1.4.2018

4. A-sarjaa

Tällä viikolla tulee poikkeuksellisesti kaksi osaa, jotta saadaan nämä historiikit käytyä läpi mahdollisimman pian. Uusiakin osia on jo sen verran, että numero on tällä hetkellä ( tämän viikonlopun jälkeen ) täydet 12! Kun vaan ehdin loput siirtelemään tänne ja kirjoittamaan tekstit, niin hyvällä mallilla ollaan =)


**********





-Meillähän sujuu ihan hienosti, sujuuhan? Yllätetään kuule äiti ihan täysin kun hän tulee kotiin ja sinä olet umpisten unessa ja minä saan ehkä tilaisuuden... No, vaikka et mitään vielä ymmärräkään, niin jotkin asiat ei vain ole tarkoitettu sinun korvillesi poikaseni.


**********




Tämän toisen raskauden aikana isoäitisi oli tosiaankin jo huomattavasti iäkkäämpi ja lääkäri käski hänen ottaa sen vuoksi rauhallisesti.




Ei Summer kuitenkaan töitä jättänyt ja kotona alkoi vihdoin näkyä isovanhempiesi työn aherrus. Talo ei enää kasvanut pelkästään ulospäin, vaan sitä alettiin myös sisustaa sisältäkin.




Vanha, kirpputorilta ostettu sohva oli edelleen hyväkuntoinen, joten näppäränä naisena isoäitisi vain päällysti sen uudestaan.




Ja kyllähän talo kävi muutoksia läpi edelleen ulkopinnastaankin.




Neliöitä tarvittiin kipeästi lisää, sillä kaksi makuuhuonetta olisi pian auttamatta liian vähän.




Ennen isoäidin synnytystä Elena ehti tulla teini-ikään.




Hän törmäsi uudestaan Luukakseen ja tällä kertaa pojalla ei ollut enää mitään mahdollisuuksia.




Tätisi vähän räpsytteli pojalle ripsiään, näytti jotain pelisovellusta kumartaen sen verran syvään että nuoren miehen hormoonit hyrähtivät täysille. Niin tätisi kertoi. Hänen sanansa, ei minun. Elena sai aina mitä halusi ja hän halusi Luukaksen.




Isoäitisi otettiin jälleen synnytystä varten sairaalaan ja hän valitti lääkärille tuntevansa olonsa ihan poikkeuksellisen kömpelöksi ollessaan tällä iällä raskaana.




Lääkäri vain nauroi isoäidillesi, mutta hetken päästä ilme oli muuttunut mietteliääksi ja sitten oivaltavaksi.




Meitä tulikin kaksi samalla kertaa. Tätisi Angelica ja minä. Pappa halusi, että nimekseni tulee Ashton hänen isänsä mukaan.




Meissä kahdessa oli kädentäydeltä työtä ja Elenan hoivavietti pääsi oikeuksiinsa meidän kanssa.




Luukas istui ensimmäiset kerrat meillä tosi jäykkänä ja pappa kertoi kieltämättä pistäneensä pojan melko tiukille. Hän ei suinkaan kertonut tälle, että tutki pojan ja tämän vanhempien taustat työnsä suomilla etuoikeuksilla.




Vauva-ajasta en itse muista mitään, mutta sen jälkeisestä ajasta on jo jotain muistikuviakin. Angiesta tuli söpö taapero isoine vihreine silmineen.




Minun kikkurani olivat niin valloittavat, että vanhemmat eivät raaskineet leikata niitä pois.




Me olimme melko kilttejä pienokaisia. Joko touhusimme jotain keskenämme, siitä tosin saattoi olla seuraamuksia..., tai sitten meille annettiin näppeihin kasvattava tabletti.




Elena oli aivan huisi isosisko. Hänen kykynsä leikkiä meidän kanssa oli aivan loppumaton.




Angie oli siisti syöjä, mutta minä en ensi alkuun ollut. Se vaati huomattavasti enemmän opettelua kuin siskollani.




Noihin aikoihin äiti kehitteli kuuluisan kalapiirakkansa. Pelkkä ajatuskin siitä nostaa vieläkin veden kielelle.




Lopulta minäkin opin syömään siististi ja sain istua sohvalla muiden seurana katsomassa televisiota. Tosin minä taisin kyllä yleensä enemmän höpötellä kuin seurata mitä ruudulla tapahtui.




Huolettomat taaperonpäivät jäivät ennen pitää taakse ja edessä oli astuminen koulutielle.




Tässäkin asiassa meistä oli seuraa toinen toisillemme.




Se hyvä puoli kaksoissisaruksessa on, että et ole koskaan yksin.



**********


En tiedä mikä ihme siinä on, mutta sekä kolmosella että nelosella saan tosi usein joko kaksoset tai kolmoset ihan ilman minkään valtakunnan hedelmällisyyshoitoja. Kaipasin peliin siis haastetta, mutta joskus pitäisi varoa mitä toivoo... *pyörittelee silmiään*

Elenasta sukeutui aivan loistava isosisko ja hän oli vanhempiensa apukäsinä kaksosten vauva- ja taaperoajat. Ilman Elenaa peli olisi ollut vielä haastavampi kuin suunnittelin =D Nimeämisessä päätin tässä vaiheessa siirtyä aakkosiin, joten seuraavan sukupolven nimet alkavat sitten B-kirjaimella ja niin edelleen. Tulevan varalle on myös yksi ihan oikea juonikuviokin suunnitteilla, mutta katsotaan miten se sitten menee ;-)











2 kommenttia:

  1. Elenasta tuli kyllä ihan hurjan nätti. :)

    Sullahan on käynyt tuuri (tai "tuuri", miten sen nyt ottaakaan) noiden monikkojen kanssa. Itse en muista että olisin kertaakaan saanut kaksosia tai kolmosia ilman että olisin ihan yrittämällä yrittänyt. :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Melkein kyllä harmitti päätös tehdä peliin lisää lapsia, sillä Elenasta olisi tullut ajan mittaan mitä parhain suvun jatkaja noin geneettisesti =D Varsinkin vielä kun Bheedat olivat saaneet tämän Luukaksen, joka oli myös hän tosi kivan näköinen ;-)

      Ihan ensimmäinen peli nelosella oli sellainen, että aloitin nais-simillä, hoidin hänet naimisiin ja sain yhden lapsen. Seuraavaksi tuli kolmoset... Ei paljon naurattanut siinä vaiheessa... =D

      Poista