13.2.2017

40. Suhtautumisongelmia

Kuvasin eilen tosiaan useamman osan ja tässä niistä nyt ensimmäinen, kiireessä aamulla kirjoitettu. Juu, heräsin vähän aikaisin =D Pahoittelen siis mahdollisia kirjoitusvirheitä. En ole ehtinyt oikolukea tekstiä =)


**********



-Carl! Minä istun pöntöllä! Voisitko käyttää jotain muuta kylpyhuonetta,
Shannon älähti tuohtuneena. Mies vain myhäili.



-Eipä sinun kehossasi kuule ole juuri sellaisia toimintoja joista minä en tietäisi tässä vaiheessa,
Carl vastasi, kun Shannon yritti edelleen tivata miestään poistumaan. Tyynesti tämä alkoi laskea kylpyvettä itselleen.



-Sinä olet ihan mahdoton! Tästä eteenpäin laitan kyllä oven lukkoon kun menen asioilleni,
nainen jupisi käsiä pestessään. Carl  vain herahti nauramaan.



Edelleenkin tuohtuneena nainen käveli ulos viileään aamuilmaan. Hän päätti hoitaa ensin vanhan lehden roskiin ja jäädä sitten ulos viilentymään ja lukemaan eilisen lehden rauhassa. Hänellä oli vähän heikonlainen olo ja raitis ilma tuntui erittäin hyvältä vaihtoehdolta.



Tällä välin Carl oli saanut kylvettyä loppuun ja siirtynyt aamupalan valmistukseen. Hän lauleskeli itsekseen. Valitettavasti kaikki äidin vanhat laulut olivat jo unohtuneet, mummon lauluja hän ei ollut koskaan ehtinyt edes oppia.
-Tulehan aamupalalle,
hän kutsui vaimoaan.



-Työmiehet saivat kasvihuoneen valmiiksi. Joko sinne saa mennä,
Shannon tiedusteli Carlilta. Mies oli antanut kovan ukaasin, että hänellä ei ollut sinne mitään asiaa ennen kuin lupa tippuisi.



-Kyllä. Tänään sinä voit mennä sinne tekemään taikojasi,
mies vastasi hymyillen leveästi.
-Jostain kumman syystä tuo hymy saa minut epäluuloiseksi,
Shannon totesi.
-Älä hupsi! Minä vain en halunnut että menet sinne häärimään ennen kuin kaikki on valmista. Kasvit ja muut on viety sinne nyt, joten voit mennä harjoittelemaan puutarhanhoitoa. Tarvitset sitä taitoa kuitenkin työssäsi,
Carl vastasi nauraen lämpimästi.
-Hmph,
nainen vain ynähti. Tänä aamuna hän ei todellakaan ollut hyväntuulinen.



Shannon hengähti erittäin tyytyväisesti nähdessään siistin kasvihuoneen. Hän saisi opetella puutarhanhoitoa kaikessa rauhassa. Vatsassa vain kiersi jälleen. Shannonilla oli aavistus asiasta...



Vaimon puuhastellessa uuden harrastuksensa parissa Carlin kimppakyyti saapui. Tuntui hyvältä ja oikealta lähteä poliisiautolla töihin. Clara oli muuttanut perheineen Laguna Coastille myös. Häntä oli kosiskeltu poliisilaitokselle yhtä lailla ja koska sisarella oli jo kykyjä ja taitoja kaivaa tietoa esiin, hän oli päättänyt tarttua tarjoukseen. Talo tosin ei ollut ihan yhtä hulppea kuin veljellään, mutta sinne kuitenkin mahtui neljän lapsen kanssa vaivatta ja se riitti.



Laguna Coastin poliisilaitos sijaitsi keskeisellä paikalla kaupunkia, kaupungintalon yhteydessä. Talossa toimi myös armeijan osasto, joten tarpeen vaatiessa etsintöihin tai muihin tehtäviin saataisiin irroitettua väkeä paljon.



Yksi työn ikävistä puolista oli roskien kaivelu. Se oli jokseenkin noloa, mutta toisaalta sitä kautta sai simeistä yllättävän paljon tietoa. Carl ei kuitenkaan halunnut jäädä tästä kyseisestä "harrastuksesta" kiinni kylmiltään.



Mies jähmettyi liikkumattomaksi kuullessaan jonkun yllättäen kävelevän talon roskakatoksen ohitse. Häntä alkoi naurattaa aivan kohtuuttoman paljon, sillä mielikuva strutsista piileskelemässä ei ollut kovin kaukana totuudesta...



Haju oli aika... luotaantyöntävä, kun Carl vihdoin sai kaikki roskat kaiveltua läpi. Hän oli kuin olikin löytänyt tietoja tästä asukkaasta. Yllättäviä ja arkaluontoisia tietoja. Hän ei ollut vakuuttunut siitä, oliko hyvä ajatus kirjoittaa kyseiset seikat todisteineen raportiksi, mutta... työ mikä työ. Se oli tehtävä.



Carl oli myöhään töissä kirjoittelemassa raporttejaan, joten Shannon lähti yksin Claran järjestämille kutsuille. Hän katseli vähän epäröiden yksinkertaista, kolmekerroksista taloa, mutta rohkeni sitten ja koputti ovelle.



-Shannon! Ihanaa, että pääsit tulemaan!
-Kiitos kutsusta ja tottakai minä tulin! Tiedän, että Carlia harmittaa kun hän ei päässyt tulemaan tänne, mutta... työt, tiedäthän.



-Tiedänhän minä. En olisi itse äkkiä uskonut ryhtyväni poliisiksi, toimittajan ura oli kyllä ensisijainen haaveeni, mutta... Tämä kaupunki on aivan ihana ja niin lapsiystävällinen ja ammattihan se on muiden joukossa,
Shannon jutteli ja katseli samalla kälyään.



-Mitä sinä oikein katsot,
Shannon kysyi ja punastui ihan aavistuksen.
-Sinä vaikutat jotenkin... hehkuvalta. Onko sinulla jotakin kerrottavaa?



-Sinä ja sinun kaikkinäkevä katseesi,
Shannon tuhahti. Hän ei olisi vielä halunnut kertoa, mutta tiesi, että ystävältä sitä olisi turha yrittää salaillakaan.
-Carl ei vielä tiedä asiasta. Tein tänään raskaustestin ja se on positiivinen,
hän sai sanottua vähän vaikean oloisesti.



-Oikeasti?! Se on aivan mahtavaa! Carlista tulee isä!
Clara intoili ja hehkutti asiaa niin, että tarkaksi tutkijaksi häneltä jäi huomaamatta Shannonin konemainen hymy.



-Hei, onnea tosi paljon tulevalle äidille. Tuon sinulle kohta alkoholitonta juotavaa, sillä tästä eteenpäin... No, kyllä sinä tiedät,
Clara sanoi nauraen iloisesti ja Shannonia nolotti hänen tajutessaan vaistomaisesti väistävän hieman ystävänsä kosketusta. Nainen ei tiennyt mitä tuntea ja miten reagoida. Kyllä hän oli ajatellut, että he jossain vaiheessa kenties saisivat lapsen. Kenties. Nyt hän kuitenkin oli raskaana ja... Hän ei tiennyt mitä ajatella.



Claran uusi ystävä Karoliina Myrsky auttoi Claraa ja Eddyä lasten hoidossa paljon ja hänestä olikin tullut lasten luottoystävä. Maria lähes poikkeuksetta pyysi häneltä iltasatua.



Juhlijoiden keskellä kaksi kiukkuista taaperoa itki väsymystään.
-Anteeksi, Shannon, ehtisitkö mitenkään viedän Mirkon ja Maj-Lisin nukkumaan?
-Tietenkin,
hän mutisi vastaukseksi.
-Se on hyvää harjoitusta,
Clara vielä totesi ja hymyili kuin salaliittolaiselle. Niinpä Shannon nappasi molemmat kainaloonsa ja kantoi lapset ylimpään kerrokseen. Sinne juhlahumu ei onneksi kuulunut. Mirko nukahti saman tien, mutta Maj-Lis ei olisi halunnut jäädä vuoteeseen.
-No niin, hyvää yötä nyt,
Shannon sanoi vähän jäykän oloisesti ja kiiruhti sen jälkeen raput alas, ovesta ulos ja kotiin.



Carl nukkui jo Shannonin tullessa. Nainen katsoi miestään hellästi. Carl tulisi olemaan niin onnellinen, hän ajatteli ja hätkähti sitten ajatustaan. Me tulemme olemaan onnellisia, hän korjasi. Me.



Varovasti hän kömpi peiton alle ja yritti olla herättämättä Carlia. Mies kuitenkin havahtui osittain hereille.



Shannon käpertyi nopeasti Carlia vasten, kiersi käden tämän vyötärön ympärille peiton alla.
-Oliko kivat juhlat,
mies mutisi.
-Hmm,
Shannon vastasi pehmeästi.



Carl oli juuri vaipumassa uudestaan uneen Shannonin kuiskatessa hänelle hiljaa jotakin.



Aamun tullessa mies nousi hätkähtäen istumaan, silmät lautasen kokoisina. Oliko Shannon sanonut olevansa raskaana?



Carl ei ollut aivan varma oliko kuullut oikein ja päätti soittaa sisarelleen heti kun saisi ensin aamupesut alta pois ja vaatteet vaihdettua. Clara aivan epäilemättä tietäisi.












5 kommenttia:

  1. Shannon ei taida olla sitten laisinkaan innoissaan vauvasta. Toivottavasti se on vain jonkinlaista alkujärkytystä. Carlin sydän murtuu jos hän joutuu huolehtimaan vauvasta yksin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Shannonilla selkeästi on ongelmia asian kanssa. Miten tilanne sitten tulee kääntymään...? Katsotaan ;-)

      Poista
  2. Noniin, niitä raskausuutisia tulikin melko pian, niin kuin viimeksi jo aavistelinkin. :D Voisin kuvitella että Shannonin äidilliset tunteet heräilisivät raskauden aikana, tai viimeistään lapsen syntymän jälkeen. En kyllä tiedä mitä sitten kävisi, jos hänelle ei oikein syntyisi sidettä lapseen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niinhän niitä taisi tulla ;-) =D Heti kun vaan ehdin, niin kirjoittelen pari seuraavaa osaa lisää ja nähdään miten tilanne edistyy =)

      Poista
  3. Olen erittäin iloinen voidessani jakaa kokemukseni täällä, nimeni on Brenda ja olin onnellisesti naimisissa. Vasta kun aviomieheni sanoi pettävän häntä, niin meistä molemmista tuli nagging parit, hän ei voinut uskoa, eikä hän myöskään luottanut sanoihini, joten jätimme avioeron, myöhemmin erotimme ja lupasimme koskaan asettamatta. Yritin pitkään siirtyä eteenpäin, mutta en voinut pysyä ilman häntä, joten aloin pyrkiä palaamaan mieheni, sitten minut ohjautui Dr.IZOYAan. Upea mies, jonka tapasin, hän rakasti loitsun ja sai mieheni palaamaan 24 tunnin sisällä. Tämän vuoksi olen täällä jakamassa tohtori IZOYAn kontaktia, tavoittamassa häntä drizayaomosolution@gmail.com kautta. Hän on todella voimakas ja erikoistunut seuraaviin asioihin ...
    (1) Kaikenlaiset rakkausloitsut. (2) Lopeta avioero. (3) Lopeta rauha. (4) Tarvitaan henkistä apua.

    VastaaPoista