Kirjoittamisen aloittaminen on jotenkin tosi hankalaa. Monta muuta asiaa kutsuu taustalla tekemään vaikka ja mitä. On vaikea keskittyä hetkeksi tähän yhteen. Yritän nyt kuitenkin saada osan valmiiksi. Teksti saattaa hieman kärsiä keskittyneisyyden puutteesta. Ehkä. Katsotaan.
**********
Hääpäivänä Carl vei Hannan samaan paikkaan, jossa kihlasi naisen. Tästä pienestä puutarhasta oli tullut heidän rakkautensa kuvajainen. Yhtä runsas, yhtä huumaava.
-Sinä tietenkin ajattelit, että unohdin ostaa hääkimpun,
Carl sanoi pilke silmäkulmassa.
-Carl!
-Sinä tietenkin ajattelit, että unohdin ostaa hääkimpun,
Carl sanoi pilke silmäkulmassa.
-Carl!
-Totta puhuakseni: niin ajattelinkin,
Hanna vastasi nenä ruusuissa kiinni.
-Minä arvasin. Osaan vielä tarpeen vaatiessa yllättää sinut, usko pois!
Hanna vastasi nenä ruusuissa kiinni.
-Minä arvasin. Osaan vielä tarpeen vaatiessa yllättää sinut, usko pois!
-Minä uskon, että sinä yllätät minut vielä monellakin tasolla,
Hanna flirttaili ja Carl vastasi juuri kuten Hanna halusikin, vetämällä naisen syliinsä ja suutelemalla pitkään ja tulisesti.
Hanna flirttaili ja Carl vastasi juuri kuten Hanna halusikin, vetämällä naisen syliinsä ja suutelemalla pitkään ja tulisesti.
Carl vetäytyi vihdoin kauemmas.
-Rakas, jos jatkamme tällä tavalla, häistä ei koskaan tule mitään,
hän sanoi lempeästi ja kosketti Hannan poskea kevyesti.
-Rakas, jos jatkamme tällä tavalla, häistä ei koskaan tule mitään,
hän sanoi lempeästi ja kosketti Hannan poskea kevyesti.
Hanna tarttui Carlin käteen ja katsoi miestä syvälle silmiin, antaen koko rakkautensa valua ulos yhdessä katseessa.
-Sinä salpaat minulta hengen,
Carl sanoi ääni vavahtaen.
-Rakastan sinua,
Hanna vastasi hyvin yksinkertaisesti ja siinä olikin kaikki tarpeellinen. Carl ja Hanna eivät tarvinneet torvisoittokuntaa, eivät isoja vierasjoukkoja, hulppeita juhlia ja näyttäviä koruja. He olivat tässä, tunteinensa, yhdessä.
Carl sanoi ääni vavahtaen.
-Rakastan sinua,
Hanna vastasi hyvin yksinkertaisesti ja siinä olikin kaikki tarpeellinen. Carl ja Hanna eivät tarvinneet torvisoittokuntaa, eivät isoja vierasjoukkoja, hulppeita juhlia ja näyttäviä koruja. He olivat tässä, tunteinensa, yhdessä.
-Carl Wuorenheimo, otan sinut puolisokseni, rakastaakseni ja hoivatakseni sinua, kunnes kuolema meidät erottaa.
-Hanna Kero, lupaan rakastaa ja pitää sinusta huolta, päivieni loppuun asti.
Hanna nyyhkäisi hiljaa, hymy huulillaan, pienen kyynelen valuessa toista poskea pitkin.
Hanna nyyhkäisi hiljaa, hymy huulillaan, pienen kyynelen valuessa toista poskea pitkin.
Carl suuteli ensin kyynelen pois, sitten hän siirtyi Hannan huulille.
-Sanoisin, että meidän olisi hyvä siirtyä sisätiloihin varsin nopeasti,
mies mutisi käheästi suudelmaan päättyessä.
-Kannatan,
Hanna vastasi yhtä käheällä äänellä.
-Sanoisin, että meidän olisi hyvä siirtyä sisätiloihin varsin nopeasti,
mies mutisi käheästi suudelmaan päättyessä.
-Kannatan,
Hanna vastasi yhtä käheällä äänellä.
**********
Sen kesän myötä serkukset alkoivat lähentyä toinen toisiaan. He kypsyivät pikkuhiljaa aikuisuutta kohti ja löysivät uudenlaisia, yhteneväisiä tekijöitä toinen toisistaan.
Teinit vetäytyivät milloin minkäkin oven taakse suunnittelemaan tulevia iltojaan ja Carl oli tyytyväinen niin kauan kuin pojat tulivat kuitenkin jossain määrin ajoissa kotiin. Hän ei nukkunut ennen kuin nämä olivat turvallisesti omissa vuoteissaan.
Darren oli vielä liian nuori serkusten rientoihin mukaan. Hän vietti aikaansa yksikseen tietokoneella, kirjoitellen tarinoita, jotka poisti aina kun ne valmistuivat. Carl ei koskaan päässyt näkemään tavuakaan nuorimmaisensa hengentuotoksista. Hän oli toisinaan huolissaan siitä, että poika oli niin yksinään. Tämä ei koskaan tuonut kavereita kotiinsa ja hyvin alkanut ystävyyskin Aadan kanssa näytti hautautuneen jonnekin. Carl ei voinut olla miettimättä kuinka paljon äidin menetys varsin nuorella iällä oli vaikuttanut Darreniin.
Koko perhe aloitti sinä kesänä uuden harrastuksen ja jopa Darren näytti viihtyvän sen parissa.
-Se lähisaarella simejä teurastanut murhaaja on vieläkin vapaalla jalalla. Olen ihan varma, että jos se tulisi tänne, niin isä saisi sen kyllä napattua,
Darren selvitti aamupalapöydässä eräänä päivänä.
Darren selvitti aamupalapöydässä eräänä päivänä.
-Niin varmaan saisinkin,
Carl huomautti tasaisesti ja poistui tiskaamaan.
-Murhaajat ei välttämättä ole mikään ruokapöytäkeskustelunaihe,
Daniel sanoi jäyhästi ja katseli Darrenia lievästi järkyttyneenä. Miten poika edes tiesi kyseisestä murhaajasta?
-Ei isä näyttänyt pahastuvan,
Darren vastasi nenäkkäästi.
Carl huomautti tasaisesti ja poistui tiskaamaan.
-Murhaajat ei välttämättä ole mikään ruokapöytäkeskustelunaihe,
Daniel sanoi jäyhästi ja katseli Darrenia lievästi järkyttyneenä. Miten poika edes tiesi kyseisestä murhaajasta?
-Ei isä näyttänyt pahastuvan,
Darren vastasi nenäkkäästi.
-Pojat, syödäänpä aamupala ja otellaan vasta sen jälkeen,
Hanna huomautti rauhallisesti ja pieni alkava riidanpoikanen suli siihen.
Hanna huomautti rauhallisesti ja pieni alkava riidanpoikanen suli siihen.
Heidän siirryttyään yhdessä katselemaan elokuvaa aihe ei kuitenkaan jättänyt poikia rauhaan, sillä elokuva oli varsin tylsä nuorten mielestä. Darren lateli murhaajan tekosia kuin olisi raporttia lukenut.
-Jos se murhaaja tulisi tänne, niin sinä olisit kyllä polvillasi anelemassa armahdusta,
Daniel lopulta tokaisi ärsyyntyneenä.
-Jos se murhaaja tulisi tänne, niin sinä olisit kyllä polvillasi anelemassa armahdusta,
Daniel lopulta tokaisi ärsyyntyneenä.
Darren käänsi epäuskoisen katseensa isoveljeensä.
-Minun syntymäpäiväni tulee ihan kohta,
Darren sanoi äkkiä, silmät uhkaavasti viiruiksi vetäytyneenä.
-Mitä sitten,
Daniel kysyi tyynesti, vaikka tunsikin hieman kutinaa niskahiuksissaan.
-Sitä vaan, että en ole ikuisesti pieni poika.
Darren käänsi katseensa elokuvaan ja keskustelu kuivui siihen.
Darren sanoi äkkiä, silmät uhkaavasti viiruiksi vetäytyneenä.
-Mitä sitten,
Daniel kysyi tyynesti, vaikka tunsikin hieman kutinaa niskahiuksissaan.
-Sitä vaan, että en ole ikuisesti pieni poika.
Darren käänsi katseensa elokuvaan ja keskustelu kuivui siihen.
**********
Eikä mennyt kauaakaan, kun Darrenin syntymäpäivä sitten olikin. Lähes koko suku oli kerääntynyt mukaan juhlimaan sitä.
Mukana olivat myös Erikssonin sisarukset...
... ja Shannon. Totta tosiaan Shannon oli kuin olikin tullut paikalle Carlin tiukan puhuttelun jälkeen.
Darrenista varttui komea nuorenmiehen alku.
Hanna avusti poikaa tämän vaatteiden kanssa, mutta hiukset poika halusi päättää itse. Hanna oli sipaissut otsahiuksia hieman sivulle ja Darren oli tuntenut jonkinlaisen kiintymyksen ailahduksen sisällään.
Poika ei ymmärtänyt tunteita. Hän ei osannut pelätä, hän ei osannut rakastaa. Hän ei ymmärtänyt ollenkaan mitä ja miksi veljet häärivät tyttöystäviensä kanssa. Hän ei ymmärtänyt miksi koulun tytöt olivat yhtäkkiä alkaneet pyöriä hänen ympärillään sukat jaloissa pyörien, luoden suurisilmäisiä ja kaipaavia katseita hänen suuntaansa. Darren ymmärsi vain asioita, joita saattoi mitata jollakin määreellä. Hän ymmärsi omistamisen. Ilman tunteita oli helpompaa. Ei sattunut. Ei tuntunut pahalta. Oli olemassa ihminen, jota Darren ei ajatellut, sillä poika oli sulkenut sen ihmisen yhteen mielensä huoneista. Sillä tavoin oli parempi.
-Hei, eri lautasten kanssa sohvalle,
Daniel huomautti kärkkäästi kun Dante tuli aamupalansa kanssa olohuoneeseen istumaan.
Daniel huomautti kärkkäästi kun Dante tuli aamupalansa kanssa olohuoneeseen istumaan.
-Hei, chillaa nyt vähän broidi äläkä oo aina tollanen poliisi. Isäkin on rennompi kuin sä,
Daniel sanoi letkeästi ja loi veljeensä kujeilevan katseen.
Daniel sanoi letkeästi ja loi veljeensä kujeilevan katseen.
-Sä et ota mitään vakavasti,
Daniel mutisi ja käänsi katseensa televisioon.
-Sä taas otat kaiken ihan liian vakavasti,
Dante letkautti. Darren katseli veljiensä sanailua ulkopuolisena, kuin opiskellen.
Daniel mutisi ja käänsi katseensa televisioon.
-Sä taas otat kaiken ihan liian vakavasti,
Dante letkautti. Darren katseli veljiensä sanailua ulkopuolisena, kuin opiskellen.
-Ja pikkubroidilla istuu vaan hiljaa,
Daniel huomautti aavistuksen varomattomasti. Hän ei aina ajatellut asioita loppuun asti.
Daniel huomautti aavistuksen varomattomasti. Hän ei aina ajatellut asioita loppuun asti.
Darren kääntyi katsomaan veljeään, sanomatta sanaakaan, nosti vain sormen kylmästi hymyileville huulilleen. Jostain syystä ele oli todella kylmäävä ja Danielia puistatti jälleen.
Darrenia huvitti nähdä veljensä reaktiot hänen käytökseensä. Sitä kautta hän oli myös oppinut mitä muille simeille saattoi sanoa tai tehdä. Darrenin pää oli kuin tietokone. Se imi muiden tunteet sisäänsä, käsitteli ne ja asetteli omille paikoilleen. Darren tiesi, että hänen täytyisi jollakin tavoin oppia asettumaan muiden asettamiin raameihin, ainakin toistaiseksi. Hän tiesi jo mitä hän elämältä halusi. Hän halusi olla rikas.
**********
Tässä osassa on nyt jo vähän paneuduttu Darrenin käytöshäiriöön tarkemmin ja viitattu myös sen syntysyihin. Sen pidempään en jää höpöttelemään, että ehdin vielä aamun bussilla töihin =D
Ihanaa että Carl ja Hanna pääsivät vihdoin avioitumaan. Heillä oli oikein kaunis ja intiimi tilaisuus. :)
VastaaPoistaDarren vanheni ja kasvoi hänestäkin ihan komea, niin kuin kaikki veljekset tuntuu olevan. :D Hän vaikuttaa edelleen jollain tasolla karmivalta, mutta omalla tavallaan mielenkiintoiselta.
Carlin ja Hannan häät oli kivat. :)
VastaaPoistaAiemmin mä en pahemmin välittänyt Darrenista mutta nyt kun poika on kasvanut ja luonnetta on tuotu vähän enemmän esille, se jotenkin sulatti mun sydämen. Äidin hylkääminen on selvästi tehnyt Darrenille tuon luonnevian. Hanna selvästi välittää pojista kuin omistaan, ja ehkä Hannan välittäminen vähän "korjaa" tuota tilannetta. Toivottavasti Carl kuitenkin pysähtyisi jossain vaiheessa miettimään tuota juttua ja auttaisi poikaansa. Mä olen sitä mieltä, että Darren voisi hyötyä ammattiavusta. Jos se pysyy luonteeltaan tuollaisena niin mä en ehkä äänestäisi sitä perijäksi, mutta jos Darrenin luonne kehittyy tuosta parempaan suuntaan, niin poika on oikeastaan ihan potentiaalinen perijäehdokas. Jos ulkonäköä katsotaan niin Darren on ehkä jopa mun suosikki. ;)