6. Sinun silmiisi jäin

Mennään suoraan itse osaan.

**********

-Sinähän sitkeä olet. Ihme ettet ole jo nukahtanut näihin isin jorinoihin.

**********

En jännittänyt pätkääkään astuessani ensimmäisen kerran poliisilaitoksen ovista sisään. Tunsin suunnatonta ylpeyttä kantaessani virkakuntamme vaatteita ja merkkiä.

Angie oli tottakai päässyt myös sisään, mutta raskaana olevana hänelle katsottiin soveltuvimmaksi pestiksi analysointiyksikkö ja tätisi otti sen suvereenisti haltuunsa.

Pääsin heti saman tien tositoimiin. Minulle annettiin kamera, muistivihko ja kynä sekä todisteaineistopakkaus.

Se tuli tarpeeseen heti tuolla keikalla ja pääsin kokeilemaan minäkin miten näytteiden analysointi toimii. Angie kurkki olan yli ja huikki ohjeita ohimennen.

Loput kyseisestä jutusta jouduin jättämään kokeneempien käsiin ja minut laitettiin ottamaan pidätetyistä kuvia ja sormenjälkiä. Myönnän katsoneeni  ensimmäistä kohdettani pitkään.

-Söpöliini, älä kuolaa,
tyttö totesi kuivasti ja isäsi tunsi kuule punan helahtavan poskille. Ei, en sentään kuolannut, mutta hyvä tavaton se tyttö oli kaunis. Mikä sääli, että hän oli rikollinen.

Hän väitti nimekseen Mystique, mutta oikeasti hän oli Jane Donovan. En varmasti unohda häntä koskaan.

Sitten tapahtui se, mitä isoäitisi oli pelännyt jo kauan. Pappa kuoli. Sinä et koskaan ehtinyt tavata häntä. Hän oli hieno mies. Paras isä. Toivottavasti olen edes murto-osan siitä, mitä hän oli.

Angie tuli vahingossa juuri silloin. Hänen piti tulla kertomaan raskaudestaan. Hän ei koskaan ehtinyt.

Sen jälkeen paneuduin työhöni vielä tiukemmin.

Elämässäni ei ollut muuta kuin pidätys toisensa perään.

Arkistointihommat ovat työn ikävä puoli, mutta nekin on pakko hoitaa.

Eräänä päivänä olin juuri tullut kotiin kun sain puhelinsoiton, että naapuristamme oli tullut varashälytys. En edes tiennyt talossa asuvan ketään. Reippaasti kävelin paikalle ja koputin oveen.

-Poliisista päivää. Onko täällä kaikki kunnossa?

-No nyt on,
kujersi vaaleaverikkö, johon silmäni osuivat ensin. Ehkä siksi, että hän seisoi keskellä huonetta.

Hän istui pöydän ääressä, hymyillen ujon varautuneesti ja olin siltä istumalta mennyttä miestä. Sinun äitisi, Piper.

Olivia, hänen ystävänsä, jäi taka-alalle ja vähän häpeillen myönnän, että en kiinnittänyt häneen mitään huomiota enää sen jälkeen kun näin äitisi silmät.

Minulle sinun äitisi on maailman kaunein nainen. Hän on erakkoluonteisena hieman varautunut uusia suhteita kohtaan ja pitkään jouduinkin tekemään töitä saadakseni hänen luottamuksensa.

Meistä tuli ensin ystäviä...

... ja sitten testasin sen ystävyyden rajoja...

... eikä äitisi vetäytynyt pois.

Lopulta vaihdoimme varovaisen suudelman ja poikaseni... ei, enpäs kerrokaan. Sellaiset asiat eivät kuulu poikien korville. Ei omasta äidistä kerrottuna. Ei edes siinä iässä, kun niitä ei vielä ymmärretä.

Rakkauselämäni lisäksi myös työelämä kukoisti.

Olin ottamassa kannukseni toden teolla saadessani ensimmäisen jutun, jonka hoidin alusta alkaen. Tutkin rikospaikan tiheällä kammalla, puhuttelin todistajat ja kaikkine ristiviittauksineen löysin riittävästi tuntomerkkejä ja etsintäkuulutus tuotti eteeni niitä vastaavan henkilön. Hän katsoi minua epäluuloisesti ja sillä hetkellä tiesin varmasti.

Pidätys sujui ongelmitta. Kaveri ei edes yrittänyt karkuun.

En ollut pysyä nahoissani kun etsivä Beaker sanoi, että voisin hoitaa kuulustelun. Hän seisoisi vain seuraamassa vierestä, että kaikki menee kuten pitääkin.

Poka ei ollut tyytyväinen ja hän yritti vedota kokemattomuuteeni.

Hänen vastarintansa murtui, kun tyynesti laskin hänen eteensä todisteen toisensa jälkeen. Kaikki omakätisesti keräämiäni. Lienee turha mainitakaan, että hän lopulta tunnusti syyllisyytensä.

Elämäni toiseksi kauhein päivä oli silloin, kun isoäitisi kuoli. Olihan se tietenkin väistämätöntä, mutta silti sitä ei haluaisi kohdata ikinä.

Perhe saapui yhteen suru-uutisen vuoksi. Anne ja Sonja, Elenan kaksostytöt, olivat kasvaneet jo teini-ikään. He suostuivat siitä huolimatta halaamaan vielä setäänsä.

Tässä yhteydessä esittelin äitinne sisarilleni.

Se kaikki meni yllättävän hyvin, ottaen tilanteen kokonaisuudessaan huomioon. Siitä päivästä alkaen olemme äitisi kanssa asuneet saman katon alla ja sen seurauksena saaneet sinut. Kas, sinä olet nukahtanut. Vihdoin. Hyvää yötä poikaseni. Isin pieni Benny.

**********

Näin on päästy historiikki läpi. En erikseen sitä mainostanut enkä näköjään ollut ottanut kuviakaan, mutta talo koki Tommyn kuoleman jälkeen täydellisen make-overin. Turhat ulokkeet tasattiin ja huonejärjestyksiä muutettiin. En tätä mainostanut oikeastaan siksikään, että seuraavassa osassa olemme jo ihan eri tontilla. Uusi kaupunki, isompi tontti, isompi talo. Tarina kokee myös tässä yhteydessä ihan pienen aikahypyn, sillä en ollut ottanut oikein juuri mitään kuvia tuohon väliin. Keskityin vähän liikaa Ashin poliisinuraan...
Tarinankerronnan muoto muuttuu myös tässä vaiheessa tavanomaisemmaksi. Etäännymme minä -muotoisesta kerronnasta, jotta useammat henkilöt on joustavampi ottaa huomioon.

Tämän lisäksi ensi viikolla tulee yksi ylimääräinen osa eli taloesittely. Se ei sisällä kovin montaa kuvaa, mutta päätin tehdä silti siitä ihan erillisen osansa.