66. Petoksen jälkimainingeissa

Kuten otsikkokin kertoo, tässä osassa temmelletään osan 65. viimeisen kuvan jälkimainingeissa. Sen pidemmittä puheitta:
Olkaa hyvät.

**********

-Eva on nykyään tosi hiljainen,
Davina kuiskuttaa Daisylle kun he katsovat Iltojen viemää, jo vuosikymmeniä jatkunutta saippuasarjaa.

-Kyllä sinäkin olisit tosi hiljaa jos saisit tietää, että sun miehelläs on lapsi oman serkkunsa kanssa, sun selän takana,
Daisy mutisee takaisin ääni myötätuntoa tihkuen Evaa kohtaan. He puhuvat hyvin hiljaa, sillä Eva pyörii asunnossa eivätkä tytöt halua tämän kuulevan heidän juttujaan.

-Se tuli,
Davina sihahtaa varoittavasti.
-Mä lähden tekemään hodareita,
Daisy sanoo vähän kovemmalla äänellä.

Hän ei ole mikään mestarikokki ja grilli savuttaa ihan kiitettävästi. Silmät kirvelevät hetkittäin.

Hodarit valmistuvat kuitenkin tasaisen varmasti ja lopulta niistä tulee ihan syömäkelpoisia. Daisy on hyvin tyytyväinen.

Tyttöjen syödessä vastavalmistuineita hodareita Eva istuu pöydässä täysi keittolautanen edessään, kädet reisillä, tuijottaen tyhjyyteen. Tällainen hän on nykyään suurimman osan aikaa ja se pelotaa hieman tyttöjä. Eva on äkkiä äärimmäisen hauras ja he kaikki kävelevät tämän ympärillä varovaisin askelin. Eva oli ollut sairaalassa aika pitkään, hermolomalla, oli Ida kuiskannut Adalle ja Daisyn korva oli napannut tämän tärkeän informaation repaleen tarkkoihin korviinsa.

-Musta tulee kuule joku päivä vielä huippukokki,
Daisy kehuu sisarelleen tämän kiitellessä hodarin maistuvan hyvältä.
-Sun joka toinen ruoka epäonnistuu,
Davina toteaa kuivasti.
-Mutta joka toinen onnistuu,
sisar vastaa rikkiviisaasti. Eva istuu edelleen tyhjyyteen katsellen.

Aika kuluu ja Emil kasvaa. Hänestä tulee kikkarapäinen punapää. Eva on niin hurjassa lääkekoomassa, että hän ei ehdi hermoilemaan poikansa pyöräilystä ja näin Emil saa tehdä jotain, mitä kaikki lapset normaalisti tekevätkin.

Emilillä ei ole muita kavereita kuin serkkunsa. Jostain syystä koulussa muut lapset vieroksuvat häntä. Niinpä Emil leikkii itsekseen ja viettää aikaa serkkujensa kanssa. Onneksi näitä on paljon.

Terapeutti käskee Evaa maalaamaan edelleen. Hän pyytää tämän maalaamaan jotakin, joka tuntuu rauhoittavalta ja niin Eva maalaa kuvaa rannasta ja palmuista, yhä uudelleen ja uudelleen. Dante käy hänen kanssaan nykyään terapiassa ja siitä on tullut yhtälailla parisuhdeterapiaa kuin ihan Evaankin kohdistuvaa.

Myös Dante maalaa. Hän on entistä tiukemmin joko kotona tai sitten levystysstudiossa. Keikkoja hän ei kuvittele edes tekevänsä. Ei nyt. Ei tässä tilanteessa. Dante on koko olemukseltaan yhtä katumusta. Hän tekee kaikkensa Evan eteen, pyytää anteeksi joka aamu ja joka ilta.

Joka päivä Dante tuo uudet ruusut ja Eva katsoo niitä tyhjin silmin. Hän ei koskaan tiennyt, että häneen voisi sattua vielä näin paljon jokin, mitä Dante on tehnyt. Onneksi on lääkkeet. Ne turruttavat pahimman kivun pois.
-Äiti, syö,
Emil komentaa.

Tottelevaisesti Eva nostaa hodarin ja haukkaa pienen palan. Emil seuraa tarkasti vieressä. Hän kaipaa äitiään, pelkää tämän puolesta. Äiti ei ole kuten ennen. Äiti on kone. Robotti. Ehkä joku onkin vaihtanut tämän sydämen tilalle koneen, Emil ajattelee kauhuissaan. Siksikö äiti ei syö?

-Autatko mua läksyissä tän jälkeen,
Emil kysyy ja Eva havahtuu ensimmäisen kerran pitkään aikaan, katsoo poikaansa tutkivasti, lähes tarkkaavaisesti.
-Tottakai,
Eva vastaa. Hän tajuaa äkkiä, että lääkkeet tekevät hänestä liiankin turtuneen. Emil on tuuliajolla ja sekin on Danten syytä, Eva ajattelee. Hän päättää siltä istumalta jättää lääkkeet, ottaa itseään niskasta kiinni, sillä Evan on oltava äiti. Emil tarvitsee häntä.

-Miten nää englannin verbien taivutusmuodot oikein menee,
Emil tuskailee ja Eva kertoo.

-Miksei ne kaikki voi vaan mennä säännönmukaisesti,
Emil tuskailee.
-Ne nyt vaan on sellaisia, ihan kuten meidän omakin kieli. Ei meidänkään kaikki sanojen taivutusmuodot ole ihan helppoja.
-Se on eri asia. Me puhutaan tätä kieltä. Ei opiskella.
-Kultaseni, sekin päivä tulee, kun sinä opiskelet niitä.
Emilin naama venähtää.

-Siis onko tää joku opetusohjelma,
Emil kysyy hämmentyneenä.

-Ei. Tämä on Iltojen viemää. Tytöt katselee tätä päivittäin.
Emil katsoo hetken aikaa ja pudistaa sitten päätään.
-Tää on ihan täyttä sontaa.
-Emil. Siistipä suusi.
-Anteeksi äiti.

Lääkkeiden lopettamisen jälkeen Evan ajatukset alkavat selkeytyä ja terapia alkaa purra paremmin. Lopulta ollaan siinä pisteessä, että terapeutti ehdottaa heille yhteistä lomamatkaa. Eva haluaa ottaa Emilin mukaan. Hänestä tuntuu vieraalta ajatus viettää yhdessä aikaa miehensä kanssa.
Niin he matkustavat Ranskaan.

Punaiset tiilikatot kivitalojen päällä hohtelevat auringon lempeässä poltteessa. Ilma tuoksuu ihan erilaiselta kuin kotona. Avoimista ikkunoista kantautuu iloisia ääniä, ruuanlaiton tuoksuja. Eva tuntee olonsa irtonaiseksi.

Etukäteen Dante on ollut yhteydessä Dutielin perheeseen. Remy on luvannut, että he saavat tältä telttailutarpeet ja luvan sijoittautua näiden mailla sijaitsevan lammen rannalle. Siellä he ovat aivan rauhassa.

Emil ystävystyy heidän poikansa Remyn kanssa.

Dante käy hakemassa kaikki tarvittavat tykötarpeet leiriytymistä varten ja sillä välin äiti ja poika pelaavat yhdessä shakkia.

Loppupäivä kuluu kalastellen ja Eva tuntee itsensä täysin väärin pukeutuneeksi tällaista retkeä varten. Hän toivoo, että Dante olisi kertonut etukäteen mitä hänellä on ollut mielessä tälle lomalle.

Myöhään illalla, maittavan kala-aterian jälkeen perhe vetäytyy telttaan nukkumaan.

Seuraavana päivänä he kuluttavat aikaansa kierrellen erilaisissa historiallisissa kohteissa sekä paikallisessa museossa.
-Emilin pitää tehdä tästä esitelmä koulussa,
Eva kertoo miehelleen. Dante tietää tämän jo entuudestaan, ei sano mitään, nyökkää vain. Hän on itse tehnyt virheen ja maksaa siitä nyt. Dante ei voi toivoa tehtyä tekemättömäksi, sillä siitä seurasi Irja. Hänen tyttärensä. Parhaalla tahdollaankaan mies ei pysty toivomaan omaa lastaan olemattomaksi. Niinpä hän alistuu. Hän painaa päänsä, puree hampaansa yhteen ja kestää. Rakkaus hänen ja Evan väliltä on kadonnut liian suurien koettelemusten alla. Ensin Evan kidnappaus, ainokaisen odotettu syntymä, siitä seurannut äitiys ja kaiken antaminen lapselle sekä nyt viimeisimpänä petos, jota ei voi pyyhkiä pois mitenkään. Jäljellä on enää Emil. Poika yhdistää Dantea ja Evaa. He aikovat antaa pojalle yhtenäisen kodin loppuun asti. Jossakin syvällä sisimmässä Dantella on vielä muistijälki siitä huolettomasta nuoresta pojasta, joka soitti vain kitaraansa ja tytöt olivat raikkaita ja kauniita, hänen otettavissaan jos hän niin halusi. Se kaikki on ollutta ja mennyttä, se aika ei enää palaa ja Danten sisin vuodattaa lohduttomia kyyneleitä kaiken menetetyn johdosta.

**********

Avioparin elämä on asettunut omiin uomiinsa ja eroa ei tulla näkemään. Sen verran jo osankin perusteella on lienee selvää. Elämä ei kuitenkaan ole ruusuista enää Wuorenheimojen perheessä. Muutoksen tuulet puhaltavat vahvasti ja seuraavassa osassa jätetään jälleen jäähyväisiä. Mitä ja/tai mille; arvauksia otetaan jälleen vastaan ;-)