen löysikin luettavaa varsin helposti ja nopeasti. Kesken kaiken hän sai tekstiviestin, jossa kerrottiin bileistä tulokkaille. Vähän epäröiden Clara etsi kartalta oikean osoitteen, mutta päätti lopulta lähteä käymään paikan päällä. Ei varmaankaan tekisi yhtään pahaa tutustua vähän muihinkin opiskelijoihin.

Osoitetta ei oikeastaan olisi tarvinnut, sillä taloa lähestyessään Clara kuuli musiikin jo ulos asti. Jep, bileet olivat täällä.

-Hei. Olen Ludo Vicco, näiden bileiden isäntä. Minun tehtäväni on tänä vuonna toivottaa kaikki keltanokat tervetulleiksi.
Claran hartiat jäykistyivät.

-Siis mikä ihme tämä keltanokka- juttu oikein on? Osa sanoo sen halveksivasti, osa tuosta noin vaan, mutta suurin osa mainitsee sen negatiivisesti. Olenko jotenkin huonompi, kun olen vasta aloittanut opiskelut,
Clara avautui.

-Hö, älä ota sitä henkilökohtaisesti. Se on vain... kutsumanimi. Tottakai täällä on nokka kipparassa olevaa porukkaa, niitä, jotka on olevinaan muita parempia, ja ne varmaan yrittääkin päästä niskan päälle. Sen takia täällä on minä ja muutama muu, jotka auttaa teitä uusia sulautumaan joukkoon. Vuoden lopulla kukaan ei enää edes muista, että te olette aloittaneet täällä vasta nyt.
Ludon puhe rauhoitti Claran muutenkin jo ylikiihtynyttä mieltä ja nainen pyysi vaisusti hymyillen anteeksi. Ludo sanoi, ettei ole mitään anteeksipyydettävää. Sen jälkeen mies ohjasi hänet muiden joukkoon, esitteli ja piti yllä illan ohjelmaa.

Tultuaan takaisin asuntolalle Clara kävi pikaisesti suihkussa ja nousi sitten ylimpään kerrokseen, omaan huoneeseensa.

Talo oli hiljainen, asunto mukava, sänky vielä mukavampi, Clara huokaisi tyytyväisenä pujahtaessaan mukavan viileiden petivaatteiden alle.

Ei mennyt kuin hetki ja hän oli unessa. Päivä oli ollut pitkä ja raskas.

Clara nousi aikaisin aamulla ja pukeutui. Häntä jännitti. Aivan hirvittävän paljon.

Vielä viimeinen tarkistus, että repussa oli kaikki mitä pitikin ja sitten voisi suunnata alakertaan ja valmistamaan aamupalaa.

Köyhiä ritareita tehdessään Claran ajatukset leijailivat aivan jossain muualla. Kädet tekivät täsmällisiä ja nopeita liikkeitä. Hän ajatteli, että joisi vielä kupin kahvia ennen luennon alkamista.

Jotkut opiskelijatovereista olivat vähintääkin omituisia, Clara pohti kylmien väreiden juostessa pitkin selkää. Tämäkin tyyppi seisoi täysin avoimesti tuijottamassa häntä ja kasvoilla oli vähintäänkin arvioiva katse.

Kahvit sai unohtaa. Clara vilkaisi kelloon ja tajusi, että hänelle tulisi kiire. Nopeasti nainen korjasi loput ruuat jääkaappiin ja polki kieli vyön alla ensimmäiselle luennolleen. Ei todellakaan olisi hienoa myöhästyä heti saman tien!

Koko päivä oli täynnä erilaisia luentoja, vain rakennus välissä vaihtui.

Illalla kotiin päästessä Clara oli jo äärimmäisen väsynyt. Vaikka tämä oli ala, jota hän todella halusi, opinnot olivat aivan järkyttävän vaikeita!

Kotoa oli tullut paketti. Hymähtäen Clara avasi sen, sillä hän melkein arvasi mitä se sisälsi ja oli oikeassa. Siellä oli hänen lempikakkuaan. Naisen silmät kostuivat. Äiti. Ikävä oli kaikesta huolimatta äkkiä todella musertava.

Huokaisten Clara siirtyi keittiöön ja alkoi valmistaa illallista. Koko päivänä hän ei ollut ehtinyt syödä yhtään mitään ja nälkä oli järjetöttömän kova. Kakku houkutteli kovastikin, mutta Clara sulki sen päättäväisesti pois mielestään. Hän säästäisi sen parempaan hetkeen, kun hän ehtisi nauttiakin sen syömisestä.

Siitä alkoi opiskelija-arki. Se rullasi eteenpäin erilaisin luoennoin ja harjoittein, joista mielekkäimpiin kuului aivan ehdottomasti taajuusradion käyttö ja ohjelman ja haastatteluiden tekeminen. Clara koki paljonkin iskuyrityksiä, mutta ne tulivat poikkeuksetta varsin omituisilta kavereilta ja mitä sopimattomampiin aikoihin.

Vaati todellista omistautumista ja ammattitaitoa jättää tämänkertainenkin hyypiö huomiotta. Mies yritti huudella kaikenlaista omituista Claran lähetyksen väliin ja nainen sai todella pitää hymynsä naulittuna kasvoilleen, jotta äänestä ei kuuluisi hänen ärtymystään.

Päivän kuitenkin kruunasi kun itse professori Noetal tuli paikalle haastateltavaksi. Claran haastateltavaksi! Sen jälkeen nainen vielä erikseen mainitsi, että Clara tekee hyvää työtä.

Hauskaa Clara vietti sitten sekalaisella tyttöporukalla. Hän oli ehtinyt jo tutustua melkoiseen kaartiin erilaisia ja eri-ikäisiä naisia, sillä kun ystävystyi yhteen, hänen kauttaa tuli vähintään viisi muuta tuttua.
-Me ollaan lähdössä keilaamaan. Tuletko mukaan?
-Tottakai!

Keilaparikseen Clara sai Cade Mcklamoorin. Hän ei ollut koskaan aikaisemmin keilannut, mutta tytöt sanoivat, että se ei ollut sen kummoisempaa.

Eikä se kyllä ollutkaan, sillä ensimmäisellä kaadolla vain yksi keila jäi pystyyn.

-Sä olet hyvä tässä,
Cade totesi ja keskittyi sitten tiukasti omaan suoritukseensa. Cade oli mukava ja reilu, Clara mietti, mutta ei kuitenkaan sellainen ystävä hänelle kuin Vera. Sellaista Clara ei ollut vielä täältä löytänyt.
-Sun vuoro Sleeping Beauty.
-Oh, sori.

Seuraavalla yrityksellä kaatuivat kaikki keilat ja se sai Claran pomppimaan riemusta.
-Älä vaan hyppää sinne radan puolelle. Se on liukas,
Caden kuiva toteamus kuului selän takaa ja se sai Claran nauramaan entistä riemukkaammin.
-Mitä sitten? Siitähän vain kaatuu. Kuulitko? Kaatuu!
Cade alkoi nauraa Claran puujalkavitsille ja kikatellen tytöt lähtivät keilahallilta koteihinsa.